Ensinnäkin tulin kipeäksi heti tiistaina. Ei mitään sen kummallisempaa kuin pientä lämpöä ja väsymystä, mutta kuitenkin niin että piti ottaa pari päivää vähän perusteellisempaa lepoa kuin olin suunnitellut. Urheilijakavereiden neuvo oli ettei ikinä kannata pitää mitään kevyempiä viikkoja, niistä tulee vaan aina kipeäksi :D
Tokenin sitten siitä kuitenkin ja kävin miekkailukisan, mutta sen jälkeen sunnuntaiaamuna kävin suorittamassa facebook-haastetta "hyppää esterata ilman satulaa" kaverin ponilla, ja suoritus ei mennyt ihan kuin strömsössä. Verkkasin ensin ihan satulan kanssa ja sujui tosi hyvin, sitten ilman satulaa muutama harjoitteluhyppy, kaikki hyvin. Kun sitten oli tarkoitus hypätä pieni rata sattui pieni kommunikaatiokatkos, poni hyppäsi vähän isomman hypyn ja pysähtyi sen jälkeen pää alhaalla, ja Saskia teki maaperätutkimusta olkapää edellä. Ensin nauratti, mutta nopeasti huomasin että olkapää olikin saanut kunnon tällin. Hyppäsin vielä vähän ja loppuverryttelin, mutta kotiin päästyäni alkoi olla vähän tukala olo, ja niinpä ajoin sitten Dextran päivystykseen tsekkaamaan, ettei ollut mitään kunnolla rikki. Ei onneksi ollut, kuulemma varsin tavallinen törmäysvamma jääkiekkoilijoille tuollainen kova töytäisy olkapäähän :D Onni onnettomuudessa siis etten lentänyt tuon korkeammalta, ja olen myös tainnut juoda lapsena niin paljon maitoa ettivät luut katkea yrittämälläkään!
Joka tapauksessa olkapää oli sen verran kipeä, että vietin sitten taas pari päivää sohvanpohjalla. Oli muuten veikeää silloin su-ma, kun paidanvaihto vastasi perusteellista liikkuvuus-maksimikestävyystreeniä, kun aikaa siihen meni noin vartti, ja syke oli koko ajan tapissa... Maksimaalinen voimantuotto vasemmalla kädellä oli luokkaa kraanan avaaminen, vesilasi oli jo ihan liikaa. Onneksi se kuitenkin lääkärin lupausten mukaisesti tokeni suhteellisen nopeasti, ja pääsin jo loppuviikosta varovaisesti liikkumaan.
Keskiviikkona tuli käytyä hieronnassa, ja Janne naureskeli olkapäälleni kun näytin, miten vain oikeanpuoleinen solisluuni erottui. Päätettiin sitten suosiolla keskittyä alakroppaan, mikä sai Jannen käyttämään ihan uusia (minulle siis) kidutusmetodeja lonkanseutuun. Nämä olivat sen verran kipeät, että taitavat tarvita vähän säännöllisempää käsittelyä jatkossa...
Perjantaina yritin ensimmäistä kertaa paluuta altaaseen, ja totesin että uintivedosta ei tule vielä yhtään mitään. Niinpä sitten potkin reilu tunnin verran ja tein erilaisia tekniikkaharjoituksia, kunnes meinasin kuolla tylsyyteen. Onneksi oli sentään uusia vesileluja joita testailla, eli snorkkeli ja räpylät! Sunnuntaina yritin uudestaan, ja liike oli jo paljon parempi, mutta kunnon uintivetoja en vieläkään pystynyt tekemään. Onneksi valmentaja taisi huomata kuinka tylsistynyt ja turhautunut olin, ja tuli teettämään erilaisia pystypotkuharjoituksia. Lopulta sain sitten potkimalla ihan hyvän treenin tehtyä.
Kaikista eniten kyllä harmittaa tyystin kadonnut juoksukehitykseni. Ennen tätä löysäilyä olin paremmassa juoksukunnossa kuin ikinä, ja nyt tuntuu että olen taantunut jonnekin viime marraskuun tasolle. Valmentaja ja kaverit lohduttivat että kaiken järjen mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, eli toivotaan että kunto ja hyvä fiilis tekevät nopean comebackin kun nyt pääsee kunnolla treenaamaan. Juoksukuukausi on sentään startannut ihan tunnollisesti: torstain CE, pe aamulenkki, la intervalleja ja su pidempi lenkki. Aamulla uskaltauduin jo salille, ja totesin, että lihaskunnosta sentään on tallella jotain. Eiköhän se tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti