Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

Fitbit Surge

Sain syksyllä ikääntyessäni ihan mahtavan synttärilahjan, jota olin jo kauemman aikaa toivonut mutta en raaskinut itse ostaa, eli kunnollisen sykemittarin. Itselleni valikoitui Fitbit Surge, ja nyt alkaa käyttöä olla sen verran takana että uskallan siitä jotain sanoa.

Itselleni tärkein ominaisuus mittarissa oli sykkeen mittaus ranteesta. Olen ihan riittävästi leikkinyt niillä ylimääräisillä remmeillä, jotka eivät kuitenkaan toimi. Ei kiitos enää. Olen kuitenkin sen verran niitä käyttänyt että voin vertailla mittaustuloksia Surgen antamiin arvoihin, ja ne kyllä vaikuttavat hyvin paikkansapitäviltä. Lisäksi Surge on ranteessa koko ajan, eli saan tietoa myös päivän aikana tapahtuvasta aktiviteestista enkä pelkästään treeneistä joihin sykemittari olisi vasta varten puettu. Esim. yhtäkkiä kohonnut leposyke kertto usein orastavasta flunssasta tai muuten liiasta rasituksesta. Surge ei kestä vettä, eli uintitreenit joutuu syöttämään sille erikseen, mutta käsittääkseni uintia kestävät mittarit oikkuilevat mittauksissaan vielä aika lailla, eli tästä ominaisuudesta suosiolla luovuin.

Kevyt torstaitreeni...

Sykemittauksen lisäksi Surge toimii myös aktiivisuusmittarin tavoin. Näistä itselleni tärkein ominaisuus jonka perusteella juuri Surge valikoitui käyttöön oli unen laadun mittaus. Aluksi käytin mittaria normiasetuksella, jolloin se mielestäni mittasi unta vähän turhan optimistisesti. Riitti, että olin suhteellisen paikallani ilta- tai yöaikaan, jotta mittari luuli minun nukkuvan. Vaihdoin siis asetuksen herkemmälle, jolloin se antaa itselleni arvokkaampaa tietoa. Jos olen sammuttanut valot klo 22.30 ja kello soi 07.00, mittari kertoo kuinka paljon sen välisestä ajasta olen oikeasti nukkunut hyvin. Osaan itsekin laskea että olen ollut sängyssä 8 ja puoli tuntia.

Kolmas ominaisuus jonka ehdottomasti halusin oli mittarissa toimiva GPS. Matkaa se mittaa vähän alakanttiin, jos vaikka ollaan käyty kävelyllä kaverin kanssa jolla on Fitbit Charge, minä olen mukamas kävellyt kilometrin vähemmän vaikka ollaan menty samaa reittiä ja molemmilla on GPS päällä. Muuten GPS toimii tosi hyvin, se löytää itsensä tosi hyvin ja nopeasti (mitä ei voi sanoa aiemmin testatuista) ja esim. lenkillä ilmoittaa aina kun kilometri on taas kulunut.

Surge salilla

Mittarista näkee koko ajan päivän aikana päivän aikana käydyt askeleet (yllättävän koukuttavaa, vaikka en tätä ominaisuutta varsinaisesti toivonutkaan), reaaliaikaisen sykkeen, kävellyt "kerrokset" (näihin riittää myös ylämäet), kuljetun matkan ja käytetyt kalorit. Puhelimeen tai läppäriin saatavasta appista saa sitten rutkasti lisätietoa juuri siitä unesta ja muusta aktiivisuudesta. Itselleen voi asettaa henkilökohtaisia päivittäisiä tavoitteita, ja myönnettäköön että on aika palkitsevaa kun saa kaikki täyteen. Haasteena on sitten pitää huoli että viikossa olisi ainakin se yksi päivä jolloin niitä tavoitteita ei täytellä vaan levätään.

Itse olen ollut Surgeen tosi tyytyväinen! Vaikka en ollut tottunut käyttämään kelloa koko ajan, se on pysynyt siinä yllättävän huomaamattomasti, varmasti kohtuullisen kokonsa ansiosta. Tästä on siis tullut päivittäinen kaveri. Että kiitos vaan lahjan antajille!

Flunssakauden hittituote: inkiväärimehu

Syksyllä ennen pm:iä olin yhdessä tilaisuudessa, jonne oli hommattu paikalle baari. Koska kisat lähestyivät en lätrännyt viinojen kanssa, mutta intouduin kokeilemaan drinksujen alkoholittomia versioita. Suosikikseni pääsi mukavan kirpakka drinkki, jonka salaiseksi aseeksi osoittautui inkivääri. Baarimikko valotti mielellään drinkin sisältöä, ja kertoi inkiväärin olevan drinkissä mehun muodossa. Näytti vielä pullonkin ja kertoi sitä olevan ihan tavallisissa ruokakaupoissa. Ja että inkivääriä on tosi haastavaa itse mehustaa, mikä käy järkeen.

Tästä intoutuneena etsin pullon lähimmästä suuremmasta ruokakaupasta ja ryhdyin laittamaan siitä esimerkiksi aamusmoothieen. Siitä tulee ihanan raikas maku, ja kivasti boostia vastustuskyvylle näin flunssakautena. Olen vaahdonnut tästä koko talven lähipiirilleni ja yllättävän harva - itseni mukaan lukien - on ikinä kuullutkaan inkiväärimehusta, joten päätin vaahdota siitä täälläkin. Itselläni tämä on päässyt keittiön vakiovarustukseen!

Talvitreeniä

Taisin viime talvenakin kirjoitella joulutreeneistä, jotka silloin koostuivat juoksentelusta auringonpaisteessa ja heppailusta pakkasessa. Tänä jouluna suuntasin välipäiviksi ja uudeksivuodeksi Tahkolle talvimaisemiin panostamaan talvilajeihin. Harrastin kutakuinkin vuoropäivinä murtomaahiihtoa ja laskettelua, mikä toimi loistavasti. Erityisesti vapaan tyylillä hiihtäminen otti aimo harppauksia eteenpäin, kun sitä teki vähän enemmän. Parilla viimeisellä lenkillä en enää edes horjunut kuin humalainen! Oivallista kestävyystreeniä se myös oli, kuin myös koko kropan lihaskuntoa. Lenkeillä otetut selfiet oli sen verran järkkyjä ettei niitä tohdi julkaista, mutta tässä muuta fiilistelyä talvimaisemista.

Rinteet huippukunnossa ja sininen hetki tuolihississä.

Mökkielämää: takkatuli ja villasukat.

Nyt odotan sitten innolla tämän vuoden winter pentathlonia! Meitsi on tikissä.

Panostus yöelämään

... tai pikemminkin sen puuttumiseen. Eli hyvään uneen.

Olen jo pitkään harkinnut pimennysverhoja, ja kun tässä syksyllä kohdalle osui hyvännäköiset verhot kerrankin tarjouksessa, tartuin tähän. Sopivatkin vielä kuin nakutettu, ei siis tarvinnut ryhtyä mihinkään ompelupuuhiin (tai potea huonoa omatuntoa siitä ettei aio ryhtyä niihin, jos ihan rehellisiä ollaan). Olen ollut jopa vähän yllättynyt siitä kuinka hyvät ne ovatkaan olleet. Kuten useimmat ihmiset, niin nukun kyllä valoisassakin riittävän väsyneenä varsinkin päikkäreitä, mutta ainakin oma subjektiivinen tuntemus on että olen nukkunut paremmin öisin pimeämmässä. Jossain metsän keskellähän moisia ei edes tarvitsisi, mutta ainakin omassa pihassani on valoja jotka väistämättä valaisevat sisällekin. Ehdoton suositus siis pimennysverhoille!

Autenttinen kuva pian heräämisen jälkeen

Toinen, vielä suurempi panostus on ollut uusi sänky. Siitäkin olen haaveillut ja puhunut pitkään, ja nyt sain sen osittain synttärilahjaksi, jolloin oli mahdollisuus panostaa vähän kunnollisempaan sänkyyn. Vanha oli jostain teinivuosilta ja auttamatta aikansa elänyt, vaikka ihan mukava olikin. Mutta uusi on kyllä sellainen prinsessasänky että! On ihana kiivetä (kyllä, se on niin korkea että hobitin täytyy kiivetä sänkyyn mikä hassulla tavalla tuntuu superylelliseltä) sänkyyn ja tuntea että sänky oikeasti joustaa oikeista paikoista ja tukee sieltä mistä pitää. Itselläni esimerkiksi on jo luonnostaan melko leveät hartiat, jotka varsinaisesti eivät ole kaventuneet uinnin lisääntymisen myötä. Uusi sänky on hartioiden kohdalta pehmeämpi, joten olkapää uppoaa sinne mukavasti jolloin rintakehä ei painu ihan kasaan kuten vanhassa sängyssä. Sellainen champagne problem on leveämmän sängyn myötä kuitenkin ilmennyt, että jos nukun sängyn toisella puolella niin on turkasen pitkä matka kömpiä sammuttamaan herätyskelloa yöpöydällä...

Ihana kesä!

Näin pimeyden keskellä alkaa viimeistään miettiä mennyttä kesää suurella haikeudella. Tänä vuonna kuitenkin ei ole pelkästään kyse siitä että aika kultaisi muistot, vaan kesä oli oikeasti ihana! Ensinnäkin shortsikelejä oli jo toukokuussa ja niitä jatkui vielä elokuullekin, eli kesä tuntui tosi pitkältä. Toisekseen pidin oikeasti kunnollisen loman ja pääsin harvinaisen hyvin irti arjesta ihan kotimaassakin, niin että loma oli oikeasti palauttava.

Juhannuksen jälkeen totesin että olen ihan loppu, joten suuntasin ensimmäisellä lomaviikolla viikko juhannuksen jälkeen - kuurattuani auton, kämpän ja jääkaapin kesäkuntoon ja pakattuani auton täyteen kesävermeitä ja treenikamoja - yksin mökille. Nukuin, penkkiurheilin (yleisurheilun EM-kisat osuivat aika sopivasti tähän), luin dekkaria ja söin karkkia. Eli en tehnyt mitään. Ensimmäisen viikon jälkeen otin kurssin Tahkon mökkiä kohti ja aloin siellä pikkuhiljaa liikuskelemaan. Pitkiä lenkkejä siskon Seppo-koiran kanssa, elämäni ensimmäiset tenniksenpeluut ja muuta hidastempoista peruskuntoliikuntaa ihan oman fiiliksen mukaan ja omaehtoisesti. Seuraavalla viikolla otin jo vähän juoksua ja uintia mukaan kuvioihin, ja vasta viimeisellä viikolla aloin tehdä kovempia treenejä. Kaikki tämä höystetyllä hyvällä ruualla, perheen seuralla ja makoisilla yöunilla. Ja ilman siirtyilyä paikasta toiseen, jumahdin siis Tahkolle monipuolisten harrastusmahdollisuuksien äärelle, mikä oli aika nerokas veto vaikka itse sanonkin.

Nautin siis täysin rinnoin stressittömästä elämästä ja otin kyllä ilon irti kesäidyllistä. Vai kuulostaako kovin rankalta elämältä kesän tekemiset, lainattuna kesän facebook-postauksesta: "Kesä ja loma❤
Kun viikot ja päivät ei kulu töissä ja treeneissä niin kummasti ehtii vähän muutakin. Uida Saimaassa. Saunoa mökillä. Käydä Maidenin keikalla. Lukea dekkarin. Nukkua. Tehdä päiväretken Ypäjälle parhaan kaverin kanssa. Käydä pitkällä kävelyllä Sepon kanssa. Kiivetä Tahkovuorelle siskonpoika kantoliinassa lisäpainona. Pelata tennistä ekaa kertaa ikinä ja olla siinä paljon vähemmän huono kuin luulin. Testata uusia biisejä karaokessa. Syödä vatsan kipeäksi mansikoista. Siivota Hobittimobiilin. Katsoa huonoja leffoja. Hypätä esteitä Laava Liitokaviolla. Olla pukematta pitkiä housuja muuten kuin pakon edessä. Opetella uusia lettejä omaan ja siskon tukkaan. Joogata ja jumpata terassilla. Syödä illallista huvimajassa. Soudella Saimaalla ja Syvärillä."

Tässä kesäinen kuvapläjäys keskelle pimeyttä!

Yllättävän vähän lavastettu fiiliskuva

Finnderbyn viimeinen linja

Mökkirannan maaginen auringonlasku

Mokoma koira huijasi olevansa ihan loppu lenkin loppupuolella vain saadakseen hirveät hepulit kun päästiin omaan pihaan

Terassijumppaa

Vapise Serena Williams!

Tahkovuori ja rakas nyytti lisäpainona.

Seuraavaa ihanaa kesää odotellessa! Yritetään löytää näitä hetkiä keskellä talvellakin, jooko?

SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!

Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri

Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D

Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...