torstai 4. syyskuuta 2014

Syyssuunnitelmia

Syksy on alkanut ja monet kaverit viettävät jo treenilomiaan. Itselläni riittää vielä puristuksia tälle kaudelle. Tulevana viikonloppuna pääsen taas ratsastuskisoihin! Olin jo saanut varattua itselleni Wichitan, mutta rukka joutui sairaslomalle, joten jouduin vaihtamaan hevosta. Sain tilalle Arianen, rautiaan pikkutamman. Meillä tulee varmasti olemaan oikein hauskaa!

20.9 on luvassa miekkailukisat. Olen onnellisesti unohtanut kevään nöyryytykset ja lähden hakemaan uusia. Toiveissa olisi saada kasaan pari rankingpistettä lisää joukkue-SM:iä silmällä pitäen. Saattaa olla, että Keravalla on vielä toisetkin ratsastuskisat syyskuussa, joihin olisi kiva mennä.

Ariane osaa lentää. Kuva Kalle Nuuja.

Syyskuun lopussa on taas luvassa ruotsin reissu, kun gp-sarja jatkuu. Tiedossa on kaksipäiväinen kisa jossa on ratsastuskin mukana, kivaa! Ruotsin viisiottelijoiden joukossa alkaa jo olla kavereita, joiden kanssa on kiva hengailla. Lisäksi suomesta lähtee mukaan toinen vahvistus.

Viikon päästä tästä olisi mahdollisuus mennä juoksemaan Cooperin testi. Olen mielelläni menossa mukaan, mutta pitää vähän katsoa että varmasti on palautunut hyvin. Nimittäin siitä viikon päästä on vielä ruotsin gp-finaali Falunin urheilukaupungissa, jossa myöskin on kaikki lajit mukana kaksipäiväisessä kisassa.

Treenilomalla voi vaikka ehtiä riehua siskon kanssa. Kuva Karin Ulvio/Ulvision Design.

Sen jälkeen alkaa sitten treeniloma! Jos ihan rehellisiä ollaan, niin odotan sitä jo vähän innokkaana. Parin viikon ajan aion ajatella muuta kuin urheilua ja tehdä muuta kuin urheilla. Levätä. Vastata jokaiseen kutsuun kyllä ja nähdä niitä ei-urheileviakin kavereita joita normaalisti tulee laiminlyötyä. Siitä tulee varmasti virkistävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti