Jalkakipuja osa 173

Noniin, jokainen vuorollaan... Luulin päässeeni helpolla jalkakipujen osalta, kun monet kaverit ja Anskukin kipuilivat perusteellisesti jo vuosi sitten, eikä itsellä ollut mitään ongelmia. Viime syksynä oli kevyttä oireilua parin viikon ajan SM:ien aikaan, mutta se meni nopeasti ohi levolla ja kylmäyksellä. Tammikuun paukkupakkasilla juoksin kuitenkin sisäradalla, joka ilmeisesti oli melko kova, koska jalkani kipeytyivät siitä parin kerran jälkeen perusteellisesti. Siitä alkoi kipuilukierre, joka jatkuu edelleen.

Pahiten kipeytyy oikea säären sisäsyrjä säären alaosasta, eli periaatteessa voidaan puhua penikkakivuista. Veikkaan, että vasenkin on jonkin verran kipeä, mutta koska oikea on niin paljon kipeämpi, en juurikaan huomaa vasenta. Meillä on nykyään kaksi kertaa viikossa CE-treenit kisiksellä, eli tulee juostua sisällä kovemmalla pohjalla, mutta jalkani ovat aiemmin kestäneet sitä hyvin, joten en usko että sillä on kovin suurta merkitystä. Ulkona pyrin välttelemään kovia asvalttipohjia mahdollisimman paljon ja juoksemaan hiekkapohjilla.

Paras hoitomuoto on kokemukseni mukaan kylmäys, ja erityisesti kylmä-kuuma-vaihtelu. Perjantai-illan uintitreenin jälkeen olenkin ottanut tavaksi saunomisen sijaan olla jälleen kerran Oman Elämäni Teemu Selänne ja mennä neljä kertaa edetakaisin kylmäaltaan ja kuuman suihkun väliä. Kun ensimmäisen kerran menin kaksi kertaa kylmään, olin hämmästynyt sen välittömästä vaikutuksesta. Märskyn kylmäaltaasta pitää kulkea muutama porras alas takaisin suihkuun, ja ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen oikeaan jalkaan ei sattunut portaita alastullessa! Käsitin ensimmäistä kertaa miltä avantoa kivunlievitykseen käyttävistä tuntuu, kun kipu yhtäkkiä lakkaa. Enää vaikutus ei ole ihan yhtä suuri, mutta olen varma että siitä on silti suuri hyöty. Haaveissa onkin, että kisikselle ja Esportiinkin saataisiin kylmäaltaat!

Lisäksi pyrin kylmäämään koipea töissä paikallani istuessa ainakin pari kertaa päivässä. Kylmäpussi ei ole yhtä tehokas kuin kylmäallas, mutta on siitä varmaan jotain hyötyä. Ainakin se tuntuu hyvältä. Tämän lisäksi tulee luonnollisesti hyvä lihashuolto, eli pohkeiden venytttely ja hieronta.

Kipuilu ei varsinaisesti ole estänyt juoksemista. Ensimmäiset askeleet sattuvat eniten, sen jälkeen siihen tottuu, ja viimeistään vauhdin lisääminen saa kivut unohtumaan tyystin. Kovin paljon en kuitenkaan ole onnistunut juoksumääriä lisäämään huhtikuussa, kuten suunnittelin. Mieluummin jatkan samoilla määrillä, joilla pärjään, kuin lisään rutkasti vähäksi aikaa ja olen sitten ihan rampa. Toivottavasti jossain vaiheessa pääsisi kivuista taas eroon. Ainakin miekkailukenkien pitäisi mennä vaihtoon, siitä voisi hyvinkin olla apua että oikea jalka olisi vähän oikeammassa asennossa kuin vanhoilla kuluneilla kengillä... Pitäisi varmaan myös käydä pitkästä aikaa jalka-analyysissä tsekkaamassa ettie aikoinaan kadonnut pronaatio ole tullut takaisin ja kipeytä jalkoja. Tosin olen käsittänyt että juoksijan jalat eivät oikeastaan koskaan ole ihan kivuttomat... D Sen kanssa pitää vaan oppia elämään!

Tehokas venytyssarja

ps. Jos jollekin jäi epäselväksi, niin otsikko oli huijausta. Mutta epäilen että omat iltaiset venyttelyni näyttävät juuri noin dynaamisilta.

Uusi maailmanennätys Egyptin World Cupissa

Viime viikolla käytiin tämän vuoden toinen nykyaikaisen viisiottelun Maailmancup-osakilpailu Egyptissä. Tällä kertaa kisa päästiin viemään läpi, tosin Suomen joukkue kärsi vatsataudista, mikä luonnollisesti verotti tuloksia. Suurin Egyptistä kantautunut uutinen oli kuitenkin viimeisenä kisapäivänä sekaviestissä tehty ampumisen maailmanennätys: Meksikolainen Ricardo Vera ampui kolmannen ammuntansa aikaan 7,26sek! Tuohon on vielä meikäläisellä matkaa...

