torstai 28. toukokuuta 2015

Ammunta vs. ampumajuoksu - kaksi eri lajia?

Viime aikoina olen huomannut yllättävän usein joutuvani selittelemään eri tahoille, kuinka ampumajuoksu eroaa lajina perinteisestä ammunnasta. Ajattelin siis avata tätä asiaa ja omaa ajattelutapaani siitä vähän laajemminkin.

Tunnustan heti kärkeen, että oma tietämykseni ammunnasta lajina on erittäin rajallista ja puutteellista, pahoittelut siitä. Se, minkä kuitenkin tiedän, on että pistooliammunnan lajeissa seistään paikallaan, mitään fyysistä lisärasitetta ei siis suorituksessa ole, ja suorituksesta mitataan tarkkuutta, ei aikaa. Ammunnassa on aikaa järjestellä vartalo optimaaliseen ampuma-asentoon, ja se on jopa välttämätöntä jos mielii osua optimaalisesti. Myös ajatukset ehtii keräillä rauhassa tarvittaessa, kun kello ei tikitä joka ikistä sekuntia. Toki näissäkin on jonkilainen aikarajoitus, mutta tarkoitus ei ole ampua mahdollisimman nopeasti vaan mahdollisimman tarkasti: kasi ei riitä, vasta kymppiin ollaan tyytyväisiä. Myöskin kun ammunta on se ainut suorite, voi suoritukseen valmistautua jo päivän aikana rauhallisella mielentilalla, kun ei tarvitse samalla valmistautua juoksemaan mahdollisimman kovaa.

Tässä näkyy hyvin vähän erilaisia variaatioita ampuma-asennosta.
Ampumajuoksussa taas aika on avainsana. Ensinnäkin kaikkien paitsi ensimmäisen ammunnan alla on 800m kisavauhtista juoksua, eli syke on n. 190. Tämä tarkoittaa jo sitä, että pitää hallita kroppaa ja hengitystä ihan eri olosuhteissa kuin tavallisilla sykkeillä ampuessa. Toiseksi myös ammunta pyritään suorittamaan mahdollisimman nopeasti. Ampumapaikalle saapuessa otetaan toki hyvä ampuma-asento, mutta sitä ei jäädä asettelemaan täydelliseksi, koska se veisi aikaa. Ajatukset pitää myös pystyä kasaamaan juoksun taktisesta ja itseään piiskaavasta moodista rauhalliseen ja keskittyneeseen ammuntamoodiin kuin napin painalluksesta, tähänkään ei ole koko päivää aikaa. Ennen kaikkea ero on ampumataktiikassa: ampumajuoksun ammuntaosuus suoritetaan enemmän rytmillä kuin tähtäämällä. Jos sykkeet tapissa jää tähtäilemään liikaa, ase heiluu väistämättä, ja tällöin saa jo laukauksen ajoituksessa olla tajutonta tuuriakin jos meinaa mihinkään osua. Tavoite on että ampumasuoritus olisi täysin automatisoitu, jotta se näyttäisi siltä kuin kone kävisi ampumassa viisi samanlaista laukausta tauluun, ilmekään ei värähdä. Ampumajuoksussa ei myöskään tavoitella niitä täydellisiä osumia: taulu rekisteröi yli seiskan osumat osumiksi, joten niihin tyydytään, kympeistä ei niin väliä, vaikka ei niistä toki haittaakaan ole.

Nämä ovat ne perustavanlaatuiset erot ammunnan ja ampumajuoksun välillä. Näin ollen jos meinaa ampumajuoksussa menestyä, kannattaa harjoitella nimenomaan ampumajuoksua eikä pelkkää ammuntaa. Ei siitä varmasti haittaakaan ole, mutta mestariampujakaan ei välttämättä menesty ampumajuoksun olosuhteissa. Ampumajuoksun ammuntaosuus on myös äärettömän herkkä laji: kaikki se, mitä juoksukierroksen aikana ja kisapäivänä aiemmin on tapahtunut, saattavat vaikuttaa ampumasuoritukseen. Joka ikisessä maailmancup-kisassa näkee useita maailmanluokan urheilijoiden epäonnistumisia ampumapaikalla, usein siksi että asettaa itselleen liikaa paineita. Toki muuten aseissakin on eroja, laserase pitää vain vienoa piip-ääntä eikä potkaise lainkaan, mutta tämä olisi ihan toinen teksti.


Koska laji on vasta muutama vuosi sitten otettu käyttöön nykyaikaisessa 5-ottelussa, treenimetodit maailmalla ovat vasta kehittymässä ja saattavat vaihdella suurestikin. Faktaa on esim. se, että Suomessa ei ole yhtäkään CE-valmentajaa. Vaikka olisi kuinka hyvä ampumavalmentaja, en usko että pystyy ansiokkaasti samaistumaan urheilijan CE-kokemukseen ja näin valmentamaan siinä lajissa, jos ei ole sitä ikinä itse tehnyt tai siihen erityisesti perehtynyt.

Omasta mielestäni on toisinaan mielenkiintoista vetää jotain parallelleja ampumahiihtoon. Ampumahiihdossa ammuntasuoritus on mielestäni huomattavasti lähempänä tavallista ammuntaa kuin ampumajuoksussa. Koska laukauksia tosiaan on rajoitettu määrä, pyritään siinä paljon enemmän täydellisyyteen kuin CE:ssä. Hiihtäen kovakuntoinen urheilija pystyy myös laskemaan sykettä eri lailla kuin juoksussa, koska alla on liukuvat sukset, jotka vievät himmaillessakin eteenpäin. Juostessa pitäisi himmata tosi paljon saadakseen sykettä merkittävästi alas ennen ammuntaa, mikä kostautuisi kokonaisajassa. Ampumahiihtäjät käsittääkseni myös harjoittelevat jonkinlaista ampumajuoksua kesäaikaan, mutta siinäkin on luonnollisesti aseena kivääri, eli ihan eri juttu. Se, mikä kuitenkin on jännä, on miten Kaisa Mäkäräinen saa kaikkien sympatiat jos ammunta joskus menee metsään, mutta ainakin 5-ottelupiireissä tuntuu siltä että yksi huonompi ampumajuoksu nimenomaan ammunnan osalta saa kaiken kritiikin osakseen, enkä nyt puhu itsestäni. Näin herkässä lajissa on mahdotonta onnistua joka kerta.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Uppsala revisited

Nyt on palattu Uppsalan reissulta, ei kuitenkaan vielä palauduttu, ihan zombiena täällä kirjoittelen. Olin kotona vähän ennen aamukymmentä, saamuin sohvalle kuin kynttilä ja heräsin kun puhelin soi vähän ennen yhtä... rankkoja nämä kisareissut näemmä!

Perjantai-iltapäivällä siis poimin reissuseuralaiset kisikseltä ja suunnattiin hyvissä ajoin kohti Turkua, jossa tehtiin maanmainio ruoka-pitstop ennen kuin suunnattiin satamaan. Satamassa vähän hihiteltiin kun kuultiin radiosta että samassa laivassa on myös Suomen kovimmat bilettäjät, ja meidän suunnitelma oli vain nukkua... Onneksi nukuinkin ihan kohtuullisesti, kiitos siitä kuuluu epäilemättä korvatulpille, jotka eliminoivat pahimmat bileäänet. Aamulla sitten perusteellinen aamupalatankkaus ja keula kohti Uppsalaa.

Kisa käytiin tällä kertaa kokonaan Fyrishovin urheilukompleksissa. Aloitettiin miekkailulla aamulla vähän ahtaassa miekkailusalissa. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä ei tullut kauhea kiire ennen miekkailua, vaikka en aloittanut verraa mitenkään kohtuuttoman aikaisin. Ehkä sitä on vihdoinkin oppinut jäsentämään sen verryttelyn sopivasti! Jalat tuntuivat tuoreilta ja käsikin toimi, ei siis huolta. Otettiin kaksi kahden piston kierrosta, paitsi sisäiset ottelut hoidettiin ensin kaikki pois alta. Miekkailu meni omasta mielestä ihan kohtuullisesti. Aina voisi ottaa enemmän pistoja, mutta ei tullut mitään megasuuria hölmöilyjä, jäätymisiä ja turhautumisia niin kuin joskus. Yhtä poikaa vastaan hävisin ensimmäisellä kierroksella molemmat pistot kun en vienyt omia pistoja loppuun asti vaan ne jäivät liian kevyiksi hipaisuiksi, mutta onnistuin sitten korjaamaan tämän hyvin toiselle kierrokselle ja ottamaan ne kaksi pistoa, mikä oli mukavaa. Miekkailtiin siis miehet ja naiset samassa sarjassa, mikä aina tekee sen että niiltä taitavilta pojilta on tosi vaikea ottaa niitä pistoja. Haluaisin uskoa että jos oltaisiin miekkailtu vain naiset keskenämme niin tulos olis voinut olla vähän parempikin.


Miekkailun jälkeen koitti sitten se outo ruokatauko. Tämä oli minulle aika turha, ei ollut mitään ruokahalua kun vain jännitti uintia. Onneksi uintia sitten aikaistettiinkin vähän. Viime vuonna ihmettelin kun yksi uimarityttö vähän kritisoi Fyrishovin allasta, mutta nyt taas itse vuoden kokeneempana joudun kyllä yhtymään siihen, että on tullut uitua paremmissakin olosuhteissa. Vesi on aika kylmää, merkinnät sienissä ja pohjassa niin haalistuneet että etäisyyttä seinään on tosi hankala hahmottaa, ja starttipalli jotenkin tosi vaikea. Verryttelyssä yritin sitten vertymisen ohella päästä sinuksi olosuhteiden kassa. Jostain syystä jännitin uintia ihan mielettömästi, kai sitä alkaa laittaa itselleen aika paljon paineita tässä lajissa. Uinti tuntui sitten aika kauhealta. Muistan että yhden käännöksen jälkeen tuntui että jalat vaan jähmettyi, ja kumman monta ajatusta ehtii ajatella siinä hetkessä: "En pysty enää potkia, en vaan JAKSA, SASKIA NYT POTKIT Saskia tää on kisa, POTKI!!" :D Potkin ja kauhoin sitten loppuun saakka ja olin kyllä harvinaisen finaalissa maalissa. Aika 3:03,04 ei herättänyt hirveästi tunteita suuntaan jos toiseenkaan. Aina olisi kiva uida ennätys, mutta olin sopinut itseni kanssa että alle 3:05-aikaan pitää olla ihan tyytyväinen. Ihan riittävän hyvä siis.

Näytän ihan kuolevalta :D Taidan yrittää ravistella yläkroppaa rennoksi matkalla ammuntaa.
Uinnin jälkeen oli ihan hirveä olo. Huimasi ja pyörrytti ja oksetti ja sekä kädet että jalat tärisi. Kevyt loppuverra vähän helpotti sitä, ja sitten oli vaan pakko alkaa keskittyä CE:hen. Rata oli harvinaisen kiva, juostiin kokonainen 800m mikä on henkisesti jotenkin miellyttävämpi kuin kaksi 4oom lenkkiä, ja aika paljon ruoholla mikä on aina mukavaa. Shoot-in aika meni ihan mukavasti, otin tuntumaa ammuntaan ja vähän juoksutekniikkaa, kroppa oli jo lämmin. Lähtö tapahtui takaa-ajona, lähdin 54sek johtajan perään, ja siinä välissä pari tyttöä. Ensimmäinen ammunta ei olltu huippu muttei huonokaan, mutta ohitin siinä jo yhden tytön joka oli lähtenyt 17 sek ennen minua. Halusin tällä kertaa keskittyä ennen kaikkea hyviin ammuntoihin, joten otin ensimmäisen ja toisen kierroksen juoksua aika iisisti. Toinenkin ammunta oli hyvä, se taisi olla 8 laukausta. Yritin olla joka kerta ammunnassa tosi keskittynyt omaan juttuun, ja vihdoinkin tässäkin lajissa tuli kisassakin parannusta: kaikki ammunnat menivät alle 30sek! Olen tehnyt treeneissä paremminkin, mutta kisassa se on aina vähän eri juttu. Kolmannella kierroksella alkoi juoksu vähän painaa, mutta viimeiselle kierrokselle yritin ja toivottavasti onnistuinkin vähän kiristämään vauhtia ja pitämään tekniikkaa kasassa. Juoksu siis kulki paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan.

Lopputulos siis naisten yhdistetyssä sen+jun-sarjassa toinen sija. Ei mitään huippusuorituksia, mutta ihan hyvä suunta, ja etenkin kuntolajit olivat jopa vähän positiivinen yllätys kevään takaiskujen valossa. Ja se ammunta ilahduttaa että vihdoinkin se ei ollut ainakaan huonoa. Ennen kaikkea oli tosi hyödyllistä kisata, jännitin ihan yllättävän paljon mikä on varmasti vienyt voimia aika paljon kun nyt näin väsyttää. Oli muuten ihanaa kun oli oma kuski mukana, oli ihan huippua saada keskittyä tekemiseen kun joku muua hoiti suurimman osan ylimääräisestä organisoinnista. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!
Palkinnoksi aina hyödyllinen uimalakki :)

torstai 21. toukokuuta 2015

Innosta piukeena - kisakauden avauksen ennakkotunnelmia

Viikonloppuna päästään siis vihdoin kisaamaan! Reissu suuntautuu Uppsalaan, jossa olisi tiedossa neliottelukilpailut. Ratsastusta ei siis ole tässä kisassa mukana, mikä harmittaa vietävästi. Olin jo ehtinyt haaveilla mahdollisuudesta arpoa taas itselleni ihanan Zansibar-hevosen, mutta minkäs teet. Tässä on kuitenkin hyvä tilaisuus päästä vetämään hyvä CE, miekkailu ja uinti ja katsomaan missä mennään niissä lajeissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä parin viikon päästä Tarttoon, mutta se on masters-kisa eli ammunta ja juoksu ovat erikseen ja uintimatka vain 100m, eli ei siinä olisi ollut paljonkaan järkeä meikäläisen kannalta.

Kisamuistoja viime vuodelta
Nyt on siis viimeisten kisavalmistelujen aika! Pari viimeistä päivää vähän kevyempää treeniä kuin normaalisti ja reissusuunnitelmien viimeistely. Meitä lähtee pari junnua, niiden valmentaja ja minä, ja ollaan taas suunniteltu megatehokas reissu: lähtö perjantaina iltapäivällä, yö laivassa, kisa lauantaina, paluu taas yö laivassa ja kotona suununtaiaamuna. Hyvä tuuri vaan siinä, että se perjantain menolaiva on joku NRJ Extravaganza superhypermegabileristeily... Ei auta muu kuin varustautua korvatulpilla ja mennä akaisin nukkumaan.

Tavoitteena yhtä hyvä juoksu ja parempi ammunta kuin viime vuonna. Onneksi numerolappu yleensä piristää jalkoja kummasti!
Kisan suhteen ei ole sen suurempia odotuksia, kuin että olen utelias näkemään miten kulkee. Juoksukunto ei omasta mielestä ole vielä kovin hyvällä tasolla, mutta ammunnan suhteen olen viime aikojen treenitulosten valossa aika optimistinen. Kunhan vain onnistun pitämään pään kylmänä ja keskittymään omaan tekemiseen niin sen pitäisi sujua myös kisassa. Uinnistakaan en oikein uskalla toivoa liikoja, vaikka siinäkin treenit ovat menneet vahvasti oikeaan suuntaan. Tällä kertaa miekkailu myös aloittaa päivän ja altaaseen päästään vasta sen jälkeen, joten toivottavasti se ei paina kropassa. Miekkailu siis tosiaan on heti aamusta, mikä vaatii meikäläiseltä hurjaa psyykkausta että pysyn hereillä ja keskittyneenä. Aikataulu on muutenkin vähän hassu, miekkailun jälkeen on kunnollinen lounastauko ennen uintia. Kuka haluaa syödä kolmen ruokalajin lounaan ennen kisauintia?! Mieluummin vaan suoraan altaaseen, kisapäivänä ei yleensä muutenkaan ruoka maistu. No, jää nähtäväksi kuinka tuo konsepti toimii...

Joka tapauksessa kiva päästä kisaamaan, wish me luck!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kun yritän juosta Seurasaaren siltaa aurinkoisena kevätsunnuntaina:


Ulkokausi avattu!

Läpi talven on toki tullut juostua ulkona säiden salliessa, mutta ammunnat on talviaikaan pakko jättää sisätiloihin. Herkät aseet eivät kestä sadetta, ja ampuessa ei oikein voi käyttää hanskoja, eli on oltava paitsi kuivaa myös tarpeeksi lämmintä jotta ulkona voi harjoitella ampumajuoksua. Ja vaikka kevät tuli aikaisin, kesä tuntuu antavan odotuttaa itseään tänä vuonna.

Viime viikolla pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa tällä kaudella ulos kunnollisiin juoksu- ja CE-treeneihin. Sää näytti epävakaiselta, joten loppuun asti piti jännätä päästäänkö ulos treenaamaan, ja kun sitten sää oli hyvä oltiin kaikki ihan innoissamme kunnollisesta ulkotreenistä. Eltsussa paistaa aina aurinko :)

Fiilistelyä instassa
Verryttelyn jälkeen aloitettiin aidoilla, jotka olivat armollisesti vähän matalampia kuin viime vuonna. Näistä tulee aina ihan satavuotias olo kun sattuu lonkkiin... Sen jälkeen sitten loikkatreeniä, joka on aina aika haastavaa etenkin kun ei ole tehnyt loikkia pitkään aikaan. Uusi juttu itselleni oli pallon kanssa juoksu, niin että pidetään palloa korkealla pään yläpuolella. Megavaikeaa hallita se asento juostessa! Vielä muutamat rullaukset, joissa sain kehotuksen lyhentää askelta hitusen jotta saan juoksun paremmin hallintaan, ja oli aika siirtyä ammunnan pariin.

Ammunta aloitetaan yleensä nostelemalla asetta molemmilla käsillä jotta saa hermotukset kuntoon, ja sitten ampumalla hitaasti. Näin ensimmäisessä ulkotreenissä oli hieman haastetta löytää se hyvä tähtäys, kun tuuli ja muut olosuhteet vaikuttavat asiaan niin paljon. Nytkin tuuli oikealta, jolloin sitten vähän painoi vastaan, ja osumat menivät oikealle. Herkkä laji... Kun tähtäykset saatiin kohdalleen tehtiin sitten juoksutekniikkaa ammunnan lomassa, ja muutama alamäkirullaus. Vedettiin myös yksi kisa, jossa omat ammunnat menivät suhteellisen mukavasti: 18+18+28+29=93sek. Tuo kokonaisaika on se joka kisoissa merkitsee mitään, ja tuo oli jo huomattavasti pienempi aika kuin aiemmin!

Muistoja viime kesältä
Lopuksi tehtiin sitten vielä muutamia startteja, jotka menivät pääosin tosi hyvin, paria sulamista lukuun ottamatta. Taisin myös tehdä uuden ampumaennätykseni, 11sek! On ihan mahdollista että olen ampunut siihen aikaan aiemminkin, mutta ei olla pitkään aikaan kellotettu ammuntoja, eli sanotaan että nyt se tuli ainakin virallisesti.

Mahtavaa päästä ulos tekemään kunnon treeniä! Kisiksellä kyllästyy helposti vajaassa tunnissa juoksemaan ympyrää, mutta nyt melkein pari tuntia hurahti lähes huomaamatta. Tai no, peppu kyllä tiesi tehneensä duunia niin kuin kunnon juoksutreenissä kuuluukin, ja seuraavana päivänä pohkeet olivat aika hyytelöä...

perjantai 8. toukokuuta 2015

Kalpamiekkailun SM-kisat Kuopiossa

Kalpamiekkailun aikuisten SM-kisat käydään huomenna Kuopiossa. Itse jätän tällä kertaa nämä karkelot väliin, mutta tässä vähän esimakua kisafiiliksistä:


Sunnuntaina käydään sitten vielä kalvan Suomen Cup-finaalit, eli Suomen parasta miekkailua on nähtävillä Kuopiossa koko viikonlopun ajan. Jos olet maisemissa niin piipahda ihmeessä katsomassa! Lisätietoa kisoista täältä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Saskian ruokakuvia

Useimmiten olen ruoan valmistuttua sen verran nälkäinen, ettei ole mitään mahdollisuuksia malttaa ottaa jotain turhanpäiväisiä kuvia ennen kuin annos on kadonnut. En myöskään liity niihin joiden mielestä annoksen pitää olla kaunis. Jos ruoan pitää näyttää hyvältä jotta sen haluaa syödä, pitää laittaa parempaa ruokaa tai kehittää itselleen nälkä, sanon minä.

Yllättäen huomasin kuitenkin että puhelimeen on tarttunut muutamia ikuistuksia arjen makuelämyksistä. Olen itse surkea keksimään uusia illallismenyitä, jos jollain muulla on sama ongelma niin tästä saa vapaasti poimia ideoita urheilijaruoasta!

Sushilounaalla kaverin kanssa. Juu en siis tehnyt näitä itse.

Viikonlopun herkkuaamiainen: turkkilaista jogurttia auringonkukansiementen ja hunajan kera, munakas jonka päällä juustoa, ja vihreää minttuteetä.

Helppoa ja halpaa, paitsi että tulee ikävästi tiskiä. Broilerinkoipi, kasviksia ja iso läjä riiriä isoon nälkään. Jaksaa sitten huomennakin treenata.

Lounassalaatti ja viihdykkeeksi halli-yleisurheilua.

Ystävänpäivän brunssi vanhempien luona.

Tänään on dolmio-päivä. Paitsi että taitaa olla ihan normi tomaattimurskaa eikä maustekastiketta, josko siinä olisi vähän vähemmän suolaa ja muuta ylimääräistä sälää.

Yksi mottoni on että ainut asia joka on parempi kuin tuplasuklaa on triplasuklaa. Tässä taisi olla tilanne se, että oli ollut miekkailun joukkue-SM:ät ja siihen päälle uintitreenit, ja äiti tarjosi illallista ja jälkkäriä.