Sain syksyllä hankittua itselleni uuden miekan, jossa on vihdoinkin kunnollinen omaan käteen sopiva kahva ja kansaiväliset säännöt täyttävä terä. Uudesta miekasta intoutuneena ajattelin vihdoinkin paneutua tähän välineeseen vähän paremmin myös blogissa.
Miekkailussa siis nykyään rekisteröidään osumat sähkön avulla. Miekan kärki rekisteröi osuman painuessaan sisään (kun pisto tapahtuu), jolloin seinälaite piippaa piston merkiksi sen miekkailijan puolella, joka piston on saanut. Se tarkoittaa sitä, että miekan sisällä on hienoja ja pienenpieniä mekanismeja, jotka mahdollistavat tämän.
 |
| Kuva Kalle Nuuja. |
Valitettavasti omalta osaltani sähköoppi oli koulufysiikassa se aihe, jossa olin kaikkein huonoin. Muuten vetelin fyssasta kivasti ysejä, mutta sähköoppi jäi seiskaan, ja sekin varmaan vain koska opettaja harrasti ratsastusta ja tykkäsi minusta. En kertakaikkiaan ikinä tajunnut mitään maadotuksista ja muista, ja valitettavasti yleissivistykseni tässä asiassa on jäänytkin sille tasolle, että juuri ja juuri osaan vaihtaa lampun. (Itse asiassa tämäkin väite on vähän kyseenalainen, yritin vähän aikaa sitten vaihtaa eteisen yhden valon kolmesta, mikä johti siihen että kaikki kolme lakkasivat toimimasta, ja elelen toistaiseksi pimeydessä).
Niinpä tämä miekankin sähköoppi jää nyt aika alkeelliselle tasolle. Miekan kokillin suojassa on "töpseli", johon kiinnitetään niinsanottu körpperi eli vartalojohto. Johdon toinen pää kiinnittyy kelaan, joka puolestaan on kiinnitetty sähköjohtoihin, jotka vievät merkitsijälaitteeseen. Miekkailumatto on yleensä kuparia, eli lattiaan osuneet pistot eivät rekisteröidy.
 |
| Kalvan kärki, jonka sisällä ne erinäiset jouset ovat. Noi ruuvit ovat muuten oikeasti parin millin kokoisia, eli aika pirullisia käsitellä. Kuva miekkailutarvike.fi. |
Itse miekan terää pitkin kulkevat sitten sähköä johtavat pienet johdot, jotka liimataan terän uraan kiinni. Nämä johtavat miekan kärkeen, joka lienee sitten se monimutkaisin osa. Kalvan terä koostuu erilaisista jousista, joiden pitää olla tarkkaan viritetty niin että miekka rekisteröi osumat, mutta ei ole liian herkkä jolloin se olisi sääntöjen vastainen. Sääntöjen mukaan miekan kärjen tulee rekisteröidä osumat vasta osuessaan lähes pohjaan saakka (alle 0,5mm pohjasta). Terä saa reagoida vasta 0,5kg vastaavaan voimaan. Miekkailukilpailuissa tuomari testaa nämä ominaisuudet puntilla ja tulkilla ennen jokaista ottelua. Sääntöjenvastaisista varusteita saa rangaistuksen.
Nämä sähköhärpäkkeet ovat sitten aika herkkiä. Miekkaa pitkin kulkevat johdot voivat alkaa irrota (niitä voi tilapäisratkaisuna liimata kiinni, mutta liimasta saattaa muodostua klöntti johon vastustajan miekka voi osua), koko terä voi katketa, terän sisällä oleva mekanismi voi löystyä, tai vartalojohdon siään voi tulla joku vika... Miekat ovat ihan kivoja silloin kun ne toimivat, mutta kannattaa totutella siihen että niitä saa koko ajan olla korjaamassa.
Mainitsin aluksi, että miekassani on nyt hyvä kahva. Kahvoja tosiaan on paljon erilaisia malleja, joista jokainen voi löytää omaan käteen ja otteeseen sopivan kahvan. Suora kahva nyt on suora kahva, mutta oropedisiä on vaikka minkä näköisiä. Lisäksi otteeseen voi vielä vaikuttaa kahvan pituudella ja niinsanotulla kahvakulmalla, jolla pystyy vähän vaikuttamaan siihen missä asennossa miekka on kädessä. Lisäksi jokainen terä on yksilö, joka pitää huolella testata että se on painoltaan ja jäykkyydeltään omaan tyyliin sopiva. Kansainväliset säännöt täyttävät FIE-terät ovat vähän painavampia, kestävämpiä ja kalliimpia kuin tavalliset terät. Näiden ratkaisevin ero on se, että FIE-miekka katkeaa turvallisemmin, jolloin se ei aiheuta vahinkoa vastustajalle jos pääsisi käymään ikävästi. Terä saa olla korkeintaa 1cm verran kaarella.
Miekasta riittää siis opittavaa rutkasti, ja olen vieläkin itse aika kädetön heti jos tulee joku ongelma. Asiaa ei yhtään helpota se, että miekan osat ovat niin turkasen pieniä, että jo yhden parimillisen ruuvin kiinnittäminen on usein työn ja tuskan takana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti