Taannoisen Hevosurheilun jutun lisäksi, jossa komeiltiin ihan nimillä ja kommenteilla (edelleen huvittaa se liikunta-addikti-juttu), kuvaaja otti samalla kuvia myös Hippokseen, jossa oli juttua Essistä. Tietämättömille tiedoksi, että Hippos on Suomen suurin hevosalan lehti (tai no, ainakin ratsastusurheilun), joka ilmestyy jokaikisen Ratsastajainliiton jäsenen kotiin. Levikki on siis lähes 40 000 kpl. (Jäseniä liitolla on muistaakseni yli 60 000, mutta levikkiä pienentää esim. perhejäsenten määrä.) Hipposta olen itse lukenut noin yhdeksänvuotiaasta lähtien, ja tutkaillut sieltä idoleitteni kuvia ja tarnoita. Enpä uskonut, että itse joskus pääsisin sen sivuille! Nyt kuitenkin olen onnistunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun Essi tunnilla selitti jotain oikein ponnekkaasti ja olin juuri sopivasti taka-alalla. Yksi milestone ratsastajanurallani on siis saavutettu, sumuisena taka-alalla ja rumissa vaatteissa, mutta silti :) Ja hauskaa, että olivat kirjoittaneet pienen ruudun nimeltä "Essin Erikoiset", jossa Essi kertoi 5-ottelijoista! Ehkä taas muutama hevosihminen lisää tietää medänkin lajista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti