torstai 31. tammikuuta 2013

Urheilijan vapaapäivä

Välillä on pakko pitää palauttelupäiviä, jolloin liikunta jätetään kevyeen minimiin. Kummasti sitä silti huomaa että näitäkin päiviä usein täyttää urheilu tavalla tai toisella. Keskiviikkona pidin tällaisen vapaapäivän, ja kävin aamupäivällä pitkästä aikaa hieronnassa. Puhuttiin torstaiaamuna liikunnaohjaajaystävän kanssa siitä, miten yleensä kun kertoo menevänsä hierontaan, ihmisten reaktiot on suunnilleen "Ihanaa! Kuinka rentouttavaa!", kun taas totuus on se että makaan pöydällä kidutettavana puoltoista tuntia ja sattuu niin s**tanasti että yritän vaan hengittää. Siitä on kuulkaa rentoutuminen kaukana! Onneksi mun hieroja on kiva ja nykyään uskallan jo sanoa että sattuu (alkuaikoina se aina kysyi jokseenkin johdattelevasti "pärjäätsä?", johon tietysti vastaus oli että totta hemmetissä mä pärjään), ja hieronnan jälkeen kunhan sueraavan päivän kivuista on selvitty on taas paljon parempi olo koko kropassa, eli kyllä se on loppupeleissä sen arvoista.

On se sen verran monimutkainen systeemi, että kyllä siitä kannattaakin pitää huolta... lihaksisto nimittäin! Kuva täältä.
Hieroja muisti taas sanoa "ethän mee treenaa tänään!" varsin painokkaasti, ja voin ylpeänä myöntää etten ollut suunnitellutkaan. Illalla oli nimittäin luvassa luento psyykkisestä urheiluvalmennuksesta! Vähän mielellekin treeniä, ja nyt kun ei enää ole mitään pakkoluentoja päivittäin, oli ihan kivaa kuunnella kun hyvä tyyppi puhui asiaa. Luennon piti eräs psykologian tohtori KIHU:sta, eli Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimusyksiköstä Jyväskylästä. Tein vähän muistiinpanoja ja saadaan vielä esityksen kalvot myöhemmin, joten koetan työstää siitä sitten kunnollisen postauksen :)

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Viisiotteluarkea

Hitaasti mutta varmasti viisiottelu valtaa suurempaa ja suurempaa osaa elämästäni. Naureskelinkin maanantaina viikkoa suunnitellessani, että nää lajiharjoituksethan vie niin paljon aikaa etten ehdi treenaamaan... Valitettavasti siis viisiottelutreeneissä painopiste on vieläkin eniten uuden oppimisella, eli fyysisesti en saa niistä kovin isoja tehoja irti. Poikkeuksena tähän on uinti, jossa treenit (yksinkin toteutetut) on kerta kerralta rankemmat. Jee sanon minä!

Tämä viikkokin alkoi kokonaisella neliottelupäivällä. Käytiin aamulla uimassa Jessican kanssa, ja sain kauheat mummoraivarit Töölön uimahallissa. Missä vaiheessa mummelit on muuttuneet söpöistä ja pullantuoksuisista niin radikaalisti, että ne on oppineet ihan rehellisesti v*ttuilemaan kilteille urheilijatytöille?! Lisäksi halli on aina ihan täysi, ollaan yritetty vaihdella ajankohtia mutta aina ne mummot on vallanneet tilan. Nyt pidän kyllä vähän taukoa siitä hallista.

Pyykkipäivän ja päikkäreiden jälkeen oli aika suunnata kohti Kisistä ja seuraavia treenejä. Ensiksi vuorossa juoksuammunta, jossa lauantain maraton vähän painoi jalkaa kun olin treenannut sunnuntainakin. Ampumiset meni kuitenkin kohtuullisesti, pikkuhiljaa alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus että saan sen 50s aikana kaikki 5 osumaa :) (Vaikka sunnuntaiaamun treeneissä aseiden säädöt oli jotenkin vinksallaan niin että oltiin kaikki ihan hiilenä kun kukaan ei osunut minnekään...) Sen jälkeen piti odotella seuraavia treenejä, ja käytettiin aika tehokkaasti venyttelemällä. Kuuden aikaan alkoi miekkailu, tein ensin itsenäisesti jalkatyötä ja pistoharjoituksia (kuolettavan tylsää tehdä tätä yksin), sen jälkeen otin muutaman ottelun. Miekkailu on kyllä meidän lajeista tällä hetkellä mulle pahin pakkopulla: olen auttamattoman huono, enkä saa siitä minkäänlaisia fyysisiä tai henkisiä kicksejä saatikka sitten onnistumisen elämyksiä. Sitkeästi yritän kuitenkin raahautua harjoituksiin, jotta kehitystä tapahtuisi, mutta taidan vetää rajan yhteen kertaan viikossa, rajansa silläkin mihin kaikkeen itsensä pakottaa.

