Aloitetaan itsestäänselvyyksistä. Aika vaikea kausi takana. Ihan liikaa sairaspäiviä, mikä ei voinut olla heijastumatta tuloksiin. Se konkreettisin mittari eli uintiennätys ei parantunut lainkaan. Arvatkaa ottaako päähän. Jopa siinä määrin että välillä tulee mietittyä onko tässä mitään järkeä takoa päätä seinään. Mutta sitten, onko missään mitään järkeä?! :D
Kisat menivät vähän ailahdellen, eikä tulostaso ollut ihan sitä mitä olisin toivonut, varsinkaan näissä syksyn kisoissa. Kuitenkin, kun oikein etsin niitä positiivisia, niin olen aika iloinen että se kauden paras kisa oli se kovatasoisin (Drzonkow). Ja kyllähän siellä ainakin melkein tuli uusi uintiennätys, jos ottaa huomioon pitkän ja lyhyen radan eron. Pakko on silti uskoa että tällä kaudella tehdyt treenit tuovat pohjaa tulevaan. Ja hei, ennen kaikkea urheilu on ihan sairaan kivaa.
Kauden huippuhetki oli ilman muuta Puolan leiri kesällä. Peloista huolimatta onnistuin pysymään terveenä ja treenaamaan täysillä, mikä oli supersiistiä. Tästä opinkin sen, että kroppani kestää kyllä aika kovaa treeniä, ja syynä ylirasitustiloihini/sairasteluihin on enemmänkin se elämän kokonaisrasitus. Kun pelkästään urheili, söi ja nukkui ja vielä jonkun muun tekemän aikatulun mukaan niin että itse saattoi vain suorittaa, homma pysyi ihan hyvin kasassa. Kun siihen yhtälöön sitten yhdistetään duuneja, ruoanlaittoa, velvollisuuksia läheisiä kohtaan ja erinäisiä houkutuksia tavallisen elämän saralla, on haaste paljon suurempi.
Seuraavaan kauteen siirryttäessä on siis suurimpana haasteena se kokonaisuuden hallitseminen. Erinäisiä keinoja siihen puidaan nyt ylimenokaudella, jotta sitten peruskuntokauden alkaessa voisi mahdollisimman paljon keskittyä siihen tekemiseen eikä kaikkien palasten hallitsemiseen. Ensi kaudelle olisi toiveena suunnitella kausi niin, että se ehkä loppuisi vähän aiemmin, jotta välttyisi näiltä syksyn haasteilta, kun muu elämä yrittää vallata liikaa aikaa urheilulta.
Mutta nyt nautin treenilomasta, annan itseni antaa periksi niille houkutuksille (katsoa telkkaria vielä kymmenen jälkeen, hurjaa!), keskittyä elämän muihin osa-alueisiin, ajatella kaikkea muuta kuin 5-ottelua jotta voin sitten palata superpalautuneena ja motivoituneena ensi kauteen!
ps. Loppukevennys: Kauden biisiksi on muodostunut Madafakin Darra. Siitä yksinkertaisesta syystä että vaikka biisin on kuullut vain muutaman hassun kerran, se on niin älyttömän tarttuva että suuri osa kesän juoksutreeneistä meni niin että päässä soi "Ei ikinä, ei ikinä enää" :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti