tiistai 30. joulukuuta 2014

Oman elämäni Kaisa Mäkäräinen?

Joulun jälkeisenä viikonloppuna matka vei Tahkolle talviurheilun pariin. Murtomaahiihto on laji, joka on kohdallani jäänyt aikalailla paitsioon, joten viikonloppuna otin sitten tätä takamatkaa kiinni vähän urakalla. Pertsaa olen sentään kokeillut muutaman kerran ala-asteen jälkeen, mutta vapaata hiihtotapaa en ikinä.

Onneksi siskoni on hyvä hiihtäjä ja kiltisti lupasi antaa aloittelijalle oppitunnin vapaan hiihtotavan tekniikasta. Murtsikassa suurin ongelma on tähän asti ollut laskettelukokemus, olen nimittäin vakuuttunut siitä että murtsikasukset ovat hengenvaaralliset, koska niistä puuttuu jarrut. Muuten olin varma että painelen samantien menemään olympiavoittajan elkein, olivathan ainakin termit hallussa kun osasin jo viljellä kuokkaaa, wassua, mobergia ja mitänäitänyton...


No, eihän se ihan niin mennyt. Aloitin oppitunnin syvässä mummokyyryssä polvet tutisten, ja lopetin sen maailman hitaimpaan ja vaappuvimpaan hiihtotyyliin. Edistys siis oli toki huomattava, mutta jos aloittaa ihan nollasta niin eipä sieltä kovin korkealle yhden oppitunnin aikana pääse. Ilman muuta etua on lihaskunnosta ja kehonhallinnasta, mutta olihan se silti yllättävän vaikeaa liukua eteenpäin yhdellä jalalla sivuttain. Ja hapottavaa, kun tekniikka on vielä niin hakusessa. Ja oli muuten aika outo fiilis ja ehkä ihan vähän virkistävääkin olla tosi surkea jossain!

Kävin sitten vielä seuraavana päivänä vähän itsenäisesti harjoittelemassa ja kertaamassa oppeja. Ihan en vieläkään päässyt sille tasolle että Niskaset olisivat aikeissa adoptoida minut, mutta olin jo hieman vakaampi ja pelottomampi kuin ensimmäisellä kerralla. Voi kuitenkin olla että ihan huimiin kisavauhteihin en tuossa lajissa ihan heti pääse...

tiistai 23. joulukuuta 2014

2014 unohtuneita kuvia

Viime vuonna joululahja lukijoille oli hauskimmat mokakuvat. Tänä vuonna niitä ei valitettavasti ole ihan riittävästi jotta saisin kokonaisen postauksen siitä aikaiseksi, mutta kaivelin kuvakätköjä ja koostin teille kavalkadin täällä julkaisemattomia kuvia kuluneelta vuodelta. Tässä suloisessa sekamelskassa kännykkäkuvia sekä urheilun että normielämän saralta!

Wichita on ihana! Tässä keväällä estetunnin jälkeen.

Keväällä pääsin kokeilemaan ihan uutta lajia, nimittäin poniraveja tämän pirteän pakkauksen kyydissä!

Ensitapaaminen siskon koiran Sepon kanssa. Seppo on nimetty suomalaisen olympiavoittajan mukaan, isäntäkin nimittäin on aika kova urheilufani...

Kastuminen kesälenkillä. Ei haittaa!

Charlien enkelit.

Saunatauolla iskän kanssa mökillä Saimaalla. Ihana kesäilta, kun vielä iltayhdeksältä aurinko häikäisee niin että tarvitsee aurinkolasit!

Onko tyyntä kesäyötä kauniimpaa?!

Kesätreeniä kisiksellä. Oli kuuma.

#peiliselfie #siskokset #kesä

Biitsipäivä siskon kanssa.

Seppo on jo suurempi, ja meitsi on tosi vaaletukkainen ja ruskea. Miksei aina voi olla kesä?!

Yksi syksyn suurimmista saavutuksista: olen opetellut tekemään ranskalaisen letin! Superkätevä miekkailumaskin alla.

Tapasin Pexin!

Horse Showta katsottiin tyylillä.

Ariane, ensimmäinen kerta hevosen selässä viiteen viikkoon loman jälkeen, ja sellainen olo kuin olisi päässyt kotiin.

Vaihdoin talvirenkaat hobittimobiiliin IHAN ITSE!

Team HN5O valmistautuu miekkailun joukkue-SM:iin.

Ja sitten team HN5O edusti kalpamiekkailun joukkue-SM:issä.
Ihanaa joulua kaikille lukijoille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Rakas Joulupukki...

Tänä vuonna toivoisin lahjaksi m.m seuraavaa:
- valkoiset zeropoint kompressiosukat, kaikista pienin koko
- sellainen piikkipallo joka äidillä on (hierontapallo?)
- kassillinen hyvälaatuista lihaa
- lavallinen Gainomaxia, eniten suklaanmakuista
- lehtitilaus esim. Trendi/menaiset sport/sunnuntaihesari
- kirkasvalokuulokkeet
- juoksuhanskat
- Fightback-pipo
- uusi joogamatto


Olen yrittänyt olla tosi kiltti!
t. Saskia

Apua aamuheräämisiin. Kuva täältä.
Niin. Joka vuosi ainakin perheenjäsenet yleensä kyselevät joululahjatoivomuksia, ja aiemmin oli aina megatyölästä keksiä mitä voisi toivoa. Viime vuosina olen oppinut keräämään toiveita jo pitkin vuotta, samoin kuin kerään ideoita siitä mistä muut voisivat ilostua. Kuvittelin tänäkin vuonna tehneeni aika normaalin toivomuslista, mutta kyllähän tuo aika urheilijapainotteinen on. Jos jollain on vielä joulupukin kirje kirjoittamatta niin saa vapaasti varastaa ideoita!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Otteita treenipäiväkirjasta

Viime viikolla painin jonkun orastavan flunssan ja megaväsymyksen kanssa, ja otin suosiolla iisisti. Sitä ennen treenit kulkivat tosi kivasti. Tässä vähän treenitunnelmia viime viikoilta sekalaisessa järjestyksessä:

Tosi kivat uintitreenit!

Koska kyllähän 5-ottelijat kiltisti jaksaa kisoista uimaan...
600m av
-10x25m 16 kv, tein n. 11-14
-300m nyrkeillä
50 ve
-300m ilman potkua
50 ve
-300m 4 punnerrusta hyppytornin päässä
50 ve
-selkäpotkuja 50m + 100m. Näissä taisi näkyä että oon tainnu tehdä näitä aika paljon enemmän ku muut, tuntui että muut meni ihan meritähtinä. Harvemmin kuitenkaan oon TUPLASTI nopeempi missään ku muut, mutta nyt kyllä olin :D Ois pitäny verraa välissä, nyt meinasin jäätyä ku venailin muita.
-300m siten, että joka 4. 25m "kovaa". Eihän se kovin kovaa mennyt :D
50 ve
-6x25m sprintti. Jeejeejee, sai uida "kovaa"! Ekan kerran sitten 11.10, kivaa!!
150m lv
Alkuverrassa huimas ja mietin jo et mitäköhän tästä tulee, mut koko lopputreenin tuntu ihan tosi hyvältä, vedot vahvoja jopa kädet nyrkissä ja kivoja vaihtelevia harjoituksia. Mahtihyvä fiilis!

Kuva Kalle Nuuja.

Ratsastus: Laura ihan liekeissä!

Se oli jo alkuverrassa ihan tosi pirteä, kysyin Essiltä mitä ihmettä se on sille antanu, ja kuulemma isoja esteitä Simon tunnilla tiistaina ja vähän magneettiloimea ja muuta hoitoa niin johan on tamma iloissaan :) Verkattiin ekaks vähän pikkulankulla jota ennen puomi ja sen edessä pituussuuntaan puomit, hevosia suoraksi. sit toisesta suunnasta niin et ne pituussuuntaan puomit jäi siihen ja jatkettiin kaareva linja 7 askelta pelikorttipystylle pari kertaa, sit vaihdettiin suoraan linjaan (7-8 askelta) auringonkukkaokserille, jota jopa Laura vähän katsoi (Essiä nauratti :D). Sit ratana sateenkaariokseri kulmaan, pitkän sivun suuntaisesti lankkupysty ja kukkaokseri, takas kulmasta pelikorttipysty ja vielä toisella pitkällä sivulla sarja. Laura oli ihan liekeissä, veti kunnollisia pukkeja ennen starttia ja sit meni ku kone. Se taisi löytää oman sisäisen Sol Y Sombransa :D Eka rata ihan jees, tokalla tulin kaikkeen vähän pohjaan. Tulin vielä ykkösokserin uudestaan kunnolla sujuen. Olipas megakivaa hypätä kunnollisemmin pitkästä aikaa! Ihana Laura <3


Olinpa reipas.

Imuroin lämmittelyksi ja sit kunnon venyttelyt!

Kauhee väsy miekkailussa.

Suoraan aika pitkille opareille, sit matseja jotka meni paremmin ku odotin ja vielä nopeet oparit. Opareilla uus tuplasixty, jota onnistuin myös soveltaa matseissa, hyvä minä. Loppuverra hyvässä seurassa :)

Kävely salille ja takas.

Olinpa reipas! Teki kyllä hyvää sekä alku- että loppuverryttelynä, ja raikas ilmakin tekee ihmeitä ihmiselle. Vaikka meinasinkin kuolla nälkään kotimatkalla, onneks olin ottanu palkkarin mukaan :D Mutta tämä nyt ainakin on sitä peruskuntoharjoittelua.


Ihanaa juosta päivänvalossa!

Paikoitellen oli vähän liukasta mutta se vaan sopivasti vähän hillitsi vauhtia, ei sen pahempaa. Kiva huomata kuinka paljon kevyemmin kulki kuin viimeksi sama lenkki :) Sisäreidet vähän heikossa hapessa perjantailta.

Vähän löysä CE.

Oli kaikkee säätöä ja tein enimmäkseen tekniikkaa. Ammunnat itse asiassa suhteellisen jees, se keskiarvo alkaa jo olla parempi kun 13 oli pahin floppi ja joukossa oli myös kutosta ja seiskaa ja yksi vitonenkin.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kalpamiekka

Sain syksyllä hankittua itselleni uuden miekan, jossa on vihdoinkin kunnollinen omaan käteen sopiva kahva ja kansaiväliset säännöt täyttävä terä. Uudesta miekasta intoutuneena ajattelin vihdoinkin paneutua tähän välineeseen vähän paremmin myös blogissa.

Miekkailussa siis nykyään rekisteröidään osumat sähkön avulla. Miekan kärki rekisteröi osuman painuessaan sisään (kun pisto tapahtuu), jolloin seinälaite piippaa piston merkiksi sen miekkailijan puolella, joka piston on saanut. Se tarkoittaa sitä, että miekan sisällä on hienoja ja pienenpieniä mekanismeja, jotka mahdollistavat tämän.

Kuva Kalle Nuuja.
Valitettavasti omalta osaltani sähköoppi oli koulufysiikassa se aihe, jossa olin kaikkein huonoin. Muuten vetelin fyssasta kivasti ysejä, mutta sähköoppi jäi seiskaan, ja sekin varmaan vain koska opettaja harrasti ratsastusta ja tykkäsi minusta. En kertakaikkiaan ikinä tajunnut mitään maadotuksista ja muista, ja valitettavasti yleissivistykseni tässä asiassa on jäänytkin sille tasolle, että juuri ja juuri osaan vaihtaa lampun. (Itse asiassa tämäkin väite on vähän kyseenalainen, yritin vähän aikaa sitten vaihtaa eteisen yhden valon kolmesta, mikä johti siihen että kaikki kolme lakkasivat toimimasta, ja elelen toistaiseksi pimeydessä).

Niinpä tämä miekankin sähköoppi jää nyt aika alkeelliselle tasolle. Miekan kokillin suojassa on "töpseli", johon kiinnitetään niinsanottu körpperi eli vartalojohto. Johdon toinen pää kiinnittyy kelaan, joka puolestaan on kiinnitetty sähköjohtoihin, jotka vievät merkitsijälaitteeseen. Miekkailumatto on yleensä kuparia, eli lattiaan osuneet pistot eivät rekisteröidy.

Kalvan kärki, jonka sisällä ne erinäiset jouset ovat. Noi ruuvit ovat muuten oikeasti parin millin kokoisia, eli aika pirullisia käsitellä. Kuva miekkailutarvike.fi.
Itse miekan terää pitkin kulkevat sitten sähköä johtavat pienet johdot, jotka liimataan terän uraan kiinni. Nämä johtavat miekan kärkeen, joka lienee sitten se monimutkaisin osa. Kalvan terä koostuu erilaisista jousista, joiden pitää olla tarkkaan viritetty niin että miekka rekisteröi osumat, mutta ei ole liian herkkä jolloin se olisi sääntöjen vastainen. Sääntöjen mukaan miekan kärjen tulee rekisteröidä osumat vasta osuessaan lähes pohjaan saakka (alle 0,5mm pohjasta). Terä saa reagoida vasta 0,5kg vastaavaan voimaan. Miekkailukilpailuissa tuomari testaa nämä ominaisuudet puntilla ja tulkilla ennen jokaista ottelua. Sääntöjenvastaisista varusteita saa rangaistuksen.

Nämä sähköhärpäkkeet ovat sitten aika herkkiä. Miekkaa pitkin kulkevat johdot voivat alkaa irrota (niitä voi tilapäisratkaisuna liimata kiinni, mutta liimasta saattaa muodostua klöntti johon vastustajan miekka voi osua), koko terä voi katketa, terän sisällä oleva mekanismi voi löystyä, tai vartalojohdon siään voi tulla joku vika... Miekat ovat ihan kivoja silloin kun ne toimivat, mutta kannattaa totutella siihen että niitä saa koko ajan olla korjaamassa.

Melkein samanlainen kahva kuin minulla. Kuva miekkailutarvike.fi
Mainitsin aluksi, että miekassani on nyt hyvä kahva. Kahvoja tosiaan on paljon erilaisia malleja, joista jokainen voi löytää omaan käteen ja otteeseen sopivan kahvan. Suora kahva nyt on suora kahva, mutta oropedisiä on vaikka minkä näköisiä. Lisäksi otteeseen voi vielä vaikuttaa kahvan pituudella ja niinsanotulla kahvakulmalla, jolla pystyy vähän vaikuttamaan siihen missä asennossa miekka on kädessä. Lisäksi jokainen terä on yksilö, joka pitää huolella testata että se on painoltaan ja jäykkyydeltään omaan tyyliin sopiva. Kansainväliset säännöt täyttävät FIE-terät ovat vähän painavampia, kestävämpiä ja kalliimpia kuin tavalliset terät. Näiden ratkaisevin ero on se, että FIE-miekka katkeaa turvallisemmin, jolloin se ei aiheuta vahinkoa vastustajalle jos pääsisi käymään ikävästi. Terä saa olla korkeintaa 1cm verran kaarella.

Miekasta riittää siis opittavaa rutkasti, ja olen vieläkin itse aika kädetön heti jos tulee joku ongelma. Asiaa ei yhtään helpota se, että miekan osat ovat niin turkasen pieniä, että jo yhden parimillisen ruuvin kiinnittäminen on usein työn ja tuskan takana...

perjantai 5. joulukuuta 2014

Aikainen lintu madon nappaa - aamutreenivinkkejä

Kovin monelle tuntuu olevan erittäin ihmeellistä se, että joku jaksaa nousta joka aamu treenaamaan ennen töitä. Siitä hehkutellaan erinäisissä sosiaalisissa medioissa ja lesotaan kavereille suureen ääneen sen kaksi kertaa vuodessa kun se onnistuu. Aamu-unisuus tuntuu olevan aika yleistä, ja ymmärrettäväähän se on varsinkin kun on näin pimeää. Ja vaikka onnistuisi heräämäänkin niin monella tuntuu olevan se käsitys ettei kropasta saa mitään irti heti aamulla.

Itse treenaan viitenä aamuna viikossa viimeistään kahdeksan aikaan. Olen ehkä yksi maailman aamu-unisimmista ihmisistä (pikkuveljeni vie kyllä silti voiton tässä). Torkkunappi on elinehto, wake-up light pelastus ja soimassa on aina vähintään kaksi kelloa. Nämä aamutreenit eivät siis ole minulle mitenkään sen luontaisempia kuin kenellekään muulle. Selvästi siihen siis voi oppia.

Tärkein asia on päätös. Päätä jo illalla, menetkö aamulla treenaamaan vai etkö mene. Jos jäät aamulla arpomaan lähdetkö vai etkö, jäät taatusti sängynpohjalle, ellet sitten ole harvinaisen voimakastahtoinen selkärankainen.

Kun reipas-Saskia voittaa väsyneen Saskian ja saan itseni kiskottua sängystä aamutreeneihin
Toiseksi, siitä kannattaa tehdä tapa. Ensimmäiset aamut on ihan oikeasti ne vaikeimmat, sen jälkeen homma hoituu jo rutiinilla. Pian huomaat olevasi väsyneempi aamupäivällä ilman sitä treeniä kuin jos olisit käynyt treenaamassa. Myös aamun toimintaan kannattaa kehittää toimiva rutiini, niin ettei ihan joka aamu tarvitse etsiä treenisukkia ja rynnätä bussiin hammasharja suussa. Kannattaa silti olla armollinen itselleen, on ihan inhimillistä joskus unohtaa treenihousut tai hiusharja kotiin.

Jos tuntuu siltä että kroppa on aina ihan koomassa aamuisin, kannattaa valita aamutreeneiksi ehkä kevyempiä ja huoltavampia treenejä, ja jättää kovemmat vedot johonkin muuhun aikaan. Luonnollisesti kannattaa myös suosia sellaisia lajeja jotka ovat mieluisia: jos inhoat uimahalleja, on aika epäystävällistä itseäsi kohtaan pakottaa itseäsi aamu-uinnille. Mene vaikka juoksemaan tai salille.

Aamusalilla
Aika looginen päätelmä on myös, että aamuherääminen ja sen jälkeinen treeni sujuvat aikalailla paremmin, jos takana on hyvin nukuttu ja riittävän pitkä yöuni. Jos aiemmin olet herännyt 7.30 ja lähtenyt töihin, ja nyt haluaisit herätä klo 5.50 ja lähteä treenaamaan, vaatii se muutosta myös iltarutiineissa, eikä pelkästään aamussa.

Jotkut syövät ennen aamutreeniä, jotkut ei. Itse kuulun yleensä jälkimmäisiin. En kertakaikkiaan jaksa herätä niin aikaisin että ehtisin syödä aamupalaa ennen treenejä, eikä täydellä vatsalla ole kiva treenatakaan. Olen kuitenkin yrittänyt pikkuhiljaa opetella siihen että söisin ennen niitä rankempia treenejä, jottei kroppa joudu liian tiukille. Jokaikinen aamu kuitenkin juon paljon heti herättyäni. Älä unohda nesteytystä aamutreeninkään yhteydessä! Sitäpaitsi kroppa herää paremmin sen ison vesilasillisen avulla.

Aamupalaa treenin jälkeen
Aamutreenin suurin hyöty on se, että se jotenkin maagisesti vie vähemmän aikaa kuin iltatreeni. Iltatreeniin tuntuu usein menevän koko ilta, kun taas aamutreeni on nopeasti hoidettu pois alta, eikä normi-ihmisen ehkä tarvitse enää treenata sinä päivänä, jää sitten aikaa muihin rientoihin. Aamulla kuitenkin harvemmin ehtii kovin paljon hoitaa asioita tai nähdä kavereita. Itselleni aamutreeni on välttämätöntä jo ihan sen takia, että saa treenattua kaikkia lajeja riittävästi, illasta loppuu tunnit eikä monen tunnin yhtäsoittoisista treeneistä ole kovinkaan paljon hyötyä. Kropan pitää saada palautua välissä jotta se voi kehittyä.

Vielä palatakseni siihen päätökseen. Sen sijaan että vain päättäisit lähteväsi treenaamaan, kannatta tehdä itselleen selväksi että HALUAT lähteä aamulla treenaamaan."Minä haluan, että olen treenannut tänä aamuna"- on aika tehokas viesti itselle.

Tsemppiä aamutreeneihin!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Miekkailun joukkue-SM 2014

Viime viikko olikin kuulkaa sellaista haipakkaa, etten ehtinyt blogille uhrata oikeastaan ajatustakaan. Viikko huipentuikin sitten yhteen vuoden hauskimmista kisatapahtumista, nimittäin kalpamiekkailun joukkue-SM. Viime vuonna meidän seuralla oli kaksi joukkuetta, joista ykkösjoukkueen tytöt ottivat hienosti pronssia ja meikäläiset sitten veivät sen murheellisen viimeisen sijan, jolla jonkun on aina oltava. Tänä vuonna erinäisistä syistä ykkösjoukkueen tytöistä vain yksi oli miekkailukunnossa kyseisenä ajankohtana, joten koottiin sitten yksi "yhdistelmäjoukkue", jossa oli sekä kokemusta että uutta intoa mukana.

Itse olin töiden puolesta kisapaikalla ja sen läheisyydessä jo lähes koko lauantaipäivän haistelemassa ilmaa. Ehdin sentään muutamaksi tunniksi kotiin nukkumaan, ennen kuin oli taas aika suunnata Kirkkonummelle, jossa kisat tänä vuonna pidettiin. Aamulla ennen lähtöä söin tunnollisesti aamupuurot ja yritin herätellä kroppaa kylmä-kuuma-suihkulla. Kisapaikalla löydettiin meille hyvä oma nurkkaus, keskusteltiin vähän taktiikoista ja kasattiin joukkuehenkeä. Perusteellisen verryttelyn jälkeen päästiin sitten tositoimiin kun heti ensimmäinen vastustaja oli viime vuoden Suomen Mestari-joukkue.

Joukkueet aloitusviivalle. Kuva Kalle Nuuja.
Viimehän vuonna meille kävi niin, että olemattoman rankingin perusteella jouduttiin tosi kovaan alkuerään. Olin toivonut, että tänä vuonna oltaisiin vähän korkeammalla rankingissa ja saataisiin vähän helpompia vastustajia, mutta se toive taisi mennä harakoille kun sama kova joukkue oli taas meitä vastassa heti ensimmäisenä...

Meitä oli joukkueessa neljä miekkailijaa, joista aina kolme ottelee. Ottelussa sallitaan vaihtoja, niin että kaikki neljä voivat otella samassa ottelussa. Suunnitelman mukaan olisin ottanut yhden matsin sitä ensimmäistä joukkuetta vastaan, mutta huomattiin ilmoittaa se vähän liian myöhään, joten kävikin niin että olin vaihdossa sen koko ottelun. Tytöt tekivät parhaansa, mutta tulokseksi jäi 45-20 tappio.

Seuraavaksi oli koko joukkueen vuoro pitää taukoa, sillä aikaa kun meidän alkuerän kaksi muuta joukkuetta ottelivat keskenään. Yritettiin vähän seurata miten se joukkue joka meillä vielä olisi vastassa ottelee, ja vähän huolestuneena todettiin että ne otti paljon enemmän pistoja sitä kovaa joukkuetta vastaan.

Joukkuepalaveria. Kuva Kalle Nuuja.
Uudelleen verryttelyn jälkeen lähdettiin kuitenkin luottavaisina ottelemaan. Saatiin jo aluksi kivasti johtoasema, ja sen jälkeen kasvatettiin kaulaa aika hyvää tahtia. Itse sain jopa yhden hienon 5-0 voiton, mikä lämmitti mieltä. Muutenkin kaikki miekkailivat hienosti, ja 45-22 voiton jälkeen joukkueessamme oli tunnelma varsin korkealla!

Alkuerien jälkeen oli hyvin aikaa syödä vähän protskupatukkaa ja banaania muiden tuloksia odotellessa. Kun kaikki muutkin joukkeet viimein saivat taistonsa loppuun, jaettiin alkuerien perusteella seuraavat vastustajat. Päivän kolmannen verryttelyn jälkeen lähdettiin taas tekemään parastamme. Kaikki miekkailivat edelleen hyvin, mutta nyt oli taas sen verran kovempi vastustaja edessä että lopulta nöyrryttiin 45-32 tappioon, mikä tiesi sitä että urakka oli meidän osalta ohi.

Lentoon lähdössä! Päivän kolmas miekkailuverryttely meneillään. Kuva Kalle Nuuja.
Miekkailun osalta päivä jäi ehdottomasti plussalle. Suhteellisen kokematon joukkueemme pärjäsi hienosti, ja tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kun pääsin jatkoon alkueristä, mikä oli hauskaa. Joukkueessa meikkaileminen on kivaa, kun tuntuu siltä että on koko joukkueen tuki takanaan ja saa jokaisesta pistosta hurjasti kannustusta. Ihan eri fiilis kuin yksilökisassa. Kaikki onnistuivat miekkailemaan vähintään siellä omalla tasollaan, tai jopa vähän sen yli, ja joukossa oli hienoja suorituksia! Loppusijoitus oli hienosti kuudes, ja maine on tallella.

Oman urakkamme jälkeen jäätiin vielä kisapaikalle syömään eväitä ja katsomaan kisoja vähäksi aikaa, ja sitten suunnattiin minnekäs muualle kuin uintitreeneihin. Siinä taitaa kiteytyä se miekkailijan ja 5-ottelijan ero, siinä missä miekkailijoiden päivä loppui vikaan matsiin meillä oli vielä muuta treeniä jäljellä...

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Juoksuvarustus pimeällä

Juuri nyt eletään sitä pimeintä kaamosta, ja tuntuu että ulkona on koko ajan sysimustaa. Ulkoilusta saa vähän energiaa keskellä pimeyttä, mutta jos lähtee ulos pimeään aikaan, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota varusteisiin. Itsekin ajan autoa jonkin verran, ja fakta on, että ilman heijastimia on aikalailla riskipeliä, näkeekö autoilija lenkkeilijää. Ihan turhaa hengellään leikkimistä.

Olenkin yrittänyt muistaa kiinnittää kaikkiin siviilitakkeihinkin edes yhden heijastimen, mutta lenkille lähtiessä pukeudun häpeilemättä joulukuuseksi. Tässä asiassa paras filosofia on more is more, ei kannata säästellä.


Ensinnäkin kannattaa kiinnittää huomiota jo talvijuoksuvaatteita hankkiessa, että vaatteissa on jo itsessään heijastimia, niin pääsee vähän helpommalla. Itselläni on heijastimia niin takeissa, housuissa kuin kengissäkin. Tämän lisäksi kannattaa sitten hankkia vähän ylimääräisiä tilpehöörejä. Sain viime vuonna joululahjaksi siskoltani erinomaisia vermeitä, jotka ovat sen jälkeen olleet kovassa käytössä, nimittäin erilaisia vilkkuvaloja. Yksi on yleensä kengässä kiinni ja toinen ranteessa. Vilkkuvalo kiinnittää kaikista tehokkaimmin autoilijan huomion, ja kyllähän näistä saa itselleenkin vähän valoa jos eksyy valaisemattomalle polulle. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että heijastimia on polven alapuolella, jolloin auton valot osuvat niihin paremmin kuin yläkroppaan.

Loistavat kengät ja housuissakin heijastimia.
Pimeys ei siis ole mikään tekosyy jättää juoksemista tekemättä. Kunnon varusteet vaan päälle ja lenkille!

torstai 20. marraskuuta 2014

Kuinka paljon puolessa tunnissa voi hikoilla - GRIT Strength

Tiistaina tein jotain mitä en ole tehnyt megapitkään aikaan: kävin kokeilemassa uutta ryhmäliikuntatuntia! Olen jättänyt syksyn treeniohjelmaan pari iltaa vapaaksi tällaisille saadakseni vähän vaihtelua treeniohjelmaan. Kaverini oli mainostanut tätä tuntia jo aikaa sitten ja pyytänyt seuraksi, ja nyt aikataulut menivät hyvin yksiin joten päästiin yhdessä treenaamaan.

En tiennyt tunnista sen enempää etukäteen kuin että kyseessä on rankka ja atleettinen tunti, ja yritinkin tiedustella kaverilta onko luvassa enemmän pomppimista vai raudan nostelusta. Vähän myös mietin että tarvitaankohan siellä hikipyyhettä, koska tunti kestää vain 30min, ja "kuinka paljon nyt puolessa tunnissa voi hikoilla?!".

Kuva täältä.
Kävi ilmi, että aika paljon! Tunnilla ei turhia himmailtu, vaan alusta loppuun vedetttin täydellä intensiteetillä aika pienin palautuksin. Tunnilla käytettiin apuna steppilautaa ja tankoa omavalintaisilla painoilla, ja joukossa oli sekä pomppimista että raudan kesytystä. Ohjaajan tehtävä on näyttää mitä kuuluu tehdä, ja sen jälkeen valvoa oikeita suoritustekniikoita kiertelemällä salissa. Itse sain huomautusta että voisin souduissa tuoda kyynerpäitä lähemmäs toisiaan saadakseni enemmän tuntumaa yläselkään.

Tunnista jäi lähinnä hämmentynyt olo: MITÄ äsken tapahtui?! Jotenkin siellä tehtiin niin paljon niin kovaa, ja sitten se oli niin nopeasti ohi, ettei todella oikein tiedä mitä siellä tapahtui, paitsi että ainakin reidet ja keuhkot meinasivat räjähtää. Seuraavana päivänä tuntui eniten takapuolessa (miksi aina kaikki treeni tuntuu eniten siellä?!). Varmasti menen uudestaankin kokeilemaan, vähintäänkin selvittämään mitä siellä oikeasti tapahtuu!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Nike miekkailukengät

Olen ainakin vuoden verran valittanut vanhojen miekkailukenkieni kuluneita pohjia, mutta aina hankintalistalla on ollut jotain tärkeämpää. Minullahan oli jo miekkailukengät, mitä sitä nyt uusia hankkimaan?! Olin kuitenkin jo keväällä sovittanut sellaisia kenkiä jotka haluaisin, ja niinpä tiesin tarkkaan mallin ja koon jonka halusin. Olin vähän miettinyt sinisiä kenkiä, mutta miekkailuvalmentaja on vakuuttunut siitä että kokovalkoisessa asussa vastustaja havaitsee sinisen kengät liikkeen helpommin kuin valkoisen, joten tiesin että siitä seuraisi keskustelua. Niinpä päädyin Niken valkoisiin kenkiin jossa on kirkkaanpunaiset yksityiskohdat.

Kuva miekkailutarvike.fi
Niinpä tähän asiaan tuli ratkaisu, kun keksin pyytää kenkiä synttärilahjaksi ja sainkin ne! Kaverit vähän varoittelivat että kyseinen malli kannattaa ajaa sisään varovasti, kuulemma reunat hankaavat ja jollekin oli jopa tullut niistä juoksijan polvi. Aloitin siis varovasti pitämällä niitä ensimmäisellä kerralla vain vähän aikaa ja seuraavalla kerralla vähän kauemmin. En kuitenkin huomannut niiden kanssa mitään ongelmia, joten aika nopeasti olen siirtynyt käyttämään niitä koko treenin ajan.

Uudet kengät on ihan huiput! Jo ennen kuin sain ne, näin unta kuinka tein jalkatyötä ne jalassa ja olin ketterämpi kuin koskaan! Niillä on ihan erilainen tuntuma ja pito kuin vanhoilla kengillä, ja paljon helpompi liikkua dynaamisesti. Olen vakuuttunut, että uudet kengät tekevät minusta paremman miekkailjan!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat

Sain jo kesällä lukijalta toivomuksen kertoa omasta 5-otteluseurastani, joten vihdoinkin saan vastattua toivomukseen! Oma 5-otteluseurani on Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat, tuttavallisemmin HN5O. Seurasta on kirjoitettu historiikkeja ja kaikkea, mutta teen nyt tämän vähän kylmiltään ja oman fiilikseni pohjalta. Ehkä saatte kattavamman tietopaketin/paremman historiakatsauksen joskus myöhemmin.

Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat on Suomen vanhin ja menestyksekkäin 5-otteluseura. Tällä hetkellä jäseniä on n. 220, joista aktiivisia harrastajia on muutama kymmenen. Suurin osa aktiiveista tällä hetkellä on aikuisia, mutta junioreitakin on mukana. Salilla käy säännöllisesti tietty ”ydinryhmä”, ja lisäksi entisiä aktiiveja näkyy treeneissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Lisäksi miekkailuvuoroilla käy myös muiden miekkailuseurojen miekkailijoita, jotta saadaan kasaan enemmän harjoitusvastustajia.
Seuran menestyksestä kertoo muun muassa viime SM-kisojen neloisvoitto kovatasoisimmassa naisten sarjassa.
Helsingin 5-ottelijat treenaavat pääkaupunkiseudulla. Ratsastus on Keravan ratsastuskoulussa, muut lajit käytännössä Helsingissä. ”Kotipaikaksi” voisi sanoa Töölön kisahallia, jossa pidetään juoksuammunta- ja miekkailutreenit. Uintitreenejä on Pirkkolassa ja Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, ja lisäksi voi käydä itsenäisesti uimassa Pirkkolassa ja Itäkeskuksessa.
HN5O dominoi stadikalla päheissä seuraverkkareissa
Kolme kertaa vuodessa eli keväällä, kesällä ja syksyllä tehdään treeniohjelma, jota kukin voi soveltaa omien taitojensa ja aikataulujensa mukaan. Jotkut treenit ovat kaikille yhteisiä ja jotkut on jaettu tasoryhmien mukaan. Yleensä liikutaan yhdessä sulassa sovussa. Vaikka treenataan aika paljon ihan tosissaan, on treeneissä silti aina aikaa heittää läppää kavereiden (ja joskus valmentajankin…) kanssa. Jos kiinnostuit niin tule rohkeasti mukaan vaikka ensi kevään 5-ottelukouluun!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Comeback

Nyt on palattu sorvin ääreen!

Viikko sitten sunnuntai-iltana unta odotellessa mietin että onkohan nyt se jouluaattofiilis niin kuin kaverilla oli. Jouduin totamaan että ei ole. Enemmänkin sellainen fiilis kun tulee reissusta kotiin: vaikka reissussa oli kivaa, on kiva palata siihen omaan tuttuun elämään, jonka kuitenkin on pyrkinyt rakentamaan sellaiseksi että siinä viihtyy. Totesin myös että omalla kohdallani se jouluaattofiilis on enemmänkin kisojen alla, kun pääsee oikeasti avaamaan niitä lahjoja ja katsomaan mitä sieltä tulee, eli kuinka paljon on taas kehittynyt!

Innosta piukeena
Maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan lähdin siis Pirkkolaan polskimaan, ja olin tosiaan järkyttynyt siitä kunka synkkää ulkona olikaan (tsekkaa postaus aiemmin tällä viikolla). Vähän jännitti että hukunkohan sinne altaaseen, mutta pysyin sentään pinnalla ja uinti kulki ihan mukavasti. Mitä nyt olin jo alkuverran jälkeen ihan loppu :D Onhan varsinkin taitolajeissa tuntuma melkolailla hukassa. Ammunnassa osuminen oli aikalailla sattumanvaraista, ja miekkailussa olin aikamoinen pistotyyny. Suurin järkytys on ollut, kuinka kova nälkä kunnon treenistä tulee! Olin onnellisesti ehtinyt unohtaa tämän "aina nälkäinen"-aspektin urheilijaelämästä...

Aika treenata muskelit taas näkyviin
Parasta siinä fyysisessä puolessa treeniin paluussa on se, kun huomaa kuinka rankkaa normaalisti melko kevyeltä tuntuva treeni onkaan. Siinä tajuaa sen, että normaalisti onkin aika hyvässä kunnossa, ja että jokainen treeni kehittää.  Tämän viikon olen vielä ollut aika armollinen itselleni ja totutellut taas treeniin, mutta ensi viikolla olisi sitten tarkoitus ottaa enemmän tehoja käyttöön. Pari viikkoa tulen varmasti kärvistelemään kipeiden lihasteni kanssa, mutta nyt on sentään jo ensiaskeleet otettu!

torstai 6. marraskuuta 2014

Kohti Rioa?!?

Noniin. Blogin perustamisesta ja 5-ottelun aloittamisesta on kulunut reilut kaksi vuotta, ja Rion Olympialaisiin on enää vajaat pari vuotta aikaa. Luin joskus jostain, että jos suomalaisena mielii olympialaisiin urheilemaan, parhaat mahdollisuudet sinne on päästä nimenomaan Nykyaikaisessa 5-ottelussa. Yksi yleisimmistä kysymyksistä jonka saan kun kerron harrastuksestani ja blogista onkin "Onko teillä siis ihan oikeasti mahdollisuuksia päästä Rioon?". Tässä siis yritän vastata siihen kysymykseen ja valaista nykytilannetta.

Kuitataan ensin Anskun osuus pois alta. Anskua ei ole näkynyt treeneissä tämän vuoden puolella oikeastaan ollenkaan, joten sanoisin että Anskun 5-otteluprojekti on jokseenkin päättynyt. En siis olisi ensimmäisenä Anskulle varaamassa Rion lippuja.

Omalta osaltani sitten. Yleensä vastaan kysymykseen jotenkin vähän kryptisesti, että onhan tässä vielä aikaa ja katsotaan nyt. Olympiakarsinnat alkavat kesäkuussa 2015. Siitä eteenpäin käsittääkseni kaikki maailmanranking-kisat kartuttavat olympiakarsinta-pottia, ja parhaat pääsevät sitten Riooon. Mitä se sitten vaatisi että pääsisin kisaamaan Riossa Nykyaikaisessa 5-ottelussa? Uintivauhdin pitäisi kehittyä vähintään samaa tahtia kuin tähän asti (mielellään nopeamminkin), mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Ammunta pitäisi saada sekä varmemmaksi että nopeammaksi ja juoksuvauhtia vielä lisättyä. Ratsastukseen ehkä ripaus lisää varmuutta ja vähän isompia ratoja alle, mutta suurin kynnys on kyllä epäilemättä miekkailu. Mitä kovatasoisempia kisoja kisaa, sitä kovempia miekkailijoita siellä kohtaa. Mikä tarkoittaa väistämättä sitä että pistoja on hankalampi saada. Ja fakta on, että miekkailu on vähintään yhtä tärkeä laji kuin kaikki muutkin jos meinaa tulosta tehdä. Vaikka kuinka edistyisin myös ensi kaudella ihan kivasti ja tasaisesti, on maailmalla 5-ottelussa tosi kova taso. Summa summarum, en siis ehkä ihan löisi vetoa itseni puolesta siitä olympiapaikasta :D

Koko "KohtiRioa"-projekti on alusta asti ollut puoliksi vitsi, mutta kuitenkin vain puoliksi. Hölmöähän sitä olisi pitää tämän nimistä blogia ja fiilistellä asiaa jos ei olisi pienentäkään toivoa. Vaikka itse sanonkin, niin kahdessa vuodessa olen päässyt tosi pitkälle siitä nollatilanteesta, josta lähdin liikkeelle. That said, en ole tyhmä. Olen realistinen omien kykyjeni suhteen, ja kyllähän se aikamoisia ihmeitä vaatisi. Varsinkin kun meillä on tosi kovia mimmejä Suomessa, joilla on ihan oikeasti mahdollisuuksia päästä sinne asti ja jopa menestyä siellä, ja jotka tekevät hulluna duunia sen eteen. Kuitenkin, eikö se olisi aikalailla tyhmää ja mälsää sanoa tässä vaiheessa ettei ole mitään mahkuja? Antakaa ihmisen unelmoida!

Tavoitteet korkealla :D
Ja vaikken Rioon pääsisikään, ei sen tarvitse tarkoittaa sitä että koko homma lopahtaa kahden vuoden kuluttua. 2020 on Tokion olympialaiset, who knows? Ja sitäpaitsi alan kohta olla sen verran vanha että voin kisata Masters-kisoja, joita käydään MM-tasolla asti. Olisi siinäkin tavoitetta kerrassaan.

Ihan rehellisesti voin sanoa, että olen täysin hurahtanut lajiin ja uskon, että olen löytänyt tästä sen "oman juttuni". Sapettaa vietävästi, etten tehnyt sitä kymmenen vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tavalla tai toisella (tasolla tai toisella) uskon, että 5-ottelu tulee täyttämään elämääni aika pitkään.

Ja mitä siihen Rioon tulee, niin b-suunnitelma on pyrkiä joukkueen maskotiksi, jos ei urheilumeriiteillä pääse messiin. Tai sitten vähän enemmän vakavissaan, suunnitelma c voisi olla vaikka päästä selostamaan tai kommentoimaan lajia johonkin lähetykseen ja sitä kautta levittämään 5-ottelutietoutta. Ja tietty kannustetaan kavereita jotka ovat kisaamassa!

tiistai 4. marraskuuta 2014

lauantai 1. marraskuuta 2014

Tuntemuksia treenilomalta

Kohta on kolme viikkoa treenilomaa takana. En ole ikinä ennen pitänyt kunnollista treenilomaa, vaan eipä sille aiemmassa elämässä ole ollut oikein tarvettakaan. Viime vuonna lomailu meni sujuvasti kun olin reissussa Jenkeissä kolme viikkoa. Siellä tuli vietettyä treenittömät kolme viikkoa, mutta silti niin että koko ajan tapahtuu kaikkea ja kävelee paljon, eli loma meni tosi kivuttomasti.

Henkeäsalpaava Grand Canyon ja pieni ihminen viime vuoden reissulla
Tänä vuonna lomailin sitten ihan kotimaisemissa. Aloitin loman heti kisojen jälkeen. Ensimmäinen viikko hujahti ohi melko huomaamatta, kun oli kauheaa haipakkaa duunien ja muiden kanssa, ja viikonlopuksi lähdin reissuun viettämään pitkää perheviikonloppua maalle. Siellä kyllä sitten rentouduttiin oikein urakalla hyvän ruoan, huljun, kahden koiran ja raikkaan syyssään voimin. "Kaamoskarkelot" on meidän perheen konsepti ja jokasyksyinen perinne, jolloin vetäydytään viikonlopuksi maalle "myyssimään" hyvässä seurassa.

Penny ja minä söpöilllään viime vuoden kaamoskarkeiloissa
Ensimmäinen viikko meni siis aika kivuttomasti, vaikka olikin hankala totuttautua treenittömyyteen. Jotenkin se jokapäiväinen liikunta on niin selkärangassa, että ilman sitä meinaa väkisinkin vähän keulia. Nyt onneksi kiireet pitivät huolen siitä että pysyin ruodussa. Toisella viikolla aloin sitten päästä juoneen kinni tämän rentoutumisen ja lepäilyn suhteen, ja nukuin vaan tositosipaljon. Jotta kosketus urheilumaailmaan ei ihan katoaisi, niin vietin sentään penkkiurheiluviikonloppua hevosurheilun merkeissä, kun perjantaina kävin paikan päällä Horse Showssa ja la-su istuin limattuna telkkarin ääreen.

Penkkiurheilemassa Horse Showssa
Viimeisellä viikolla olenkin sitten jo antanut itselleni luvan alkaa pikkuhiljaa suuntaamaan mindsettiä kohti treenikauden aloittamista. Edelleen olen kyllä nauttinut lomasta ja nähnyt kavereita ja sisaruksia kunnolla kun kerrankin on aikaa. Maanantai-iltana sattui puolionnellinen sattumus, kun töistä poislähtiessä auto ei startannut. Aina on ikävää kun auto hajoaa, mutta nyt oli kyllä ajoitus mitä parhain: koko viikolla ei oikeastaan kiirettä minnekään ja auto olisi muutenkin pitänyt viedä huoltoon. Nyt on myös sellainen harvinainen tilanne, että ihan kaikki treenivaatteet odottavat kaapissa puhtaina ja kämppäkin on aika siisti.

Ensi viikolla sitten paluuta treenin pariin! Yritän varmaan aloittaa ihan hitusen kevyemmin, ja ottaa 100%-tehot mukaan vasta seuraavalla viikolla, jotta kroppa saa vähän pehmeämmän laskeutumisen takaisin arkeen. Vaikka tauko ihan varmasti tuli tarpeeseen ja on tehnyt hyvää, niin on ihana päästä taas tekemään sitä mistä tykkää!