Sain taannoin mahdollisuuden käydä ajamassa kartingia sisäradalla, mitä odotin innoissani. Olin ajanut tasan kerran elämässäni aiemmin, ja silloin taisin olla 9v, joten autooni asennettiin rajoittimet, ja olin siitä tosi kiukkuinen kun en päässyt yhtä kovaa kuin muut. Nyt ei autoon laitettu rajoittimia, joten ei kun kaasu pohjaan ja menoksi!
Vaikka olinkin odottanut ajamista innolla, en kyllä yhtään arvannut että se olisi ollut niin sikakivaa kuin se oli! Parin lämmittelykierroksen jälkeen olin niin innoissani, että teki mieli hihkua ääneen kuin Bodyattackissa konsanaan! Tuollaisessa ympäristössä ja autossa voi tosiaan painella omien taitojensa äärirajoilla, kun mitään riskiä ei ole. Selvästi olisi hyötyä pienestä teorian tuntemuksesta ja kokemuksesta lajin parissa, jotta löytäisi optimaaliset ajolinjat ja poljinten käytön, mutta suhteellisen hyvin näköjään kaikki pärjäsi ihan perusajotaidoilla. Tietysti olisin halunnut voittaa, mutta aika-ajo ei mennyt ihan nappiin joten jäin b-finaaliin, jossa onnistuin karauttamaan kakkossijalle. Ensi kerralla sitten kovempaa :) Kotiin lähtiessä oli tosi vaikeaa ajaa siististi niin kuin liikenteessä kuuluu, eikä jättää rallimoodia päälle ajotyyliin...
|
Nuo ajohaalarit olivat kyllä ihan tajuttoman päheet, kaikki näyttivät tosi sporttisilta niissä! |
Autoilusta puhutaan usein "autourheiluna", minkä pidin mielessäni ajaessa ja yritin tunnustella minkälainen "urheilusuoritus" on kyseessä. Nuo sitaattimerkit ovat tuossa ihan tarkoituksella, itselleni on nimittäin tosi hankalaa mieltää autoilua urheiluksi, eikä käsitys tästä kokeilusta juuri muuttunut. Kädet olivat aika kovilla kun puristin rattia täysillä koko ajan, mutta epäilen ettei ammattikuski jännitä ja tsemppaa ihan yhtä paljon, jolloin tämäkin elementti varmasti helpottuu. Hyvästä keskivartalon lihaksistosta on varmaan apua, mutta kyllä siellä kyydissä pysyy ilmankin. Suurin fyysinen tuntemus oli tajuton paha olo mutkaisella radalla täysiä ajamisesta. Kimi ja Val77eri ovat siis varmaan hyvää seuraa Lintsillä, kun sisuskalut ovat tottuneet tuollaiseen :) On siis hyvästä fyysisestä kunnosta ratin takana varmaan apua, mutta ei se kyllä ajamalla nouse (vrt. esim. ratsastus, jossa tämä harhaluulo on täysin väärä).
Anyway, sen verran hauskaa puuhaa oli, että taatusti menen uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti