Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat

Sain jo kesällä lukijalta toivomuksen kertoa omasta 5-otteluseurastani, joten vihdoinkin saan vastattua toivomukseen! Oma 5-otteluseurani on Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat, tuttavallisemmin HN5O. Seurasta on kirjoitettu historiikkeja ja kaikkea, mutta teen nyt tämän vähän kylmiltään ja oman fiilikseni pohjalta. Ehkä saatte kattavamman tietopaketin/paremman historiakatsauksen joskus myöhemmin.

Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat on Suomen vanhin ja menestyksekkäin 5-otteluseura. Tällä hetkellä jäseniä on n. 220, joista aktiivisia harrastajia on muutama kymmenen. Suurin osa aktiiveista tällä hetkellä on aikuisia, mutta junioreitakin on mukana. Salilla käy säännöllisesti tietty ”ydinryhmä”, ja lisäksi entisiä aktiiveja näkyy treeneissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Lisäksi miekkailuvuoroilla käy myös muiden miekkailuseurojen miekkailijoita, jotta saadaan kasaan enemmän harjoitusvastustajia.

Seuran menestyksestä kertoo muun muassa viime SM-kisojen neloisvoitto kovatasoisimmassa naisten sarjassa.

Helsingin 5-ottelijat treenaavat pääkaupunkiseudulla. Ratsastus on Keravan ratsastuskoulussa, muut lajit käytännössä Helsingissä. ”Kotipaikaksi” voisi sanoa Töölön kisahallia, jossa pidetään juoksuammunta- ja miekkailutreenit. Uintitreenejä on Pirkkolassa ja Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, ja lisäksi voi käydä itsenäisesti uimassa Pirkkolassa ja Itäkeskuksessa.

HN5O dominoi stadikalla päheissä seuraverkkareissa

Kolme kertaa vuodessa eli keväällä, kesällä ja syksyllä tehdään treeniohjelma, jota kukin voi soveltaa omien taitojensa ja aikataulujensa mukaan. Jotkut treenit ovat kaikille yhteisiä ja jotkut on jaettu tasoryhmien mukaan. Yleensä liikutaan yhdessä sulassa sovussa. Vaikka treenataan aika paljon ihan tosissaan, on treeneissä silti aina aikaa heittää läppää kavereiden (ja joskus valmentajankin…) kanssa. Jos kiinnostuit niin tule rohkeasti mukaan vaikka ensi kevään 5-ottelukouluun!

Comeback

Nyt on palattu sorvin ääreen!

Viikko sitten sunnuntai-iltana unta odotellessa mietin että onkohan nyt se jouluaattofiilis niin kuin kaverilla oli. Jouduin totamaan että ei ole. Enemmänkin sellainen fiilis kun tulee reissusta kotiin: vaikka reissussa oli kivaa, on kiva palata siihen omaan tuttuun elämään, jonka kuitenkin on pyrkinyt rakentamaan sellaiseksi että siinä viihtyy. Totesin myös että omalla kohdallani se jouluaattofiilis on enemmänkin kisojen alla, kun pääsee oikeasti avaamaan niitä lahjoja ja katsomaan mitä sieltä tulee, eli kuinka paljon on taas kehittynyt!

Innosta piukeena

Maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan lähdin siis Pirkkolaan polskimaan, ja olin tosiaan järkyttynyt siitä kunka synkkää ulkona olikaan (tsekkaa postaus aiemmin tällä viikolla). Vähän jännitti että hukunkohan sinne altaaseen, mutta pysyin sentään pinnalla ja uinti kulki ihan mukavasti. Mitä nyt olin jo alkuverran jälkeen ihan loppu :D Onhan varsinkin taitolajeissa tuntuma melkolailla hukassa. Ammunnassa osuminen oli aikalailla sattumanvaraista, ja miekkailussa olin aikamoinen pistotyyny. Suurin järkytys on ollut, kuinka kova nälkä kunnon treenistä tulee! Olin onnellisesti ehtinyt unohtaa tämän "aina nälkäinen"-aspektin urheilijaelämästä...

Aika treenata muskelit taas näkyviin

Parasta siinä fyysisessä puolessa treeniin paluussa on se, kun huomaa kuinka rankkaa normaalisti melko kevyeltä tuntuva treeni onkaan. Siinä tajuaa sen, että normaalisti onkin aika hyvässä kunnossa, ja että jokainen treeni kehittää.  Tämän viikon olen vielä ollut aika armollinen itselleni ja totutellut taas treeniin, mutta ensi viikolla olisi sitten tarkoitus ottaa enemmän tehoja käyttöön. Pari viikkoa tulen varmasti kärvistelemään kipeiden lihasteni kanssa, mutta nyt on sentään jo ensiaskeleet otettu!

Kohti Rioa?!?

Noniin. Blogin perustamisesta ja 5-ottelun aloittamisesta on kulunut reilut kaksi vuotta, ja Rion Olympialaisiin on enää vajaat pari vuotta aikaa. Luin joskus jostain, että jos suomalaisena mielii olympialaisiin urheilemaan, parhaat mahdollisuudet sinne on päästä nimenomaan Nykyaikaisessa 5-ottelussa. Yksi yleisimmistä kysymyksistä jonka saan kun kerron harrastuksestani ja blogista onkin "Onko teillä siis ihan oikeasti mahdollisuuksia päästä Rioon?". Tässä siis yritän vastata siihen kysymykseen ja valaista nykytilannetta.

Kuitataan ensin Anskun osuus pois alta. Anskua ei ole näkynyt treeneissä tämän vuoden puolella oikeastaan ollenkaan, joten sanoisin että Anskun 5-otteluprojekti on jokseenkin päättynyt. En siis olisi ensimmäisenä Anskulle varaamassa Rion lippuja.

Omalta osaltani sitten. Yleensä vastaan kysymykseen jotenkin vähän kryptisesti, että onhan tässä vielä aikaa ja katsotaan nyt. Olympiakarsinnat alkavat kesäkuussa 2015. Siitä eteenpäin käsittääkseni kaikki maailmanranking-kisat kartuttavat olympiakarsinta-pottia, ja parhaat pääsevät sitten Riooon. Mitä se sitten vaatisi että pääsisin kisaamaan Riossa Nykyaikaisessa 5-ottelussa? Uintivauhdin pitäisi kehittyä vähintään samaa tahtia kuin tähän asti (mielellään nopeamminkin), mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Ammunta pitäisi saada sekä varmemmaksi että nopeammaksi ja juoksuvauhtia vielä lisättyä. Ratsastukseen ehkä ripaus lisää varmuutta ja vähän isompia ratoja alle, mutta suurin kynnys on kyllä epäilemättä miekkailu. Mitä kovatasoisempia kisoja kisaa, sitä kovempia miekkailijoita siellä kohtaa. Mikä tarkoittaa väistämättä sitä että pistoja on hankalampi saada. Ja fakta on, että miekkailu on vähintään yhtä tärkeä laji kuin kaikki muutkin jos meinaa tulosta tehdä. Vaikka kuinka edistyisin myös ensi kaudella ihan kivasti ja tasaisesti, on maailmalla 5-ottelussa tosi kova taso. Summa summarum, en siis ehkä ihan löisi vetoa itseni puolesta siitä olympiapaikasta :D

Koko "KohtiRioa"-projekti on alusta asti ollut puoliksi vitsi, mutta kuitenkin vain puoliksi. Hölmöähän sitä olisi pitää tämän nimistä blogia ja fiilistellä asiaa jos ei olisi pienentäkään toivoa. Vaikka itse sanonkin, niin kahdessa vuodessa olen päässyt tosi pitkälle siitä nollatilanteesta, josta lähdin liikkeelle. That said, en ole tyhmä. Olen realistinen omien kykyjeni suhteen, ja kyllähän se aikamoisia ihmeitä vaatisi. Varsinkin kun meillä on tosi kovia mimmejä Suomessa, joilla on ihan oikeasti mahdollisuuksia päästä sinne asti ja jopa menestyä siellä, ja jotka tekevät hulluna duunia sen eteen. Kuitenkin, eikö se olisi aikalailla tyhmää ja mälsää sanoa tässä vaiheessa ettei ole mitään mahkuja? Antakaa ihmisen unelmoida!

Tavoitteet korkealla :D

Ja vaikken Rioon pääsisikään, ei sen tarvitse tarkoittaa sitä että koko homma lopahtaa kahden vuoden kuluttua. 2020 on Tokion olympialaiset, who knows? Ja sitäpaitsi alan kohta olla sen verran vanha että voin kisata Masters-kisoja, joita käydään MM-tasolla asti. Olisi siinäkin tavoitetta kerrassaan.

Ihan rehellisesti voin sanoa, että olen täysin hurahtanut lajiin ja uskon, että olen löytänyt tästä sen "oman juttuni". Sapettaa vietävästi, etten tehnyt sitä kymmenen vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tavalla tai toisella (tasolla tai toisella) uskon, että 5-ottelu tulee täyttämään elämääni aika pitkään.

Ja mitä siihen Rioon tulee, niin b-suunnitelma on pyrkiä joukkueen maskotiksi, jos ei urheilumeriiteillä pääse messiin. Tai sitten vähän enemmän vakavissaan, suunnitelma c voisi olla vaikka päästä selostamaan tai kommentoimaan lajia johonkin lähetykseen ja sitä kautta levittämään 5-ottelutietoutta. Ja tietty kannustetaan kavereita jotka ovat kisaamassa!

Kun palaan treenilomalta ja tajuan että ulkona on sysimustaa ennen aamuseitsemää:

ps. Ja siis melkein kaksi kuukautta vielä tulee vaan pimeämpää ja pimeämpää?! Onko se edes mahdollista!?!

Tuntemuksia treenilomalta

Kohta on kolme viikkoa treenilomaa takana. En ole ikinä ennen pitänyt kunnollista treenilomaa, vaan eipä sille aiemmassa elämässä ole ollut oikein tarvettakaan. Viime vuonna lomailu meni sujuvasti kun olin reissussa Jenkeissä kolme viikkoa. Siellä tuli vietettyä treenittömät kolme viikkoa, mutta silti niin että koko ajan tapahtuu kaikkea ja kävelee paljon, eli loma meni tosi kivuttomasti.

Henkeäsalpaava Grand Canyon ja pieni ihminen viime vuoden reissulla

Tänä vuonna lomailin sitten ihan kotimaisemissa. Aloitin loman heti kisojen jälkeen. Ensimmäinen viikko hujahti ohi melko huomaamatta, kun oli kauheaa haipakkaa duunien ja muiden kanssa, ja viikonlopuksi lähdin reissuun viettämään pitkää perheviikonloppua maalle. Siellä kyllä sitten rentouduttiin oikein urakalla hyvän ruoan, huljun, kahden koiran ja raikkaan syyssään voimin. "Kaamoskarkelot" on meidän perheen konsepti ja jokasyksyinen perinne, jolloin vetäydytään viikonlopuksi maalle "myyssimään" hyvässä seurassa.

Penny ja minä söpöilllään viime vuoden kaamoskarkeiloissa

Ensimmäinen viikko meni siis aika kivuttomasti, vaikka olikin hankala totuttautua treenittömyyteen. Jotenkin se jokapäiväinen liikunta on niin selkärangassa, että ilman sitä meinaa väkisinkin vähän keulia. Nyt onneksi kiireet pitivät huolen siitä että pysyin ruodussa. Toisella viikolla aloin sitten päästä juoneen kinni tämän rentoutumisen ja lepäilyn suhteen, ja nukuin vaan tositosipaljon. Jotta kosketus urheilumaailmaan ei ihan katoaisi, niin vietin sentään penkkiurheiluviikonloppua hevosurheilun merkeissä, kun perjantaina kävin paikan päällä Horse Showssa ja la-su istuin limattuna telkkarin ääreen.

Penkkiurheilemassa Horse Showssa

Viimeisellä viikolla olenkin sitten jo antanut itselleni luvan alkaa pikkuhiljaa suuntaamaan mindsettiä kohti treenikauden aloittamista. Edelleen olen kyllä nauttinut lomasta ja nähnyt kavereita ja sisaruksia kunnolla kun kerrankin on aikaa. Maanantai-iltana sattui puolionnellinen sattumus, kun töistä poislähtiessä auto ei startannut. Aina on ikävää kun auto hajoaa, mutta nyt oli kyllä ajoitus mitä parhain: koko viikolla ei oikeastaan kiirettä minnekään ja auto olisi muutenkin pitänyt viedä huoltoon. Nyt on myös sellainen harvinainen tilanne, että ihan kaikki treenivaatteet odottavat kaapissa puhtaina ja kämppäkin on aika siisti.

Ensi viikolla sitten paluuta treenin pariin! Yritän varmaan aloittaa ihan hitusen kevyemmin, ja ottaa 100%-tehot mukaan vasta seuraavalla viikolla, jotta kroppa saa vähän pehmeämmän laskeutumisen takaisin arkeen. Vaikka tauko ihan varmasti tuli tarpeeseen ja on tehnyt hyvää, niin on ihana päästä taas tekemään sitä mistä tykkää!

Ihana kisatakki

Joku saattoi huomata tukholman GP-tekstin ratsastuskuvasta, että olen vihdoin onnistunut upgreidaamaan sen vanhan setämäisen retrotakkini! Uusi kisatakki on ihana Kingslandin punainen takki. Vähän mietin ensin tuota punaista väriä, ei ihan mene yhteen maatunnusten kanssa, mutta sitten päätin että onhan se ihan tarpeeksi suomalaisen kun laitan siihen pienen suomenlipun hihaan.

Ostopäätöksen viimeinen silaus oli, kun sovitin takkia, enkä enää ikinä halunnut riisua sitä. Se istuu superhyvin ja on tehty urheiluun eikä pönötykseen, niin kuin vanhat villakangastakit. Materiaali joustaa ja hengittää ja on yksinkertaisesti urheilullista. Vähän se on ehkä pitkän mallinen, mutta ei sitä niin huomaa kun laittaa turvaliivin siihen päälle. Lisäksi sain sen ostettua tutulta hyvään kaverihintaan :) Sitten joskus kun voitan lotossa niin haluan kirkkaansinisen Animo-takin, mutta siihen asti tämä palvelee hyvin!

Kausi 2014

Kausi 2014 on siis takanapäin. Yritän opetella elämään "urheilijavuosissa" normi-ihmisvuosien sijaan, ja tehdä kauden analyysin tässä vaiheessa enkä vuodenvaihteessa. Päällimmäinen fiilis on, että kyllä tässä on edistytty ihan mukavasti.

Kisasin tällä kaudella 5-ottelussa 4 kertaa. Sijoitukset olivat 1 (Uppsala GP), 4/7/8 (riippui laskutavasta tuossa kisassa: SM/PM/kisa), 3 (Stockholm GP) ja 2 (Falun GP, 4-ottelu). Eihän se hullummalta kuulosta. Noista kuitenkin arvostan itse ehkä eniten noita huonoimpia sijoituksia, eli Tukholman kolmossijaa ja SM-nelossijaa, koska ne ovat tulleet kovimmassa seurassa. Muissa on ollut aika vähän porukkaa ja vähän onneakin matkassa, yhtään itseäni vähättelemättä.

Olen oppinut rakastamaan numerolappuja. Mikään ei toimi parempana motivaattorina ja kivunlievityksenä kuin numerolappu!

Selkein kehitys on tapahtunut uinnissa. Vuodessa lähti 200m-ajasta puoli minuuttia, ei hullumpaa :) 45 sadasosaa jäi vielä uupumaan tälle vuodelle asetetusta tavoitteesta, mutta se olikin vuodelle asetettu tavoite eikä kaudelle. Onhan tässä vielä aikaa tehdä se vaikka jossain joulukuun harjoituskisassa, mutta eipä se 0,45sek myöskään ole niin paljon että jaksaisin sitä murehtia. Koska se oli käsiaika niin voi ihan hyvin olla että se oli vaan kellottajan reaktioista kiinni.

Kyllä sanoisin että muissakin lajeissa on edistytty. Juoksu tuntuu kisa kisalta tehokkaammalta, ammunnassa on parempi fiilis treeneissä, pitäisi vaan saada se tasaisemmaksi ja siirrettyä hyvä fiilis myös kisoihin, ja miekkailussa ymmärrän lajin niksejä paremmin ja paremmin. Ja ratsastuksessa on saatu hyvä fiilis radoille kauden aikana. Pistetasoni on vakiintunut yli 800 pisteen tuntumaan, mutta pikkuhiljaa saa hilattua sitä vähä vähältä ja laji lajilta ylöspäin. Tavoite oli päästä yli 1000p tänä vuonna, ja siihen melkein päästiinkin, kun ottelin Tukholmassa 985p. En viitsi takertua tuohon 15p kovinkaan paljon, se nyt olisi yksi onnistuneempi ammunta/pari pistoa enemmän miekkailussa/yms.

