tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tilannekatsaus: uusia lihaksia ja treenipohdintaa

Tässä vaiheessa voisi olla hyvä päivitellä lajikuulumisia - missä mennään ja mitä pitäisi erityisesti treenata. Tällä hetkellä aikaa treenaamiseen on paljon, ja se näkyy tuntimäärissä. Se, mihin pitäisi vielä kiinnittää huomiota, on viikon säännöllisempi aikataulutus. Nyt mennään vähän fiilispohjalta, eikä välttämättä aina järkevimmällä mahdollisella tavalla. Mä haluun itselleni henkilökohtaisen valmentajan :D Missä noin ylipäätään on tapahtunut eniten kehittymistä, on lihaskunto ja ylipäätään kunnon kasvaminen. Yhtenä aamuna löysin itseltäni käsivarsista lihaksia, tsiisus!

Miekkailu:
Tammikuusta miekkailussa olen edennyt valtavasti. Miekkailun kanssa tuskailen hitaan reaktionopeuteni kanssa. Olen joutunut tekemään paljon töitä pitkittäissuunnassa liikkumisen kanssa, ja liikkuvuus pituussuuntaan on kehittynyt paljon - ei vielä tarpeeksi. Pikkuhiljaa miekkailutermit ovat tulleet tutuiksi, ja treeneissä ymmärtää jo sujuvasti, mitä mikäkin termi tarkoittaa. Une-Deux, dégagement ja kvartti ovat saaneet merkityksen, ja pikkuhiljaa jäävät myös lihasmuistiin ja automatisoituvat. Miekkailun kanssa olen huomannut sen, että treeneissä on pakko käydä vähintään kahdesti viikossa. Tuntuma katoaa jo viikossa. Tällä hetkellä eniten treeniä tarvitsee käden asento, käsi on liian irrallaan kyljestä ja kyynerpää sivulla, ranne jää helposti väärään asentoon, enkä muista pitää peukaloa kello yhdessä ja syöksyssä nostan käden liian ylös. Lisäksi reaktionopeutta tarvitsisin lisää, ja pitäisi myös jaksaa vapaamiekkailla paljon enemmän.

Kuva maaliskuun miekkailukisoista
Ratsastus:
Essin opetuksessa olen oppinut aivan valtavasti. Varsinkin jalan käyttö on ollut viime aikoina syynissä, ja pohjeapuni on järkevöitynyt ja nopeutunut. Viime syksyinen käsien valuminen alas on vähentynyt huomattavasti. Nyt haluaisinkin päästä hyppäämään rataa kunnolla. Olemme tehneet korkeintaan 4-5 esteen pätkiä, ja itseäni rauhottaisi kovasti, jos pääsisin edes kerran hyppäämään kunnolla rataa ennen toukokuun kisoja. Perus ratsastukseni kaipaa vielä kovasti lisää harjoitusta, onneksi olen päässyt Soukkaan ruunasia liikuttamaan.

Uusi lempparini Keravalla - Wichita
Uinti:
Huoooooh. Tuntuu, että vaikka joka tunti saan parannettua tekniikkaa ja kuntokin kasvaa, ei uintinopeus ole parantunut aikoihin. Jotenkin olen jumittunut, enkä saa käytettyä käsivedon voimaa oikein. Kyynerpää ei ole tarpeeksi korkealla ja käsivarsi ei ole tarpeeksi suora. Hieman on uintimotivaatio hakusessa, ja juuri tässä tilanteessa nimen omaan pitäisi uida ja paljon. Pitäisi sunnuntaitreenien lisäksi jaksaa kahdesti käydä viikon aikana uimassa.

Ammunta:
Ampuminen sujuu melko hyvin. Pitäisi tehdä enemmän treeniä niin, että ampuisin hengästyneempänä. Hengästymättä normaali tulos on siinä 22-30 sekuntia. Parhaimmillaan onnistun 13-18 sekuntiin, ja väliin mahtuu niitä huonompia tuloksia ihan liikaa.

Juoksuammuntatreeneissä Pallomyllyssä
Juoksu:
Pohje kipeytyi viime viikon lenkistä. Nyt olen ottanut juoksuammuntatreeneissä kevyemmin ja säästellyt jalkaa, katsotaan jos venyttely+ice power+jalan kylmääminen+ensi viikon mahdollinen hieronta auttaisi. Pitää pohtia, että johtuuko tämä uusista kengistä, liian kovasta juoksupohjasta vai liian kovasta harjoittelumäärästä. Juoksun kanssa mennään siis nyt säästellen ja panostetaan uintiin ja miekkailuun.

Haastankin itseni tälle viikolle: menen uimaan kaksi kertaa Steven treenien lisäksi!

3 kommenttia:

  1. Ihailtavaa monipuolisuutta! Eikö ole vaikeaa löytää aikaa kaikille näille lajeille? Valmentaja varmasti auttaisi varmistamaan, että niitä heikompia lajeja tulisi treenailtua tarpeeksi.

    Useinhan esimerkiksi salilla tehdään niitä liikkeitä ja lihasryhmiä, jotka ovat itselle mieluisimpia, vaikka kannattaisi keskittyä niihin ei niin kivoihin, heikkoihin puoliin. Sama taitaa päteä moneen muuhunkin.

    Löysin vasta nyt bloginne. Löytyisikö vanhoista postauksista läpikotainen esittely tästä teidän lajistanne? Utelias olen, mutta ehkä hieman sokea ;)

    -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ja tervetuloa seurailemaan blogia :) Ja tosiaan, helposti tulee tehtyä niitä kivoja juttuja, sen sijaan että tekisi sitä, mitä oikeasti pitäisi treenata. Ajan löytäminen on joinain viikkoina kieltämättä haastavaa. Uinnit pitääkin välillä ajoittaa epäinhimillisiin aamuaikoihin ja välillä olla menemättä miekkailutreeneihin ja raahautua salille.

      Lajiesittelyä löytyy tästä postauksesta: http://kohtirioa.blogspot.fi/2012/09/basically-anyone-doing-modern.html

      Tosin säännöt on osittain ehtineet muuttua tuon kirjoittamisen jälkeen. Voisikin olla paikoillaan kirjoittaa eri lajeista perinpohjaisempi lajiesittely! Etenkin kun meidänkin lajitietous on tuon postauksen jälkeen jo lisääntynyt rutkasti!

      Poista
  2. Hienoa, kiitos! Täytyy tunnustaa, etten ollut koskaan kuullutkaan lajista. Toisaalta en kyllä muutenkaan ole penkkiurhelijatyyppiä, ja olympialaisetkin menevät useimmiten avajaisia ja päättäjäisiä lukuunottamatta ohi.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan matkaanne Rioon. Tsemppiä treenailuun!

    VastaaPoista