Kuva Modern Pentathlon-facebooksivulta.

Like a pro

Pienissäkin kisoissa monet urheilijat käyttävät jonkinlaisia edustusvaatteita, jotka saavat heti aikaan joukkueen tuntua ja luovat vaikutelmaa ammattimaisesta toiminnasta. Niinpä viime vuonna pienissäkin kisoissa käydessä katseltiin kateellisena muiden seura- tai maajoukkuevaatteita omissa eriparihuppareissamme. No, nyt ei tarvitse enää kadehtia, saatiin nimittäin vihdoinkin talvella tilatut seuraverkkarit!

Siskon luona on hyvä selfie-peili.

Näistä piti jättää naama pois (ajankohta taisi olla lenkin jälkeen meikittömänä lauantaina, eli ei kovin mairittelevaa), mutta jotenkin se on silti eksynyt mukaan... koittakaa kestää.

Vaatteet tuntuvat yllättävän hyvälaatuisilta. Housut ovat tarpeeksi tiukat pysyäkseen päällä juostessa, ja huppari on mukava. Eihän noissa vielä lue Finland, mutta edes Helsinki :) Ja tuo oikeassa jalassa oleva kissanpennunkokoisin kirjaimin lukeva MODERN PENTATHLON on aika pähee. Eipä jää epäselväksi mitä puuhataan!

Uuteen nousuun

Kaksi viikkoa sitten puhkuin intoa hyvin sujuneen uintikuukauden jälkeen. Tarkoitus oli ottaa viikko vähän iisimmin ja sitten rynnätä juoksun kimppuun. No, suunnitelma ei ihan pitänyt.

Ensinnäkin tulin kipeäksi heti tiistaina. Ei mitään sen kummallisempaa kuin pientä lämpöä ja väsymystä, mutta kuitenkin niin että piti ottaa pari päivää vähän perusteellisempaa lepoa kuin olin suunnitellut. Urheilijakavereiden neuvo oli ettei ikinä kannata pitää mitään kevyempiä viikkoja, niistä tulee vaan aina kipeäksi :D

Tokenin sitten siitä kuitenkin ja kävin miekkailukisan, mutta sen jälkeen sunnuntaiaamuna kävin suorittamassa facebook-haastetta "hyppää esterata ilman satulaa" kaverin ponilla, ja suoritus ei mennyt ihan kuin strömsössä. Verkkasin ensin ihan satulan kanssa ja sujui tosi hyvin, sitten ilman satulaa muutama harjoitteluhyppy, kaikki hyvin. Kun sitten oli tarkoitus hypätä pieni rata sattui pieni kommunikaatiokatkos, poni hyppäsi vähän isomman hypyn ja pysähtyi sen jälkeen pää alhaalla, ja Saskia teki maaperätutkimusta olkapää edellä. Ensin nauratti, mutta nopeasti huomasin että olkapää olikin saanut kunnon tällin. Hyppäsin vielä vähän ja loppuverryttelin, mutta kotiin päästyäni alkoi olla vähän tukala olo, ja niinpä ajoin sitten Dextran päivystykseen tsekkaamaan, ettei ollut mitään kunnolla rikki. Ei onneksi ollut, kuulemma varsin tavallinen törmäysvamma jääkiekkoilijoille tuollainen kova töytäisy olkapäähän :D Onni onnettomuudessa siis etten lentänyt tuon korkeammalta, ja olen myös tainnut juoda lapsena niin paljon maitoa ettivät luut katkea yrittämälläkään!

Joka tapauksessa olkapää oli sen verran kipeä, että vietin sitten taas pari päivää sohvanpohjalla. Oli muuten veikeää silloin su-ma, kun paidanvaihto vastasi perusteellista liikkuvuus-maksimikestävyystreeniä, kun aikaa siihen meni noin vartti, ja syke oli koko ajan tapissa... Maksimaalinen voimantuotto vasemmalla kädellä oli luokkaa kraanan avaaminen, vesilasi oli jo ihan liikaa. Onneksi se kuitenkin lääkärin lupausten mukaisesti tokeni suhteellisen nopeasti, ja pääsin jo loppuviikosta varovaisesti liikkumaan.

Keskiviikkona tuli käytyä hieronnassa, ja Janne naureskeli olkapäälleni kun näytin, miten vain oikeanpuoleinen solisluuni erottui. Päätettiin sitten suosiolla keskittyä alakroppaan, mikä sai Jannen käyttämään ihan uusia (minulle siis) kidutusmetodeja lonkanseutuun. Nämä olivat sen verran kipeät, että taitavat tarvita vähän säännöllisempää käsittelyä jatkossa...

Perjantaina yritin ensimmäistä kertaa paluuta altaaseen, ja totesin että uintivedosta ei tule vielä yhtään mitään. Niinpä sitten potkin reilu tunnin verran ja tein erilaisia tekniikkaharjoituksia, kunnes meinasin kuolla tylsyyteen. Onneksi oli sentään uusia vesileluja joita testailla, eli snorkkeli ja räpylät! Sunnuntaina yritin uudestaan, ja liike oli jo paljon parempi, mutta kunnon uintivetoja en vieläkään pystynyt tekemään. Onneksi valmentaja taisi huomata kuinka tylsistynyt ja turhautunut olin, ja tuli teettämään erilaisia pystypotkuharjoituksia. Lopulta sain sitten potkimalla ihan hyvän treenin tehtyä.

Kaikista eniten kyllä harmittaa tyystin kadonnut juoksukehitykseni. Ennen tätä löysäilyä olin paremmassa juoksukunnossa kuin ikinä, ja nyt tuntuu että olen taantunut jonnekin viime marraskuun tasolle. Valmentaja ja kaverit lohduttivat että kaiken järjen mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, eli toivotaan että kunto ja hyvä fiilis tekevät nopean comebackin kun nyt pääsee kunnolla treenaamaan. Juoksukuukausi on sentään startannut ihan tunnollisesti: torstain CE, pe aamulenkki, la intervalleja ja su pidempi lenkki. Aamulla uskaltauduin jo salille, ja totesin, että lihaskunnosta sentään on tallella jotain. Eiköhän se tästä!

Lajikokeilu: Kartingin riemua

Sain taannoin mahdollisuuden käydä ajamassa kartingia sisäradalla, mitä odotin innoissani. Olin ajanut tasan kerran elämässäni aiemmin, ja silloin taisin olla 9v, joten autooni asennettiin rajoittimet, ja olin siitä tosi kiukkuinen kun en päässyt yhtä kovaa kuin muut. Nyt ei autoon laitettu rajoittimia, joten ei kun kaasu pohjaan ja menoksi!

Vaikka olinkin odottanut ajamista innolla, en kyllä yhtään arvannut että se olisi ollut niin sikakivaa kuin se oli! Parin lämmittelykierroksen jälkeen olin niin innoissani, että teki mieli hihkua ääneen kuin Bodyattackissa konsanaan! Tuollaisessa ympäristössä ja autossa voi tosiaan painella omien taitojensa äärirajoilla, kun mitään riskiä ei ole. Selvästi olisi hyötyä pienestä teorian tuntemuksesta ja kokemuksesta lajin parissa, jotta löytäisi optimaaliset ajolinjat ja poljinten käytön, mutta suhteellisen hyvin näköjään kaikki pärjäsi ihan perusajotaidoilla. Tietysti olisin halunnut voittaa, mutta aika-ajo ei mennyt ihan nappiin joten jäin b-finaaliin, jossa onnistuin karauttamaan kakkossijalle. Ensi kerralla sitten kovempaa :) Kotiin lähtiessä oli tosi vaikeaa ajaa siististi niin kuin liikenteessä kuuluu, eikä jättää rallimoodia päälle ajotyyliin...

Nuo ajohaalarit olivat kyllä ihan tajuttoman päheet, kaikki näyttivät tosi sporttisilta niissä!

Autoilusta puhutaan usein "autourheiluna", minkä pidin mielessäni ajaessa ja yritin tunnustella minkälainen "urheilusuoritus" on kyseessä. Nuo sitaattimerkit ovat tuossa ihan tarkoituksella, itselleni on nimittäin tosi hankalaa mieltää autoilua urheiluksi, eikä käsitys tästä kokeilusta juuri muuttunut. Kädet olivat aika kovilla kun puristin rattia täysillä koko ajan, mutta epäilen ettei ammattikuski jännitä ja tsemppaa ihan yhtä paljon, jolloin tämäkin elementti varmasti helpottuu. Hyvästä keskivartalon lihaksistosta on varmaan apua, mutta kyllä siellä kyydissä pysyy ilmankin. Suurin fyysinen tuntemus oli tajuton paha olo mutkaisella radalla täysiä ajamisesta. Kimi ja Val77eri ovat siis varmaan hyvää seuraa Lintsillä, kun sisuskalut ovat tottuneet tuollaiseen :) On siis hyvästä fyysisestä kunnosta ratin takana varmaan apua, mutta ei se kyllä ajamalla nouse (vrt. esim. ratsastus, jossa tämä harhaluulo on täysin väärä).

Anyway, sen verran hauskaa puuhaa oli, että taatusti menen uudestaan!

Optimismi koetuksella: Ensimmäinen henkilökohtainen miekkailukisa, Kerttula Memorial 2014

Noniin, nyt on mennyt tarpeeksi monta päivää, jotta voin kirjoittaa viikonlopun kisasta vähän analyyttisempään tyyliin kuin pelkkiä voimasanoja viljellen...

Kisakausi avattiin siis viikonloppuna miekkailun osalta! Kyseessä oli todella itselleni ensimmäinen henkilökohtainen miekkailukisa ja ylipäätään toinen miekkailukisa, ihmeteltävää siis riitti taas kerran. Onneksi taannoinen tuomarikoulutus oli opettanut taas jonkin verran. Valmistautuminen koitokseen ei kuitenkaan jälleen kerran mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun nukuin jostain syystä tosi huonosti koko viikon ja olin sitä paitsi vähän kipeänä ja kiireisenä, niin etten pystynyt treenaamaan ihan toivotulla tavalla. Miekkailu kun yleensä kulkee sitä paremmin, mitä enemmän on viime aikoina miekkaillut.

Perjantai-iltana otettiin sitten kuitenkin vielä ryhtiliike kaverin kanssa, joka myöskin oli tulossa kisoihin, ja marssittiin ridauksen jälkeen kisikselle teroittamaan sekä miekat että itsemme kisakuntoon. Sähkömiekat kun ovat usein vähän arvaamattomia, joten ne kannattaa katsastaa huolella juuri ennen kisoja, jottei turhaan napsi keltaisia kortteja rikkinäisistä varusteista. Miekkani pelittivät kuitenkin hyvin, joten ei kun kotiin valmistautumaan henkisesti.

Miekkailukisaan pitää verrytellä huolellisesti, kaikki valmentajat muistavat aina painottaa tätä. Pitää olla kunnolla hiki ennen kuin edes astuu alueelle! Lämmiteltiin siis kunnolla, auottiin vähän paikkoja ja viritettiin jalat nopeiksi, muutama opariliike ja vähän lämmittelymatsia. Jostain syystä miekkailun verryttelyssä tulee aina kiire, vaikka olisi kuinka hyvissä ajoin liikkeellä. Kuitenkin pitää vielä juosta täyttämään vesipulloja jakamojen pukeminen kestää ikuisuuden...

Koska tämä oli ensimmäinen kisani, ei minulla ollut ollenkaan rankinpisteitä, eli jouduin kaikista kovimpaan alkulohkoon, mikä aiheutti vähän nieleskelyä ennen kisaa, kun huomasin ketä oli vastassa. Onneksi en sentään kaikkia tunne. No, otteluja on turha luovuttaa etukäteen, joten ei muuta kuin taistelumoodi päälle ja alueelle. Ensimmäinen matsi ei ollut kohdallani mitään ilotulitusta, toisessa aloin jo päästä geimeihin mukaan. Kertaakaan en jäänyt nollille, vaan sain kaikilta pistoja, mikä oli ilahduttavaa. Tällä kertaa heti alkuerissä karsittiin7 miekkailijaa jatkosta, joten tiesin että jatkoon tuskin on mahdollisuuksia.

Mielestäni onnistuin omaan tasooni nähden ihan hyvin, kukaan ei riepotellut ihan satanolla, ja siksi lopputulos harmitti ihan vietävästi. Jos olisin omasta mielestäni ollut ihan surkea, niin olisi jotain parannettavaa, mutta tässä on mielestäni se miekkailun masentavin osa: Ihan sama vaikka olisin ihan hyvä, kaikki muut on silti parempia, ja vaikka kuinka kehityn, niin tuntuu että kaikki muut kehittyy kolme kertaa enemmän, ja aina häviää. En ollut kovin hilpeää seuraa lauantai-iltana...

Taas kisassa oppi kisamenettelystä asioita. Itselleni kävi kerran niin, että matsi oli niin tasainen, että aika loppui ennen kuin kumpikaan oli saanut tarvittavaa viittä pistoa. Lisäksi näin että naapurialueella matsi oli päättymässä kolmen minuutin jälkeen tasatilanteeseen, jolloin tuomari arpoi edun kynää heittämällä, siltä varalta ettei minuutin lisäajallakaan saada ratkaisua auki. Erikoistilanteita riittää! Omassa alkuerässäni ei kyllä kukaan tainnut saada mitään kortteja, mikä erosi esim. taannoisissa junnukisoista.

No, ei kun leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!