Tiistaiaamuna menin vielä ratsastamaan hepat, ja näin oli reilu vuorokauteen mahdutettu kaikki lajit. Tein A:lla vähän samankaltaista juttua kuin perjantaina Keravalla, menin silloin hieman etupainoisella Merlotilla ja tehtiin vaan puomeja, tarkoituksena saada hevonen nopeaksi ja lyhyeksi ja käyttämään kintereitään. Verryttyään A:kin tuntui oikein hyvältä kun ratsatin sitä tehokkaasti kättä kohti ja tein puolipidätteitä. Taas pointsit Essille hyvistä oivalluksista!

Viime aikoina itseäni ja heppoja on ilahduttanut  kevätaurinko ja hyvät hankitreenit!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Itsensä voittaja: Pää edellä kohti pelkoja

Alkuviikko meni rattoisasti noroviruksen parissa... Loppuviikosta pääsin onneksi treenaamaan normaalisti, ja voi mitä mahtitreenejä olikaan viikonloppuna luvassa! Torstaina oli pieni takaisku, kun vakio aamubalance oli muutettu hotpilatekseksi. Tulipahan sitäkin kokeiltua.  Lauantaina salilla oli hyvinvointipäivä, johon en valitettavasti mahtunut mukaan, mutta pääsin silti kokeilemaan saunajoogaa. Tästä lajista olin kyllä kerrasta ihan myyty: ihanaa rentoutua ja tehdä lempeästi hyvää keholle saunan lauteilla istuen! Toivottavasti pääsen kokeilemaan tätä uudestaan, olisi mahtavaa oppia sen verran että osaisi tehdä itsekseen. Tsekatkaa lisää tästä lajista osoitteesta saunayoga.com :) Myöhemmin oli sitten BodyAttack-maratonin aika. Nähtävästi valmistelut oli menneet aikalailla putkeen: kevyt viikko alla, kunnon pastatankkaus ja vielä ennen tuntia banaani ja myslipatukka, ja treenin aikana Fenix piristävää juomaa ja Gatoradea veden lisäksi. Puolitoista tuntia tiukkaa cardiota meni nimittäin hujahtamalla ohi, ja oli niin kivaa ettei oo tosi! Tiedättekö sen tunteen kun puoltoista tuntia on hymy naamalla ja hoet itsellesi "I'm so happy right now!"?


Tänään oli sitten adrenaliinipiikkien aika, niinkuin luitte Anskun postauksesta. Ensin oli tosihyvät uintitreenit, ja sitten tosiaan piti hypätä pää edellä veteen. En muista milloin olisin pelännyt yhtä paljon kuin nyt, kun seisoin altaan reunalla hyppyasennossa tuijottaen vedenpintaa ja käskien jalkojani olemaan tärisemättä ja itseäni hengittämään. Lopulta totesin että ellen nyt heti tee sitä, en tule ikinä siihen pystymään, ja annoin mennä. Ja voi sitä onnistumisen riemua kun tajusin onnistuneeni, ilman että mitään pahaa tapahtui! Ei muuta kuin ylös ja heti uudestaan, ja uskaltauduin hyppäämään jo korokkeeltakin asti. Tekniikkaa pitää vielä hioa, nyt menen kädet edellä suoraan pohjaan, mutta ei enää hirvitä. Suurin viisiottelupelko on nyt voitettu, ja olo on kuin olisin jo voittanut ne olympialaiset!

ps. Juuri nyt herättelen vanhoja uimatraumoja katsomalla tappajahaita :D
pps. Tuo ihme merkki sunnuntain kohdalla tarkoittaa uutta juttua HeiaHeiassa, sain nimittäin mitalin siitä että olen tämän vuoden puolella harrastanut kymmentä eri liikuntalajia. Monipuolisuus kunniaan!

Uimahyppytraumoja voittamassa

Kun aloitimme viisiottelukurssin, suurin pelkoni oli uima-altaaseen pää edellä hyppääminen. Vanha, 20 vuotta sitten tapahtunut ikävä uimakoulumuisto oli edelleen vahvana takaraivossa, ja ahdistus pelkästä uimahalliin menosta suuri. Siitä hetkestä on tultu monta harppausta eteenpäin, ja vaikka uiminen on minusta tällä hetkellä yksi kivoimmista lajeista, on altaaseen hyppääminen tuntunut edelleen pelkona takaraivossa.

Kuva: www.photocase.com
Tänään oli se hetki, jolloin oli lähdettävä voittamaan omia pelkoja. Kun kuulin, että joudun hyppäämään pää edellä altaaseen, pulssi nousi ja jalat alkoivat täristä. Nousin hyppykorokkeelle, ja yhtäkkiä olo meni aivan kamalaksi. En ikinä pystyisi hyppäämään. Peruutin muutaman askeleen altaan reunalta takaisin päin ja kyyneleet tuliva silmikulmiin. Samaan aikaan nouseva paniikki aiheutti kyyneleitä ja itkua, ja toisaalta tilanteen absurdius sai minut hihittämään. Kuinka ihmeessä on mahdollista, että yksi ikävä kokemus uimahallissa kuusi vuotiaana saa minut 26 vuotiaana itkemään?


Sain kuin sainkin lopulta itseni rohkaistumaan ja hyppäsin altaan laidalta pää edellä altaaseen. Toistin saman muutaman kerran. Muut hihkuivat riemusta, kun saivat onnistumisen kokemuksia. Minä purin ahdistuneena hammasta ja pakotin itseni hyppäämään uudestaan ja uudestaan. Lopulta oli aika nousta korokkeelle uudestaan. Hyppäsin taas, hieman huonon hypyn, mutta selvisin siitä. Ja hyppäsin korokkeelta vielä uudestaan. Selvisin hengissä. Uintitreenien jälkeen olo oli edelleen ahdistunut, mutta pieni helpotuksen fiilis silti tuli. Ehkä tästä vielä selvitään? Matka altaan reunalta veteen on vielä pitkä.

Kuva: Wodumedia.com

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Oman kehon kuuntelemisen vaikeudesta

Nyt seuraa taas päiväkirjamainen vuodatus, jossa on ihan liikaa kysymysmerkkejä ja huutomerkkejä... Tiedän että moni kamppailee aivan päivastaisten ongelmien kanssa, mutta kuinka vaikeaa onkaan olla treenaamatta? Kaikki meistä potevat flunssaa ja muita pöpöjä silloin tällöin, jotka kaatavat meidät sängyn pohjalle. Tällöin ei tietenkään tulisi mieleenkään lähteä liikkumaan, mutta mites sitten parantumisvaiheessa, kun ei enää ole niin kipeä että pitää olla pois töistä/koulusta?

Itselläni on treenaamaan lähteminen niin selkärangassa, että siitä irti päästäminen on ihan mielettömän vaikeaa. Kuinka vaikeaa voi olla tajuta, että vaikka jaksaa istua ja ehkä kävelläkin, niin se ei välttämättä tarkoita että jaksaa treenata?! Parhaimmillaan olen jopa mennyt salille asti, kunnes aulassa tajuan että tässä ei nyt ole mitään järkeä. Miksi siitä silti tulee huono omatunto kun jättää treenin välistä? Haloo!! Kun tervettä nuorta innokasta ihmistä, joka 98:na päivänä sadasta lähtee innoissaan treenaamaan, yhtäkkiä ei huvitakaan treenata, sille on olemassa joku syy! Miksi sitä on silti niin kauhean hankala kuunnella?! Joskus ihan oikeasti on parempi oman hyvinvoinnin kannalta nököttää sohvalla villasukat jalassa jätskipurkin ja kaukosäätimen kanssa, ja se on ihan normaalia! (huomaatteko, kuinka yritän vakuutttaa itseäni näistää asioista?:D)

Omalla kohdallani osasyy on varmasti hevosenhoitajataustassani. Siinä duunissa hevoset ovat aina ensi sijalla, ja niin kauan kuin olet tajuissasi ja kaikki raajat edes suunnilleen toimintakykyisiä, niin hommat hoidetaan, vaikka sitten särkylääkkeiden ja energiajuomien voimalla. Kuinka hankalaa voi olla tajuta, että tämä ei ole normaali menettelytapa? Jos ihmistä väsyttää ja heikottaa tai sattuu, se ei ole kunnossa!

Treenaamisessa on mielstäni parasta se, kun voi venyttää omia rajojaan ja kokea niitä "pystyinpäs!"-tunteita. Vaikeaa vaikuttaa olevan tajuta, että se, että puolikuntoisena pystyy normisuoritukseensa, ei ole rajojen rikkomista!

Kamppailevatko muut samanlaisen malttamattomuuden kanssa?

Back in the days, kun kaikkeen oli pystyttävä

maanantai 21. tammikuuta 2013

Viikon treenit: hihityskuolemia

Viime viikko oli liikunnan kannalta melko viisiottelupainotteinen. Sen lisäksi suoritin kaikista viimeisen tenttini, nyt ei siis oikeasti ole enää jäljellä muuta kuin gradu valmiiksi (kunhan se tentti meni läpi...) :) Sen kunniaksi vietin kokonaisen liikunnattoman koulupäivän lauantaina, kummaa mitä kaikkea saakaan aikaiseksi kun ei ryntääkään treenaamaan! Pe-iltana kävi onneton sattumus, olin unohtanut kengät kotiin, joten jäi treenaamiset välistä. Hauskin treeni oli varmasti Sh'Bam-kokeilu! Ensin oli vähän vaivaantunut olo, mutta lopulta keskityin vaan omaan tekemiseen ja hauskanpitoon, ja onnistuin löytämään oikean "henkisesti kännissä"-olotilan. Ja repeiltiin kyllä pahasti ohjaajan huonoakin huonommille jutuille, jotka uppoaa muhun kuin veitsi voihin :D


Viikon suurin haaste oli sunnuntain uimatreenit. Viime treeneistä on aikaa, ja sinä aikana yksin treenatessa olen taas onnistunut tekemään asioita aikalailla väärin. Nyt palattiin sitten mun kohdalla ihan perusasioihin jotta sain asentoa ja rytmiä oikein päin. Tämä vaati aikamoista aivotyötä ja prosessointia, ja lopulta huomasin että keskityin niin kovasti käsiini ja niiden rytmiin ja asentoon ettei enää ollut hajuakaan missä kohdassa pitäisi ehtiä hengittää... Apua! Tässä vaiheessa en enää voinut tehdä muuta kuin yrittää olla kuolematta nauruun altaan syvässä päässä ja yrittää pärskiä takaisin kysymään lisäneuvoja :D Pitkästä aikaa oli nauruunkuolemis-hukkumiskuolema lähellä, ja taisin viihdyttää muitakin huvittuneella epätoivollani... Nyt pitää antaa tämän uuden asennon hautua ja käydä itsekseni treenaamassa H-I-T-A-A-S-T-I. Viikon paras onnistuminen oli juoksuammuntatreeneissä, kun tein oman ampumaennätykseni: 18s, uskomatonta!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kisakalenteri

Noniin, nyt on sitten yhdelle yhteiselle tavoitteelle ihan konkreettinen päivämäärä! 2-3.3 järjestetään harjoituskilpailut eli Pentathlon Cup! Pikkuisen alkoi vatsapohjassa vääntää kun tämän kuulin, sitä ennen olisi nimittäin aika rutkasti vielä opittavaa, ei vähiten se pää edellä veteen hyppääminen... JAIKS! Ehkä tässä lähiakoina olisi hyvä tehdä joku kirjallinen tilannekartoitus missä ollaan nyt minkäkin lajin kanssa.

Toukokuussa on sitten seuraavat harjoituskisat, ja tiedossa on jo myös päivämäärä kauden päätavoitteelle: 14-15.9 SM-kisat! Eli nyt kaikki fanit raapustaa sen päivämäärän almanakkaan jotta muistatte tulla meitä kannustamaan :)

Auttaisikohan tällaiset motivaatiokynnet? :D Kuva kansaivälisen lajiliiton fb-sivuilta.

torstai 17. tammikuuta 2013

Aina ei voi voittaa: miekkailumokia

Jepp... aina ei mene meilläkään kuin Strömsössä. Tästä on jo aikaa, mutta sattui kerran että tultiin Anskun kanssa taas touhukkaana kisikselle miekkailutreeneihin. Puettiin innokkaasti kamppeet päälle ja järjestäydyttiin sitten muiden mukana riviin pistoharjoituksia tekemään, taisinpa olla jopa Anskua vähän edellä kun päästiin riviin eri aikaan. Anyway, teen (enemmän tai vähemmän) keskittyneesti pistoharjoituksia seinään ja valmentaja tarkkailee meidän tekemisiä ja antaa ohjeita, kunnes pysähtyy kohdalleni, tulee taakseni ja kuiskaa korvaani: Sulla on miekkailutakki väärinpäin. WHOOOOPS. Mikäs siinä, keräsin itseni ja kun tuli sopiva tilaisuus niin menin sitten hihitellen korjaamaan vaatetustani oikein päin. Samalla kun vaihdan vaatetta oikein päin Ansku tulee paikalle nauraen katketakseen: Arvaa mitä?! Se tuli kuiskaamaan mulle että mulla on takki väärinpäin! Siihen taisikin sitten mennä sen kerran keskittymiset... Mistä me oltais voitu tietää että niitä on erimallisia?!

Kuva fencing.fi. Tässä ei siis tuuleta kukaan meistä, siihen olisi vielä vähän matkaa...
Viimeisin sattumus kävi tänään, kun olin jättänyt oman miekkani kotiin kun en viitsinyt kanniskella sitä ympäri kaupunkia koko päivää muiden miljoonien treenikamojen lisäksi (sitäpaitsi mua pelottaa aina miekan kanssa julkisessa tilassa kulkiessa, että joku tulee pidättämään mut aseen luvattomasta hallussapidosta), joten jouduin käyttämään lainamiekkaa. Taas tunnin alussa keräilin touhukkaasti tavaroita, ja jouduin sitten tyytymään suorakahvaiseen miekkaan, mutta ajattelin ettei se nyt yhdellä kerralla mitään haittaa, ajattelematta sen kummemmin miekan ominaisuuksia. Alkuverkan ja jalkatyön jälkeen päästiin vihdoin pariharjoitteluosioon, ja tsempattiin taas Jessican kanssa täysillä. Taas valmentaja kulki katsomassa että tehdään oikein, ja meidän kohdalla se katseli hetken, näytti vähän ihmeelliseltä ja sanoi sitten: Suloista! Siis hä ?! Olin ihan että mikä nyt on suloista, kunnes se laittoi toisen miekan mun kokillia vasten: Sulla on lasten miekka. WHOOOOPS. Eihän nyt sitä siinä touhutessa älynnyt... Valmentaja parka, on sillä meidän kanssa välillä pokassa pitelemistä! (Vaikka tänään kyllä sekin nauroi mulle ihan ääneen)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tapahtumarikas treeniviikko: Attack-maraton ja muuta hauskaa!

Jouduttuani luopumaan vanhasta työkoneestani olen saanut Anskulta lainaan hienon valkoisen Macin, joka oli ihan tyhjän panttina parka. Nyt voin siis minäkin toteuttaa näitä viikon treenit-postauksia hienojen HeiaHeia-klippien kera (kylläpäs me nyt mainostetaan sitäkin saittia!).



Tiistain esteratsastustunti oli maajoukkuetyttöjen viimeinen ennen kuin yhden kisakausi alkaa, hypättiin siis ihan kunnolla rataa ja kaikkea. Mulla oli alla kerrankin joku muu kuin Welmiro, eli taas se pieni ponimainen belgialaistamma Ariane, joka tyypilliseen ratsastuskouluheppa-tapaan kääntyili boksissa täysin piittamatta siitä, tonikö mua pepullaan samalla, mistä mä tietenkin vedin herneet nenään ja tönin takaisin, ja polle oli ihan että oho. Totesin onneksi jo itsenäisen alkuverkan aikana että tämä on sen verran pikkuruinen tapaus että sen on ehdottomasti oltava mun pohkeen edessä jos mistään meinaa tulla mitään joten tein paljon temponvaihteluja niin että se oli hyvin avuilla ja sujuin puomin yli ympyrällä. Kun sitten päästiin tositoimiin Essi neuvoi hakemaan sellaista tunnetta että polle on vähän "lähtemässä lapasesta" ja aikalailla kättä vasten. Kun päästiin vauhtiin hihittelin ääneen itsekseni, oli niin hupaisaa kun pikku polle pinkoi minkä kintuistaan pääsi ihan täysiiiii kohti estettä. Oli kyllä ihanan reilu heppa jolla uskalsi tulla sillä tavalla esteellä, normaalisti jos tulee tolla tvalla on ikävän tietoinen siitä että jos polle siitä vetää liinat kiinni niin Saskia lentää kuin Naton ohjus. Tunnin jälkeen jalat oli kuitenkin ihan hyytelöä kun ne pumppi-kivutkin (kts. viime viikon sunnuntai...) sitten tulivat, ja olikin vähän onni onnettomuudessa etten mahtunutkaan treenitunneille tiistaina, joten tein suosiolla uukkarin ja menin kotiin lepuuttamaan rääkättyjä reisiäni.

Pääsin myös siis piiiitkästä aikaa lempiohjaajani BodyAttack-tunnille, siitäkös ilo urkeni! "BodyAttack-people were meant to fly" <3 Vielä vähän tuntui reisissä, mutten ei kauheasti, joten päätin uskaltautua testaamaan itseäni menemällä lauantaina BodyAttack-maratoniin! Ja ihan rehellisesti täytyy sanoa, että se oli kyllä elämäni kovin treeni. Olin käynyt ratsastamassa hepat aiemmin päivällä, jonka jäljiltä jalat oli vähän kylmissään ja väsyneet, joten aloittelin aika rauhassa. Maraton oli 90min pituinen normi 60min sijaa, ja sn lisäksi kaikki lihaskunnot oli jätetty pois, eli tehtiin 90min pelkkää cardioo :D Toinen puolituntinen oli pahin, tuntui ettei tää lopu ikinä. Viimeinen puolituntinen meni sitten biisi kerrallaan ja ennen kuin huomasinkaan oltiin jo maalissa ja jokaikinen lihas mun jaloissa niin loppu että teki mieli mennä hissillä pukkariin ja taksilla kotiin. Heti treenin jälkeen tuli ihmeellinen ennenkuulumaton jäätävä kylmyys, kun kroppa on vaan kertakaikkiaan niin kaikkensa antanut ettei siinä riitä virtaa mihinkään. Onneksi olin muistanut varata palautusjuoman heti pukkariin, niin että pysyin hengissä ja pääsin sieltä poiskin. Yritin pitää mahdollisimman hyvin huolta palautumisesta : runsaasti ruokaa ja vettä, jalkojen venyttelyt illalla ja seuraavana päivänä päivänä pieni kevyt irroittelu (ampumajuoksu, ampuminen meni aika hyvin!) ja lepoa, eli nyt toivon etten tule taas kipeäksi niin kuin pari kertaa syksyllä on käynyt rääkkitreenin ja puutteellisen palauttamisen jälkeen. Mutta kaikenkaikkiaan oli kyllä mahtava kokemus, kun yhteensä 57 yhtä ihanan hullua ihmistä treenaa täysillä lempilajiaan ja kaikki on samassa veneessä! Eihän siihen yksin kukaan pystyisi, ja oli ihan helpottavaa huomata, että kyllä ohjaajillakin alkoi vähän jalka painaa loppua kohti. Parin viikon kuluttua uudestaan!

Huomaatte ehkä että kokeilin vihdoinkin myös HotJoogaa, siitä seuraa raporttia myöhemmin!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Harmoniaa ja hyvää oloa: BodyBalance

Yksi olennainen osa viikkotreeniäni on BodyBalance, LesMillsin kehonhuoltotunti. Tunnilla keskitytään venyttämään ja vahvistamaan kehon olennaisimpia ja jäykimpiä paikkoja muun muassa tai chin, joogan ja pilateksen keinoin. Lisäksi opetellaan olemaan armollisia itseämme kohtaan, olemaan läsnä hetkessä ja tekemään liikkeitä suorittamatta. Tunnin lopussa on aina pieni loppurentoutus. Balancessa mielestäni on parasta se, että siinä tulee venyteltyä vähän huomaamattakin, ja lisäksi tosi vaihtelevilla liikkeillä. Kertakaikkiaan sen tunnin jälkeen on usein sellainen olo, että on kuin uudesti syntynyt parempi ihminen, jonka tasapainoa mikään ei voi järkyttää.


Nykyään käyn balancessa enimmäkseen HotFitness-studiossa (joka varmasti ansaitsee ihan oman postauksensa), jossa tunti on fyysisempi, mutta lämpö auttaa kehoa. Varsinkin talven paukkupakkasilla BodyBalance lämmössä saa aikaan suunnilleen yhtä paljon hyvää oloa kuin viikon aurinkoloma :) Omana haasteena on edelleenkin vuosien arjoittelun jälkeen loppurentoutuksessa todellinen rentoutuminen, usein mulla alkaa siinä vaiheessa pyöriä kaiken maailman to-do-listat mielessä (oma suosikkini on, kun Hollannissa ollessani kerran kesken loppurentoutusta muistin, että yhden hepan passin päivitykset pitää tarkistaa ennen huomista... ei hyvä!), mutta ainakin yksi kaverini yleensä jopa nukahtaa sen muutaman minuutin aikana. Kadehdittavaa.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Viikon treenit: vuoden käynnistys

Viime viikon liikuntamäärä nousi 8,5 tuntiin. Kirjaan ylös vain yli puolen tunnin liikkumiset, joten kaikki Pennyn kanssa lenkkeilyt eivät tilastoon tule. Tämä määrä on kuitenkin entiseen elämääni nähden valtavasti. Ja mielestäni mukavasti monenlaista liikuntaa aina ratsastuksesta uintiin. Liikunnasta on uhkaavasti tulossa vahva osa arkeani, ja ainkin vielä innostusta löytyy treenaamiseen ja liikkumiseen. Jopa niin paljon, että käyn pari kertaa viikossa treenaamassa ennen töihin menoa. Se tarkoittaa heräämistä puoli kuudelta.

Tältä näyttää heiaheia viime viikolta:

Uuden vuoden lupauksiakin olen pikkuhiljaa toteuttanut, tänään kävin ensimmäisellä Sh´bam-tunnilla, välipalat työpaikan jääkaappiin on ostettu, ja vesipulloa työpisteellä pidetty. Tällä viikolla aloitellaan taas viisiottelutreenejä, ja pikku hiljaa palaillaan normaaliin treenirytmiin!


Vielä yksi tavoite: spagaatti

Niin, ei se kai sen enempää selittelyjä kaipaa. Saskia - "jäykkä kuin kirves" aikoo yrittää pitää yllä kehonhuolto-motivaatiotaan asettamalla tavoitteeksi tehdä vuoden loppuun mennessä pitkittäisspagaatin. Ansku lupasi että saadaan todistusaineistoa jos tässä haasteessa onnistun!

Yritin googlata tähän hyvää spagaattikuvaa, mutta vastaan tulikin tällainen... Tää kuvaa tavoitetta vähintään yhtä havainnollisesti!!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Viikon treenit: vihdoin liikkeelle

Huomasitte ehkä, ettei viime viikolla ollutkaan tavanomaista viikon treenit-tekstiä. No, syy tähän oli yksinkertaisesti se, että tyhjästä on paha nyhjästä. Kerran venyttelin pikkuisen ja tapaninpäivänä auttelin lumitöissä, mutta vielä loppuviikon olin ihan täysin voimaton, eli ei puhettakaan että olisin päässyt liikkeelle yhtään kauemmaksi kuin keittiöön täyttämään vesilasia. Niinpä oli sitten puolentoista viikon massakauden aika :D

Viikon 1 treenit näytti tältä:
Ma: Anskun kanssa "kotitallilla" liikuttamassa toinen ruunista. Ansku tykkää enemmän Eemelistä, joten otin auliisti Sackin, varsinkin kun vähän pelättiin että maneesin takana olisi pikkupoikia papattimattojen kanssa niinkuin ennen vanhaan, ja Sackis osaa olla välillä vähän räjähtävä. Laitoin sille varmuuden vuoksi gramaanit, niin että saisin vähän apuja jos paukkuja kuuluu, mutta lopulta oli ihan hiljaista ja pidin gramaanit ihan löysällä koko ratsastuksen ajan. Liskojen lisko osaa olla tosi mato, mutta verryttyään se oli itse asiassa varsin mukava, teki nättejä väistöjä ja avoja ja laukassa lyheni tosi lyhyeksi kun tein temponvaihteluita. Viikon liikkumattomuuden jäljiltä mun kroppaparka oli ihan hajalla, tuntui että vyötäröstä reisiin joka ikistä niveltä ja lihasta ja luuta ja elintä poltti, ei silleen mukavaa treenikipua vaan pahaa liikkumattomuus-kipua. Taas hyvä muitutus siitä, millaista elämäni olisi jos en liikkuisi: kipua ja pystymättömyyttä.
Ti: koomapäivä, niinkuin koko muullakin Suomella
Ke: vihdoinkin tarpeeksi terve! Lähdin testaamaan joko treeni maistuisi Anskun kanssa Combatiin, ja maistuihan se. Uusi combat on tosi kiva, varsinkin Muyi Thai on erikoisesti mun mieleen: kunnon perusmättöä! Ihana päästä treenaamaan taas, vaikka olinkin harvinaisen loppu vaan yhden tunnin jälkeen.
To: ihana aamu, pitkästä aikaa sellainen olo että olin taas oma itseni! Käytiin Anskun kanssa aamun HotBodyBalancessa joka teki tosi hyvää. Illalla olikin sitten pitkästä aikaa miekkailutreenit! Samaan malliin ne sujui kuin viimeksikin, vaikka olikin enemmän taukoa. Pitänee alkaa käydä myös maanantaisin, jotta sais kehityskäyrää vähän jyrkemmäksi.
Pe: aamu-uinti Kalliossa, ratsastin molemmat hepat
La: ratsastin molemmat hepat (molemmat toimi harvinaisen hyvin!)
Su: stepperillä 45min erittäin harvinaisen tuntisekaannuksen takia, sen jälkeen BodyPump ja illalla sain vielä aikaiseksi venytellä kotona, millä olikin toivottu vaikutus: pystyin liikkumaan maanantaina :)

Alkaneella viikolla olisi sitten tarkoitus taklata Anskun heittämä haaste, olen nimittäin lupautunut sinne Sh'Bamiin, niin kuin puhuin! Raportti seuraa...

torstai 3. tammikuuta 2013

"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus"

En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupausta. En yleensäkään aseta itselleni kauheasti tavoitteita. Toki tiettyjä isompia päämääriä, hanki opiskelupaikka, valmistu, saa työpaikka jne. Mutta jos ajatellaan omaan arkeeni liittyviä tavoitteita, niitä on vähän. Uudenvuodenlupaukset, kuten monet muutkin itsellemme asettamamme tavoitteet, tuppaavat jäädä todella abstrakteiksi tai liian vaikeiksi toteuttaa. Tähän kategoriaan menevät tavoitteet "laihdun kesään mennessä 6 kiloa" tai "lopetan nyt heti kaikkien herkkujen syömisen". Hyvä tavoite on sellainen, joka on tarpeeksi konkreettinen ja toteutettavissa oleva. Hyvän tavoitteen elämäntapamuutoksen kohdalla pitää olla sellainen, jota jaksaa toteuttaa vielä viidenkin vuoden päästä. Pitää olla mahdollisuus onnistua, sillä niistä onnistumisista saa potkua ja intoa jatkaa tavoitteiden eteen ponnistelua. Sitä kuuluisaa motivaatiota. Hyvä tavoite voisi olla esimerkiksi "käyn uimassa kerran viikossa tammikuun ajan" tai "kokeilen helmikuussa yhtä uutta urheilulajia". Minun listani hyvinvoinnin ja liikunnan osalta koostuu seuraavista tavoitteista:


  • Syö välipala töissä iltapäivällä. Tavoitteena on käydä ostamassa maanantaina koko viikolle välipalat valmiiksi. Muistan nimittäin syödä välipalan jos minulla on töissä välipalaa ostettuna. Hedelmiä, Yosaa ja jogurtteja - niillä ehkäisen myös kotimatkalla karkkihimon. Jos verensokeri pääsee laskemaan liian alas, alkaa kotimatkalla tehdä ihan armottomasti mieli salmiakkia.
  • Juo enemmän vettä. Etenkin niinä päivinä, jolloin treenaan, juon melko vähän. Tähän voisi auttaa  se, että pitäisin töissä vesipulloa koko ajan työpisteellä. Paremman juomapullon ostaminenkin voisi auttaa - tätä ainakin testaan!
  • Kokeile tammi-helmikuun aikana ainakin neljää uutta ryhmäliikuntalajia. Olen joulukuun aikana päässyt jo vähän kärryille, miksi ryhmäliikuntatunneista ja salilla käynnistä aina vouhkataan niin paljon. Minulla on ollut välillä jopa kivaa. Uusiksi lajeiksi voisin ottaa testiin Sh'bamin, spinningin, Bodyjamin ja Cxworxin (haastan tässä samalla Saskian tulemaan kanssani seuraavan kahden kuukauden aikana sekä Sh'bamiin että Bodyjamiin!).
  • Opettele hyppäämään pää edellä uima-altaaseen. Tämä tavoite pitää sisällään monta uimakoulu- ja liikuntatuntitraumaa, mutta nyt on aika jättää nämä traumat taakse, ja pyytää Steveltä oppia.
  • Opettele punnertamaan.
  • Osallistu ensimmäisiin viisiottelukilpailuihin. Tämä tavoite vaati vielä todella paljon, ja on vähän turhan laaja. Tiedossa on paljon pieniä välitavoitteita ja työtä, kunnon kohoamista, miekkailutreenejä, ratsastustreenejä, uintitreenejä, ampumajuoksutreenejä ja valtavasti kehittymistä. Tämä tavoite saa olla takaraivossa ja toivon, että pääsen itseäni haastamaan tämän suhteen.
  • Nautin elämän pienistä iloista, ja syön ihan yhtä paljon jäätelöä kuin aina ennenkin.

Haluaisin haastaa teidät kaikki kokeilemaan uusia lajeja ennakkoluulottomasti. Karistaa liikuntatunneilta jääneitä kauhuja, päästä omista peloista yli ja muuttaa ajattelua. Sen sijaan, että sanoo "en mä oo ennenkään pystynyt/osannut/tykkänyt", sanoisikin "mitä jos mä kokeilisin?". Ainakin tämä liikunnanvihaaja on löytänyt itsensä monista uusista tilanteista, on huomannut tykkäävän liikunnasta ja jopa niistä kauheista ryhmäliikuntatunneista. Hyppäys vanhasta on ollut iso, eikä aina niin miellyttävä. 

Syksyn aikana olen ollut monta kertaa todella epämiellyttävissä tilanteissa. Milloin uima-altaassa on tuntunut siltä, että ihan just hukun kun taas meni hengittämään nenän kautta vettä sisään. Tai sillä ensimmäisellä BodyCombat tunnilla, kun oli koko ajan varma, että joku potkaisee päähän, kun liikkuu vahingossa väärään suuntaan. Mutta sitten kun yhtäkkiä tajuaa, että hei, mähän jaksan juosta tuplamäärän viime viikon treeneihin verrattuna! Hei, mä opin kuperkeikkakäännöksen! Tai huomaa töissä, että lounaan jälkeen työpisteelle portaiden kävely ei enää hengästytäkään (istun kahdeksannessa kerroksessa, joten matka ei ole ihan lyhyt...)! Niistä hetkistä saa itselle huippuhetkiä, hyviä fiiliksiä, joiden avulla jaksaa ja motivoituu. Olisi kiva kuulla, minkälaisia liikunta/elämäntapaennakkoluuloja sinulla on, ja aiotko lähteä haastamaan itseäsi ja asettamaan uusia tavoitteita. Kommentteja otetaan mielellään vastaan!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pää edellä: Tavoitteita 2013

Itse en juurikaan harrasta uudenvuodenlupauksia, pyrin mieluummin eläämään niin että voin kunnioittaa itseäni ja tykätä elämästäni vuoden ympäri. Ajattelin kuitenkin että voisi ehkä olla motivoivaa laittaa esiin jotain semikonkreettista tavoitetta, kun nyt kerta kaikki treenitkin täällä julkaistaan. Edelleenkään en aino luvata että että laihdun sikana tai lopetan jätskinsyömisen, mutta näistä voisi saada jotain ponnahduslautoja, joihin sitten verrata vuotta 2014 meidän matkalla Rioon.

Vuonna 2013 haluaisin:
- tehdä kisadebyyttini viisiottelussa, mieluiten viedä läpi kokonaisen kisapäivän, jota pidetään jo itsessään aika kovana suorituksena vaikkeivät tulokset kovin kummoisia olisikaan.
- oppia hyppäämään veteen pää edellä. Pakkohan se kai on.
- mitata kuntoani. Juoksin viime maaliskuussa Cooperin testin, ja sen voisi vaikka tehdä uudestaan tänä vuonna, tavoitteena tuoksen parantaminen hyvästä erinomaiseen.
- saada urheilua sellaiselle tasolle, että jotain muutakin ihmistä kuin itseäni kiinnostaisi miten sujuu. Eli käytännössä olla tarpeeksi hyvä, että joku haluaisi valmentaa/sponsoroida/jotain mua. Jos ei yhtään muuten pelitä, niin sitten varmaan voisin hankkia itselleni edes jonkin sortin Personal Trainerin, jonka kanssa saataisiin ainakin kunto kohdilleen.
- siivota kotiani, silittää paitojani säntillisesti ja pitää huolta kynsistäni niinkuin kunnollinen ihminen ikään. Jotenkin nämä ovat asioita, joista tietää että ne pitäisi hoitaa, mutta niistä tulee aina lipsuttua. Kuitenkin uskon, että ne lisäisivät huomattavasti tunnetta elämänhallinnasta, joten siihen aion pyrkiä. Miksi onkaan niin paljon kivempi lähteä treenaamaan?! :)
- valmistua valtiotieteiden maisteriksi. Tämän uskallan kyllä miltei luvata, ja jopa alkuvuodesta!

Onko lisää rakentavia ehdotuksia tavoitteiksi? Millaisia tavoitteita tai lupauksia muut tekee?
Kuva täältä