perjantai 30. elokuuta 2013

Suomen naiset tekivät historiaa: MM-kisat

Viime viikolla oli kansainvälinen kisakausi huipentui, kun Nykyaikaisen viisiottelun MM-kisat pidettiin Taiwanissa! Suomesta kisoihin osallistui Eevi Bengs ja Laura Salminen, jotka kisasivat vähintäänkin erikoisissa olosuhteissa, kun huono sää venytti kilpailut lopulta nelipäiväisiksi normaalin kahden sijaan. Sekä karsintoja että finaalia kisattiin siis kaksi päivää. Tytöt tekivät huiman suorituksen, kun molemmat taistelivat tiensä finaaliin, Eevi tehden omat ennätyksensä sekä uinnissa että miekkailussa karsinnoissa! Finaalissa valitettavasti Laura sairastui, ja kisarupeama jäi siihen. Eevi oli lopulta 34. maailman kovimpien viisiottelijoiden joukossa. Maailmanmestaruuden vei nimiinsä Lontoon olympiavoittaja Laura Asadauskaite.


Upeaa oli, kun kansainvälinen lajiliittokin huomio huimia suorituksia, ja kirjoitti sivuilleen uutisen: Finnish women make history as both qualify for Worlds final. Ei hullumpaa treeniseuraa meillä!

tiistai 27. elokuuta 2013

Vihdoin viisiottelun makuun

Viime viikolla pääsin siis vihdoin kaikkien viisiottelulajien pariin pitkästä aikaa! Maanantaina oli syksyn ensimmäiset ampumajuoksutreenit, eli sain aseen käteen ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen. Eikä ampumiset menneet yhtään hullummin ollakseen noin pitkä tauko takana, sain kaikki 5 osumaa melkein kaikilla kerroilla, ja muutaman kerran jopa alle puoleen minuuttiin. Ei siis ihan normitasoa vielä, mutta ihan kohtuullista. Kaiken lisäksi ammuin toisella aseella kuin vakiopyssylläni, kun kaveri tarvitsee sitä kisoihin Hollantiin tämän viikon lopulla, kun siellä ammutaan panoksilla (old school!), ja tämä ase on nopeampi ladata kuin omansa.


Maanantaina ja tiistaina oli sitten myös miekkailua, kuten kerroinkin. Oli kiva päästä pitkästä aikaa miekkailemaan! Loppuviikko meni enimmäkseen triathlonin merkeissä, ja suurimmasta osasta treenejä raportoinkin siihen liittyvissä postauksissa. Sunnuntai-iltana kävin vielä palauttelevalla lenkillä juoksemassa superhitaasti keskittyen pitämään sykkeitä alhaalla, ja jopa onnistuin siinä kohtuullisesti. Venyttelin vielä viimeisetkin triathlonjumit kropasta, ja eikun tuorein voimin uuteen viikkoon!

maanantai 26. elokuuta 2013

HCT Kisaraportti

Noniin, taas yksi kauden tavoitteista takanapäin, eli myös Helsinki City Triathlonista selvisin hengissä! Paljastetaan heti kärkeen, että tavoite olla maalissa alle tunnissa täyttyi selvästi, loppuaikani oli 52min 51sek :) Tässä hieman kisaraporttia ja tunnelmia viimeistelystä ja kisan jälkeen. Varoitus: aika pitkä teksti, taisin inspiroitua ministeri Stubbin Ironman-kisaraportista :D

Viimeistelyt meni kokolailla hyvin, torstaina pidin viikottaisen herkkupäivän ja jätin rankan treenin tekemättä, eli keräilin vähän voimia. Perjantaina kävin aamulla uimassa ja illalla oli vuorossa ratsastustunti, mikä ei tietysti ehkä ollut sitä parasta valmistautumista jos haluaa pitää jalat tuoreina, mutten halunnut pikkukisan takia skipata sitä, on tärkeämpää pitää katseet kohti SM:iä ja ylläpitää hyppyfiilistä. Vähän pelotti että mennnään koko tunti kevyessä istunnassa tai jotain vastaavaa, mutta onneksi taisi olla kaikkien aikojen kevyin Keravan-tuntini: koska meitä oli vain kaksi tulossa, niin mentiin toisen tunnin mukaan, ja käytiin vain maastossa, jossa käveltiin paljon ja hypättiin vähän maastoesteitä.

Kisa-aamuna tuttuun tapaan jännitti ihan sikana, näin edellisenä yönä painajaisia siitä kuinka olin unohtanut kaikki tavarani kotiin ja olin kauheasti myöhässä kaikkialta... Sain kuitenkin itseni ja tavarani järjestykseen ja stadikalle. Verryttelin uimalla, ja sitten olikin aika kiskoa kisakamat päälle. Päädyin lopulta siihen että uin tiukoissa urheilushortseissa, urheilurintsikoissa ja sporttibikinien yläosassa, uinnin jälkeen vaihdoin sitten vaan biksut paitaan ja menin niillä kuteilla koko kisan.

Uinnin lähtö tapahtui altaasta, ja kun samaan altaaseen ängetään 40 innokasta naista, on tungos taattu. Uinti meni ihan ok, nousin kyllä altaasta varmasti kymmenen parhaan joukossa. Sain pidettyä suht hyvän linjan koko ajan, niin ettei tullut uitua ylimääräistä, vaikka lähtö ei ollutkaan paras mahdollinen. Kyllä 200m jää silti mieluisammaksi matkaksi, 300m alkaa olla jo sen verran pidempi että voimien jako on paljon haastavampaa. Uintiaikani oli 6,04min.

No, eikun altaasta juosten vaihtopaikalle, hyppäsin suoraan vanhoin löysiin ohutpohjaisiin lenkkareihin, joissa on hyvä pyöräillä, kypärä päähän ja paita päälle (ihan vihoviimeistä kiskoa märälle iholle urheilutoppia, löysä paita olisi ollut järkevämpi, tähän meni varmasti ainakin 15sek aikaa). Sitten koittikin koko urakan rankin osuus, nimittäin juoksu pyörää taluttaen "oranssille viivalle" jossa vasta sai kiivetä pyörän selkään. Pyörän kanssa piti juosta käytännössä koko stadikan ympäri, ja sykkeet olivat kyllä varmaan kolmessasadassa kun lopulta pääsi pyörän selkään. Sääli ettei ollut sykemittaria päällä, tuntemukset nimittäin olivat sellaiset että varmaan olisi ollut kaikkien aikojen syke-ennätys... Ei siis ihanteellinen alku pyöräilyosuudelle, joka kyllä sitten olikin selvästi heikoin osuuteni. Pyöräni ei vain selvästi ole kovin nopea, kun poljin tasaisilla osuuksilla suurimmalla vaihteella reippaasti polkien ja silti tulee tädit koripyörillään ohi kevyesti... varsinkin ylämäet olivat täyttä tuskaa, kun poljen niin kovaa kuin jaksan ja silti tuntuu että pyörä ei mene minnekään ja porukkaa lappaa ohi minkä kerkiää. Ja niitä ylämäkiä oli muuten kolme pitkää per kierros, eli tässä meni kyllä aika paljon sekä aikaa että sijoituksia. Siinä vaiheessa oli vähän usko koetuksella, mutta minkäs teet, jatkettava oli. Pyöräilyyn menikin 28,41min. Uinti-pyöräily-vaihtoon 2,45min, mikä on mielestäni suht ok jos siihen on laskettu se pyörän kanssa juoksu-osuus.

Ei muuta kuin pyörä telineeseen ja lenkkarit jalkaan (nopeamminkin voi varmasti kengännauhoja solmia ja tavaroita järjestellä...), olin samantien huojentunut kun pääsin inhottavalta pyöräilyosuudelta pois, juoksu tuntui heti ihanan tutulta. Toki sykkeet korkealla, mutta silti sellainen olo että voi koko ajan vetää vähän kovempaa kuin haluaisi, ilman että tulee ongelmia. Rata oli kiva, enimmäkseen hiekalla ja alku jopa ruoholla, vain pieni sileä pätkä asfaltilla. Reilusti alamäkeä ja yksi tosi tiukka pitkähkö nousu. Mäet olivatkin sitten itselläni koko kisan parasta antia, napsin reilusti päänahkoja reilusti sekä ala- että ylämäessä. Ylämäessä oli selvästi kyse vain siitä kuka jaksoi juosta, suurin osa porukasta käveli suosiolla ylämäen, mutta almäessä lähetin kyllä lämpimiä ajatuksia juoksuvalmentajalle! Siinä missä muut sipsuttelivat alamäessä jarrutellen, muistin ohjeita ja treenejä sitä kuinka alamäet pitää hyödyntää ja antaa askeleen rullata, ja tein työtä käskettyä ja viiletin tätien ohi :) Sileälläkin osuudella tuntui ihan hyvältä, tekniikkatreeneistä on selvästi ollut apua kun juoksuasento tuntui olevan ihan ookoo jopa ilman että siihen tarvitsi hirveästi keskittyä. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut aloittaa loppukirin vähän aiemminkin, olin ihan hyvävoimainen maalissa, mutta varmaankin Hyvinkään traumat takaraivossa en uskaltanut revitellä kun en ollut rekisteröinyt tasan missä kohdassa maali on, ja se tulikin vähän yllättävän nopeasti vastaan. Juoksun vesipisteillä sekoilin myös vähän, siellä oli tosi ystävällisiä pikkupoikia jakamassa juomia ja sain kerran vahingossa vettä vaikka pyysin urheilujuomaa, ja poikaparka näytti niin hätääntyneeltä että palasin muutaman askeleen takaisin ottamaan juoman :) Ei siis nyt ihan mitään kuolemanvakavaa kisameinkiä minulla tässä, eli siitäkin voisi taas muutaman sekunnin ajasta ottaa pois... Aika oli 15,22min.

Sain mitalin ja kaikkee!
Vähän vedin henkeä maalissa ja sen jälkeen vähän loppuverraa, palautusjuoma naamariin ja kevyet palauttavat venyttelyt. Kotiin syömään (onneksi kotiinpäin oli alamäki pyöräillä), ja vaikka teki hyvää saada sapuskaa, olin silti selvästi vetänyt kehon aikalailla piippuun kun yhtäkkiä tuli seinä vastaan ruoan suhteen, ja sitten oli heti taas puolentoista tunnin kuluttua huutava nälkä... Aina näistä oppii taas miten oma keho toimii. Venyttelin vielä jalat kunnolla, ja seuraavana päivänä oli ihan ookoo olo, yllättäen kipein lihas oli vasen ojentaja?!

Summa summarum, tosi hauska tapahtuma, kannattaa ehdottomasti osallistua uudelleen ensi vuonna! Itse asiassa tekisi mieli päästä heti huomenna parantamaan aikoja! Siskoni tuli kannustamaan, ja oli kovasti harmissaan ettei ollut itse älynnyt ilmoittautua kisaan. Reitin varrella oli rutkasti toimitsijoita ja muuta kansaa, ja kaikki kannustivat kovasti myös muita kuin omia ihmisiään. Yllättävin oppimiskokemus oli, että triathlonin jälkeen kaipaa kaikista eniten (tai no, heti palautusjuoman jälkeen) deodoranttia, ei nimittäin ollut kovin freesi olo kun suoraan vedestä on siirtynyt hikoilemaan :D

perjantai 23. elokuuta 2013

Helsinki City Triathlon: ennakkotunnelmat

Huomenna koittaa jälleen yksi kauden pikkukisoistani, nimittäin Helsinki City Triathlon! Kyseessä on kaikille sopiva tapahtuma Uimastadionin ympäristössä. Matkat ovat harrastelijaystävälliset, eli uinti 300m, pyöräily 10km ja juoksu 3km. Nimenomaan uinti-ja juoksuosuuden takia ilmoittauduin mukaan kisaan, ne kun ovat niin lähellä viisiottelukisojen matkoja että tähän voi suhtautua melkein kuin harjoituskisaan.

Myönnettäköön, etten ole tähän kovin tosissani valmistautunut... Jostain luin, että suurin haaste triathlonilla yleensä on saada jalat liikkeelle juoksussa, vaikka ne olisivat melkolailla hyytelöä pyöräilyosuuden jälkeen, ja tätä olisi kai kannattanut harjoitella. Olen kuitenkin koko kesän pyöräillyt kaikki pikkumatkat kaikkialle ja juostukin on, joten uskon selviäväni hengissä. Uinnissa olen kesän aikana tehnyt myös pidempiä vetoja, jotta jaksaisin vetää sen 300m rivakampaan tahtiin normaalin 200m sijaan.

Tsekkaa lisätietoja triathlonista ja triathlontapahtumista osoitteesta triforfun.fi. Kuva myöskin sieltä.
Eniten kisassa jännittää logistiikka. Tulostin itselleni kolmen A4:n pituiset ohjeet siitä missä pitää olla milloinkin, mitkä varusteet pitää olla missäkin kohdassa, missä paikassa varusteiden pitää olla, minkä värisessä kassissa... uskon käveleväni koko kisa-aamupäivän tämä ohjelappu kädessä. Vaihtoihin ei pitäisi tuhlata liikaa aikaa, joten pitää myös suunnitella kisapukeutuminen järkeväksi.

Lähtöni on klo 12.36 jos haluaa tulla kannustamaan, maalissa ajattelin olla mielellään tunnin sisällä :) Wish me luck!

torstai 22. elokuuta 2013

Treenitunnelmia

Viime viikko tai ainakin sen loppu meni vielä sen verran lomakoomassa, etten kehdannut kirjoittaa siitä mitään :D Tekstistä olisi tullut säälittävä sekoitus päänsärkyä, selkäkipua ja laiskuutta, ja kuka sellaista haluaa kuulla?! No, vain ihminen olen minäkin, ja kaipa se oli ihan paikallaan aloitella vähän rauhallisemmin treeniloman jälkeen.

Viime viikolla pääsin kuitenkin hyppäämään pitkästä aikaa! Essi rääkkäsi meitä perusteellisesti alkuverkassa, ja sain taas kuulla vanhoja totuuksia : "Ratsasta jalalla, älä kädellä!". En tosiaan ole hypännyt kesäkuun alun jälkeen, joten ensimmäinen rata meni ihan mummoiluksi, mistä koitui lisää totuuksia Essin suusta: "Kiipeätkö perse edelle puuhun?! Onko kiva hypätä esteitä takaperin?! Lakkaa tuomasta sitä noin pohjaan ja tekemästä liikaa!!" Jeppjepp... toiselle radalle ryhdistäydyin ja onnistuin sujumaan paremmin kohti estettä. Tämä on mulle erittäin perintein ongelma, varsinkin hyppytauon jälkeen jään vain paniikissa lisäilemään askeleita ja tekemään ihan liikaa ennen hyppyä sen sijaan että istuisin hiljaa jalka kiinni ja antaisin hevosen sujua kohti estettä. Ratsuna oli Laura-mummo, jolla oli tosi kiva hypätä, vaikka yhdistelmä liukkaat housut + vähän liian iso satula + jäykähkö hevonen + "käytä keskivartaloa!" + lomaillut urheilija = erittäin kipeät selkälihakset :D (Tosin saattaa olla että selkäkivut tulivat lauantaisesta tällistäkin viiveellä, mutta silti) Löysin myös ne istuinluut joita Ansku oli käynyt etsimässä...

Keskiviikkona selkäkipuisena en siis uskaltanut mennä mihinkään ryhmäliikuntatunnille, mutta tein kunnollisen juoksutreenin tihkusateessa itsenäisesti. Treeniin kuului parin kilsan lämmittelyhölkkä, sen jälkeen juoksutekniikkaa (oli muuten dorka olo pomppia hassusti puistossa yksin!), tappavia intervalleja sekä loppuhölkkä kotiin. Sykeluvut olivat loman jälkeen kovissa treeneissä aika hurjia, ja tässäkin taisi olla maksimisyke 187 ja keskisykkeet päälle 150... Vasta perjantain bodyattackissa lukemat alkoivat olla vähän normaalimpia, eli toivottavasti kunto on palaamassa. Bodyattack on ollut riemukasta, ollaan tehty uutta ohjelmaa, ja meinasin hyperventiloida kun kuulin että cooldown-biisi on yksi reissun lempibiiseistäni:


Tällä viikolla on kuitenkin nyt ihan eri sävelet! Torstaiaamuna HeiaHeia näytti treenimäärien olevan jo yli kymmenessä tunnissa, ja keho on suloisen väsynyt. Sain vihdoinkin palattua miekkailutreenin makuun maanantaina ja tiistaina, mikä muuten tuntuu perseessä! Jälleen kerran saa todeta kuinka urheilullinen laji se onkaan. Edes teknisesti en ollut ihan niin ruosteinen kuin oletin, eli tästä se lähtee taas. Nyt viimeistellään kohti lauantaista triathlonia!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Onko treenaaminen aina ollut näin rankkaa?!

Niinpä. Loman aikana olen näköjään kuolettanut kaikki lihakseni, koska treeni ei ole ikinä tuntunut näin rankalta! Olenpa normaalisti hyvässä kunnossa kun pystyn kaikkeen tuohon ilman että se on yhtä kauheaa kuin nyt, hih :) Kuluneen viikon olen ollut vielä armollinen itselleni, sallinut pienempiä painoja ja vähempiä treenimääriä, ettei tule reviteltyä heti liikaa, mutta kohta pitää taas saada kunto kohdilleen jotta triathlonista tulee yhtään mitään.

Nähtävästi kroppa on vieläkin melkolailla sekaisin aikaerosta, vaikka luulin jo saaneeni normaalirytmistä kiinni, nimittäin tuhlasin melkein koko lauantaipäivän nukkumiseen... Illalla raahuduin pitkästä aikaa tallille, ja kävi ilmi, että Karin ja Jessica ovat lähdössä maastoon, joten lyöttäydyin tietysti mukaan. Käytiin hyppelemässä maastoesteitä ja vanha hevonen oli ihan pöljä, mille tavalliseen tapaan naureskelin, kun se on niin hassu. Lopulta kuitenkin totesin, että nyt voisi sekin otus käyttäytyä ja lopettaa puskiin peruuttelemisen ja poukkoilun, mutta tässä vaiheessa pollella meni kirjeimellisesti kuppi nurin ja heitettiin takaperinvoltti ei-niin-taidokkaalla alastulolla. Heppa kaikkosi paikalta ennen kuin ehdin kammeta itseni maasta, ja tunsin samantien että nyt tuli kyllä kunnon tälli päähän. Karin, joka oli ihan vieressä, sanoi että oltiin hypätty ilmaan ja noustu pystyyn samaan aikaan, eli käytiin tosissaan korkealla. Onneksi heppa laskeutui jalkojen juureen eikä päälleni, ja onneksi oli hyvä kypärä päässä! Tömäyksen jälkeen vähän huimasi ja teki ihan hyvää kävellä kotiin, ja vasta tallinpihassa huomasin, että Samshieldini on lähes kauttaaltaan haljennut. Onni onnettomuudessa oli tosiaan, että oli kypärä päässä ja että kypärä on oikeasti hyvä, nimittäin veikkaanpa että pääkoppani olisi ollut huomattavasti useammassa kuin kahdessa osassa siitä tällistä. Nyt en edes usko saaneeni aivotärähdystä, vaikka varotoimenpiteenä pidinkin siskoon yhteyttä yönkin aikana ja tsekkailtiin, että vielä muistan nimeni :) Arka takapuoli ja jäykkä niska ei paljoa harmita!
Samshieldille kävi pahasti.
Tänään kävin tällin jäljiltä vain varovaisesti liikkumassa salilla, jossa pystyy itse säätelemään sen mukaan miltä tuntuu, sekä venyttelin perusteellisesti. Huomenna sitten ensi kertaa kisikselle, jee!

torstai 8. elokuuta 2013

Lomatunnelmissa

Tervehdys! Kuten olette ehkä huomanneet, niin olen ollut poissa pelistä jonkin aikaa, nimittäin koitti pitkään ja hartaasti odotettu reissu: roadtrip jenkkeihin! Näin pari päivää reissun jälkeen on vähän hankala summeerata tuntoja ja kokemuksia, joten sanonpahan vaan, että oli ihan kertakaikkisen mahtavaa ja oma ihana arki tuntuu juuri nyt vähän vähemmän ihanalta. On ihan tyhjä olo, ja tuntuu siltä että ei ole oikein mitään mitä odottaa innolla... Kolmen viikon yhteiselo kavereiden kanssa aiheutti kaiken lisäksi luonnollisesti kauhean lähimmäisriippuvuuden, eli kaikenlaiset piristysehdotukset ovat nyt enemmän kuin tervetulleita :D

Route 66 tuli ajettua läpi, n. 5000km ja 9 osavaltiota.
Näin urheilumielessä tuollainen lomailu saattaa tietysti kuulostaa vähän oudolta eikä kovin tavoitteita palvelevalta. Tiedossa kuitenkin on, että huippu-urheilijatkin lomailevat, koska kropan on joskus saatava palautua kunnolla. Niinpä minäkin sallin sen itselleni ilman sen kummempia tunnontuskia, ja jopa pystyin siihen ihmeen hyvin: normaalisti kiipeän seinille kahden päivän liikkumattomuuden jälkeen (rakkaat perheenjäseneni ovat tunnetusti käskeneet mua lenkille tyyliin joulupäivänä kun musta tulee niin levoton ja kärttyisä ettei kukaan kestä :D), mutta reissussa tapahtui koko ajan niin paljon kaikkea ettei levottomuus ehtinyt iskeä. Niinpä kolmen viikon loman aikana venyttelin kerran, tein Steven lihaskuntoliikkeet kerran ja kiskoin lenkkarit jalkaan kerran, ja silloinkin liikkuminen jäi muutaman kilsan kävelyyn (käsittämätön Grand Canyon, mutta uhkaava ukkosmyrsky lyhensi vierailua). Ansku on varmasti musta ylpeä! :) Käveltyä tuli kuitenkin tosi paljon varsinkin alkumatkasta ennen kuin oli auto alla ja sen jälkeenkin isoissa kaupungeissa, enkä ole koskaan ollut yhtä tietoinen lonkan ulkokiertäjistäni kuin kahden päivän tallustelun jälkeen.

Nyt olen pikkuhiljaa yrittänyt opetella takaisin omaan elämääni, ja ryntäsinkin melkein heti lentokentältä suoraan kevyelle juoksulenkille herättelemään kroppaa vuorokauden valvomisen ja 20h matkustuksen jälkeen. Ensimmäinen bodypump oli täyttä tuskaa, ja sen aiheuttamat lihaskivut vielä pahempaa... mutta eiköhän se tästä! Palauttelen tavoitteita mieleen, niin eiköhän se arki ja treenikin kohta ala maistumaan.

torstai 1. elokuuta 2013

Istuinluita etsimässä

Eilen pääsin vihdoin ratsastamaan kesätauon jälkeen Keravalle. Tunnille sain Lawrenzan, joka ei aina ole se mikään kaikkein yhteistyöhaluisin ja eteenpäinpyrkiväisin eläin maan päällä. Aikaisemmin minulla on ollut kovasti ongelmia saada Laura eteenpäin, ja Essin kommentit ovatkin olleet sen tyyppisiä, että minun pitää oppia psyykkaamaan tammaa paremmina ja olen itsekin huomannut, että saan Lauran (ja itseni) ratsastuksellani vain happamaksi. Keväällä edellinen tunti Lauran kanssa päätyi siihen, että Essi ratsasti Lauralla hetken, ja jo oli kummasti erilainen ratsu jalkojen välissä... Ehkä tästä sain uskoa itseeni valettua, että tällä kertaa teen jotain toisin. Tunnin harjoitus sopikin meille varsin hyvin, sillä teemana oli istunnalla vaikuttaminen.

Lawrenza vauhdissa - kuva täältä
Aloitimme tunnin kertaamalla että mitenkäs siellä hevosen selässä taas istuttiin. Istuinluiden etsiminen, korsetti, jalkojen paikka ja asento, kädet, rintakehä, selkä... Käytiin pala palalta istuntaa läpi, ja sen jälkeen aloitettiin käyntityöskentely ympyrällä. Käynti sai olla juuri niin hidas, kuin mitä hevonen halusi mennä, ja sen jälkeen istunnan avulla tehtiin pysähdyksiä ja käyntiin siirtymisiä. Hitaassa käynnissä oli aikaa miettiä istuntaa ja istuinluita, hakea oikeaa asentoa ja mukautua hevosen käyntiin. Ja kun oikea istunta ja hevosen oma rytmi rupesi löytymään, yllättäen hevosenkin käyntiin tuli tahtia, ja tuntumasta tuli tasaisempi. Ravissa pelattiinkin sitten kevennyksen avulla. Pidettiin tiivis pohjetuntuma ja pohje oikealla paikalla satulavyön takana. Kevennyksen piti olla raskas ja matala, ja tätä jatkettiin hetki. seuraavaksi ratsastettiin hetki kevyemmällä kevennyksellä ja reippaamassa ravissa, ja palattiin taas raskaaseen kevennykseen. Tämän seurauksena ravin rytmi parani ja Laura otti jo vähän enemmän takajalkoja alleen. Ravissa sainkin jo omasta mielestäni Lauran tuntumaan varsin mukavalta.

Laukkatyöskentelyssä meillä (lue minulla) oli ongelmia käsien kanssa. Laukkasimme suurella keskiympyrällä ja hevosen piti olla suora. Jostain kumman syystä jäin koko ajan kiinni sisäohjaan, sisäkäsi valui 10 senttiä liian alas, ulkokäsi siirtyi sään väärälle puolelle ja paino siirtyi liikaa sisälle päin. Tämän seurauksena Laura ei yllättäen käyttänyt ulkolapaansa kunnolla, ja jouduin tosissani tekemään töitä, että sain kädet pidettyä edes jotenkin oikeilla paikoilla. Käsien suhteen olenkin joutunut tekemään aivan valtavasti töitä koko kevään, ja vaikka pieniä onnistumisia välillä tuleekin, tuntuu ihan tuskastuttavalta, että miten voi olla niin vaikeaa saada pidettyä kädet oikeilla paikoilla. Kaiken kaikkiaan tunti oli todella hyvä ja sain taas monta ahaa-elämystä, niin kuin Essin tunnilla yleensä käy. Laurakin oli kovin tyytyväisen oloinen. Tänään lihasryhmistä kipeinä ovat lapojen väli, syvät vatsalihakset, kyljet, sisäreidet, ja lisäksi istuinluut huutavat hallelujaa... Että kai sitä jotain tuli tehtyä :D