5-ottelukisojen lisäksi olen kisannut tällä kaudella yhden biathlekisan, yhden juoksukisan, kolme miekkailukisaa ja kolme ratsastuskisaa. Enää ei ollut tarvetta kiertää höntyilykisoja juoksussa tai muissa random-lajeissa kisarutiinin kasvattamiseksi, kisajännitys saatiin hyvin kuriin jo viime kaudella. Miekkailukisoista haetaan oppia siihen lajiin. Ratsastuskisoissa käyminen on eniten vaan hauskaa, ja onhan kauden radoissa ollut ihan mukava kehityskaari, kun viimeinen ratsastuskisa meni tosi hyvin.

Wichitan kanssa kisoissa keväällä, olen tainnut tulla vähän kovaa kun hyppy on noin laaka... :D Kuva täältä.

On tässä toki epäonnistumisia ja ongelmiakin ollut. SM-issä olin tyytyväinen oikeastaan vain sijoituksiin ja miekkailuun, en mihinkään muuhun. Miekkailukisoissa meinaa aina tulla itkupotkuraivarit. Olen saanut elämäni ensimmäisen luunmurtuman, kun mursin varpaani kesällä. Penikat on oireilleet, lonkka kipuillut, olkapää oli rikki keväällä ja mitänäitänyton. Näistäkin on kuitenkin opittu, kehonhuollon merkityksestä ja siitä kuinka tehokkaita vaihtoehtotreenejä voi tehdä vaikka joku paikka olisikin rikki tai kipeä. Ja mielenhallinnasta ja kisavalmisteluista. Harvalla urheilijalla on täydellistä kautta, niistä aallonpohjistakin pitää vaan repiä ilo irti.

Suurimmat opit tällä kaudella on tulleet treeniin. Enemmän, kuin että olen oppinut uimaan/juoksemaan/miekkailemaan, olen oppinut treenaamaan näitä lajeja. Olen oppinut erilaisia uintiharjoituksia, niin että pystyn itsekin tarvittaessa suunnittelemaan itselleni hyviä ja kehittäviä uintitreenejä, ja olen parempi vaatimaan itseltäni vähän enemmän juoksutreeneissä, niin että saan juoksua laadukkaammaksi. Miekkailussa osaan tehdä itsekin harjoituksia jos valmentaja ei olekaan paikalla, ja pystyn myös paremmin analysoimaan miekkailuani. Samalla olen oppinut kuinka tajuttoman paljon kaikkea tätä pitää tehdä kehityksen eteen.

Pilatesrulla on jalkojeni ystävä.

Tähän liittyy myös se, kuinka paljon on ottanut oppiaskelia kohti urheilijamaisempaa elämää. Jokailtainen kehonhuoltosessio ei ole enää utopiaa, hieronta ylläpitää tomintakykyä, ruoan pitää olla laadukasta ja sitä pitää olla riittävästi, ja riittävä lepo on kaiken avain. Kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta kovin moni normi-ihminen ei noita asioita kovin orjallisesti toteuta. Kantapään kautta on kuitenkin opittu, että esim. huonosti syöminen tiistaina johtaa 95% todennäköisyydellä epäonnistuneeseen treeniin keskiviikkona, mikä on tosi turhaa. Näissä asioissa siis tsempataan joka päivä kehityksen eteen.

Omaksi filosofiakseni on muodostunut se, että yritän joka päivä olla oma paras versio itsestäni. En ehkä ole yhtä hyvä kuin joku muu, mutta olen parempi kuin vähän huonompi versio itsestäni, tai kuin itse olin eilen. Joskus on huonompia päiviä, ja silloin yritetään olla sen päivän paras versio. Näillä ajatuksilla ja analyyseillä suunnataan seuraavaan treenikauteen!