Sunnuntai-iltana käytiin vihdoin jalkapallon MM-finaali, ja kisat ovat ohi. Kisojen alkaessa päivittelin vähän, miten kuukauden ajan pitäisi kestää jalkapallohuumaa, mutta yllättävän helpostihan se on mennyt. Päätin antaa jalkapallolle rehellisen mahdollisuuden, ja oma suhtautumiseni jalkapalloon on kyllä myös vähän muuttunut näiden kisojen myötä. Olen pitänyt fudista ihan liian hidastempoisena hienohelmojen pelinä, jossa isoja miehiä mukamas sattuu kun vähän tönitään. Alkuerissä vielä katselin pahalla filmaamisia ja hitautta, mutta kun katsomiseen vähän keskittyy alkoi huomaamaan että kyllähän siinä oikeasti tapahtuu kaikenlaista, ja sitten kun tapahtuu niin se käy yllättävän nopeasti (esim. Hollanti-Portugali alkuerä jossa tehtiin kaksi maalia sillä aikaa kun pesin hampaat). Varmasti osa filmaa perusteellisesti, mutta tajusin silti että kun juoksee kovaa niin pienikin töytäisy riittää pilaamaan tasapainon, jolloin lentää. Ja että osuma nappikengästä sääreen tai kyynerpäästä päähän sattuu ihan oikeasti.
 |
| Ollaan Ronaldosta sitten mitä mieltä tahansa, ainakin minulta tyyppi keräsi pointsit kun luin että tuo ihmeellinen kuvio tukassa on sympatiaele pienelle pojalle, jonka syöpäleikkauksen Ronaldo rahoitti. Viiru on sama kuin pojan arpi. Awwwwh. |
Ja siis kyllähän kyseessä on maailman suosituin urhelulaji, joka liikuttaa ihmisiä fyysisesti ja henkisesti joka puolella maailmaa. Turha sitä on dissata, koska positiiviset vaikutukset ovat eittämättä valtavat. En varmasti ikinä tule ymmärtämään sellaista faniutta, jossa omaa suosikki-seurajoukkuetta kannatetaan fanaattisesti, enkä varmasti tule arvostamaan sitä että fudis täyttää kaikki lehtien urheilusivut, mutta olen sentään saanut jonkinlaista arvostusta peliä kohtaan. Ja onhan se aina huikeaa katsoa voittajien riemua.
ps. Kannatin Hollantia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti