tiistai 26. elokuuta 2014

Racesafe turvaliivi

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat eron viime vuoteen kisakuvissa, että meikäläiselläkin on nyt turvaliivi. Ruotsissa on viisiottelukisoissa turvaliivipakko myös aikuisille, joten toukokuun kisoja varten oli nöyrryttävä ja hankittava sellainen. Olin toki miettinyt sen hankkimista jo jonkin aikaa, kuitenkin kun hyppää vierailla hevosilla isohkoja esteitä sitä välillä sattuu ja tapahtuu. Turvaliivi on siinä ihan mukava varmuustekijä, että tietää että vaikka tipahtaisikin se tapahtuu vähän turvallisemmin ja mukavammin. Kaikilta heppatytöiltä on joskus mennyt ilmat pihalle kun on lentänyt hevosen selästä, mikä on kerrassaan inhottava kokemus, ja turvaliivi estää ainakin tämän. Entinen turvaliivini oli hankittu kun taisin olla 14v, joten se oli auttamatta aikansa elänyt.

Turvaliivi ei taida erottua kovin selkeästi, aivan kuten on tarkoituskin. Kuva Kalle Nuuja.
Olin siis jo selvitellyt liivien hintoja kotimaassa. Halusin mukavan ja turvallisen Racesafe-liivin, joita myy Suomessa ainakin Hipposport ja Hööks, näistä Hööks vähän halvemmalla. Niinpä kävin Hööksillä sovittamassa liivin, ja pienen googlauksen avulla löysin brittiläisen nettikaupan joka myi niitä huomattavasti halvemmalla, joten tilasin sen sieltä. Toimitus oli nopeaa ja palvelu hyvää, suosittelen muillekin tätä vaihtoehtoa, säästin ainakin muutaman kympin! Kyseinen nettikauppa löytyy osoitteesta treehouseonline.co.uk. Sieltä voi tilata vaikka minkävärisiä liivejä, vaikka monivärisenkin jos haluaa :)

Liivi istuu hyvin eikä lepata selästä. Kuva Kalle Nuuja.
Racesafella on korkein turvamerkintä. Liivi on päällä tosi mukava, vaikka aina vähän ahdistaakin kun sen pukee päälle, heti kun pääsen hevosen selkään unohdan sen olemassaolon tyysin, mikä on tärkeää. Palaliivi on huomattavasti mukavampi kuin vanhanaikainen tönkkömalli. Tämä istuu hyvin, ei ole liian pitkä selästä ja ikään kuin joustaa vähän kehon mukaan. Vetskari on pitävä (toisin kuin vanhassa liivissäni) ja nauhoilla voi kokoa säätää sopivaksi. Hyvä hankinta!

4 kommenttia:

  1. Nykyään saa halvemmillakin liiveillä kisata kenttää, CE-hyväksyntä riittää.

    VastaaPoista
  2. Minkä kokoinen sun turvaliivis on? Oon harkinnut ostavani juurikin racesafen liiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun liivi on kokoa aikuisten XS. Olen tosi lyhyt joten pituus on hyvä (se on short back). Kokeilin aikusten S:ää mutta siinä jää kyljissä sen verran palikoita päällekkäin että se on tönkömmän tuntuinen, tuo XS oli paremmin säädettävissä mulle. Tosiaan kannattaa käydä sovittamassa jossain vaikka tilaisikin ulkomailta :)

      Poista